Mies lännestä

Julkaistu torstaina 27.08.2009

Kuva: YLE Kuvapalvelu

TV2 lauantaina 5.9.2009

Kakkosen Kuukauden western on todella jämerää tekoa. Gary Cooper esittää siinä ikääntynyttä lännenmiestä, joka eräällä junamatkalla kohtaa oman lainsuojattoman menneisyytensä. Mies lännestä (Man of the West, USA) valmistui vuonna 1958 Anthony Mannin ohjaamana ja sen muissa pääosissa nähdään Julie London, Lee J. Cobb ja Arthur O'Connell.

Cooperin esittämä Link Jones on entinen lainsuojaton, joka on parantanut tapansa ja viettää rauhallista perhe-elämää maatilallaan. Hän lähtee palkkaamaan kylään uutta opettajaa pitkän junamatkan päässä olevasta pikkukaupungista. Matkalla hän tutustuu suulaaseen peluriin ja viehättävään kapakkalaulajattareen, mutta matka katkeaa junaryöstön seurauksena ja kolmikko jää heitteille erämaahan.

Kyläläisten rahat rosvoille menettänyt Link yrittää johtaa kohtalotoverinsa turvaan mutta he joutuvat lainsuojattomien käsiin. Näiden johtaja tunnistaa Linkin rikoskumppanikseen vuosien takaa ja koko kopla osoittautuu hänen sukulaisikseen.

Mies lännestä tunnustetaan nykyisin yhdeksi 1950-luvun suurista westerneistä vaikka ensi-iltansa aikaan se sai kriitikoilta varsin nuivan vastaanoton. Kyseessä on monisyinen ja näkemyksellä toteutettu, usein jopa brutaali kuvaus alkukantaisemman, väkivaltaan ja oman käden oikeuteen perustuvan "villin lännen" ja esiin pyrkivän, sivistyneemmän yhteisöelämän välillä. Menneisyytensä vuoksi Link toimii kirjaimellisesti "linkkinä" uuden ja vanhan lännen välillä.

Anthony Mann oli John Fordin ja Howard Hawksin ohella tärkeimpiä lännenelokuvan ohjaajia ja Mies lännestä oli hänen viimeinen westerninsä. Mannin muita klassikkoja olivat mm. Winchester '73, Teräskannus, Muukalainen Laramiesta ja Hopeatähti, joista useimmissa pääosaa näytteli James Stewart.

Asiasanat:

Muualla Yle.fi:ssä