Mad Dogs: Äijien painajaismainen etelänloma

Juttuarkisto

Mad Dogs: Äijien painajaismainen etelänloma

Julkaistu sunnuntaina 23.03.2014

YLE Kuvapalvelu

TV2 sunnuntaisin 23.3. - 11.5.2014 klo 22.05, paitsi 4.5. klo 22.45. Jaksot katsottavana Yle Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.

Ensivaikutelma Mad Dogsista on älyvapaa jätkädraama, mutta sitten se muuttuu eksoottiseksi trilleriksi ja mittaamattomasti paremmaksi. Kun aurinko laskee ja tunnelma synkkenee, sarjan avausjakso päättyy tavalla, joka saa odottamaan jatkoa malttamattomasti. (Ryan Lambie, Den of Geek)

Nimekkäilä brittitähdillä miehitetty Mad Dogs (2011-) on mustaa komediaa ja psykologista trilleriä sekoittava sarja kaveriporukan synkeäksi kääntyvästä jälleennäkemisestä. 

Kakkosella nähdään keväällä Mad Dogista sen kaksi ensimmäistä, neliosaista tuotantokautta, jotka on esitetty Areenassa jo aiemmin. Myös sarjan jälkimmäiset kaudet on hankittu Ylelle.

Mad Dogs alkaa, kun salaperäinen bisnesmies Alvo kutsuu vanhan kaveriporukan viettämään lomaa messeviin puitteisiin Mallorcalle.

Nopeasti käy ilmi, että leppoisa, läpänheittoon ja kosteisiin painottuva hedonismi on pelkkä pintataso ja sitten sykelletaankin jo rytinällä syvemmälle.

Pääosissa Philip Glenister, John Simm, Max Beesley, Marc Warren ja Ben Chaplin eli edustava otos Ison-Britannian ansioituneimmista tv-kasvoista.

Kevätkauden muuta ohjelmistoa Kakkosella

Asiasanat:

Kommentit

perjantaina 16.05.2014

En ymmärrä miten tämä meni minulta ihan ohi. Harmittaa. Onko tulossa uusintana?

lauantaina 17.05.2014

Tällä hetkellä suunnitelmissa ei ole lisäesityksiä, koska tv-esitys oli jo uusinta Areenasta. Mutta on toki mahdollista, että nämä ensimmäiset kaudet vielä joskus näytetään. Uusia jaksojahan on joka tapauksessa luvassa.

Miika / TV2

sunnuntaina 18.05.2014

Hei. Milloin seuraavan tuotankokauden jaksot näytetään?

sunnuntaina 25.05.2014

Minäkin kyselisin seuraavasta kaudesta, mitään tietoa ajankohdasta? Tekstissä muuten virhe John Simmin kohdalla.

maanantaina 26.05.2014

Kaudet 3 ja 4 tulevat katsottavaksi Areenaan 15. elokuuta. Ne esitetään jossain vaiheessa syksyä myös Kakkosella.

Typo korjattu, kiitos huomiosta.

Miika / TV2

perjantaina 30.05.2014

Esitättekö ennen 3. ja 4. kautta myös ensimmäiset kaudet vaikka putkeen yöllä (vrt. True Blood), kiitos.

tiistaina 03.06.2014

Sellainen on suunnitelma!

Miika / TV2

keskiviikkona 04.06.2014

Loistavaa että jatkoa on luvassa. Hieno sarja, hyvät näyttelijät!


Muualla Yle.fi:ssä