Kolme eli eroottinen trilleri autiolla saarella

Juttuarkisto

Kolme eli eroottinen trilleri autiolla saarella

Julkaistu keskiviikkona 09.02.2011

YLE Kuvapalvelu

TV2 lauantaina 12.2.2011 klo 22.55

Eroottinen trilleri on mahdollisesti elokuvan surullisenkuuluisin alalaji. Hieman kärjistäen voisi todeta, että useimmiten kyseessä on trilleri, jonka käsikirjoitus, tekijät ja tuotantoarvot ovat hieman tavanomaista kehnompia ja niiden peittämiseksi mukaan on liimattu paljasta pintaa ja kuumaksi tarkoitettuja kohtauksia.

Alan suurimmat klassikotkaan eivät välttämättä kestä lähempää tarkastelua. Vaarallisen suhteen riippana on avoin asenteellisuus, kun syrjähypyn tehneen miehen perhe saa keskiluokkaisen idyllinsä uhkaksi epävakaan naisen. Basic Instinct on muuten vain yliampuva ja pöhkö, ja syytettiinpä sitäkin vihamielisestä suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin.

Nyt Kakkonen tekee kuitenkin rohkean tempun ja esittää eroottisen trillerin. Kolme (K15) (Three) on vuonna 2005 valmistunut, lajinsa tyypillinen edustaja, jossa purjehdusretkellä oleva pariskunta haaksirikkoutuu autiolle saarelle.

Miespääosaa näyttelee Mustanaamionkin trikoissa heilunut Billy Zane ja hänen puolisoaan juontaja-malli-povipommi Kelly Brook, jonka kuvahaulla Google löytää vaatimattomat kolme ja puoli miljoonaa osumaa. Elokuvan nimi tulee siitä, että saarelle päätyy myös kolmas pyörä Manuel.

Asiasanat:

Kommentit

sunnuntaina 13.02.2011

Harmi tämmönen riman alitus tv2:lta lauantai-iltana.


Muualla Yle.fi:ssä