Murharyhmä - tosielämän Sherlockit

Juttuarkisto

Murharyhmä - tosielämän Sherlockit

Julkaistu keskiviikkona 30.10.2013

YLE Kuvapalvelu

torstaisin 31.10. - 19.12.2013 klo 21.25. Jaksot katsottavana Yle Areenassa ennakkoon vuorokautta ennen tv-esitystä ja kuukauden ajan sen jälkeen.

Toivon, että sarja osaltaan onnistuu välittämään todenmukaista kuvaa rikosharrastuksesta. Aika usein siihen liitetään sangen erikoisia mielikuvia ja ennakkokäsityksiä. Omassa harrastuksessani pintaan nousee kaksi seikkaa: rakkauteni tarinoihin ja mielenkiintoni ihmismielen eri ilmentymiin, tässä tapauksessa sen äärimmäisiin muotoihin. (Murharyhmän jäsen Laura Murha.info-portaalin haastattelussa)

Uuden, kahdeksanosaisen reality-sarjan päähenkilöitä ovat Antti, Laura, Jari ja Suvi, neljä amatöörietsivää, jotka pyrkivät selvittämään tai ainakin löytämään uutta tietoa ratkaisematta jääneistä henkirikoksista.

Kvartetti on tutustunut toisiinsa Murha.info -sivuston keskusteluissa. Ohjelmassa he etsivät tiedonjyviä arkistoista ja tapahtumapaikkojen ympäristöstä ihmisiä jututtaen.

Rikoksilla saati niiden yksityiskohdilla mässäily ei murharyhmäläisiä kiinnosta, vaan nelikko haluaa kaivaa esiin tarinan otsikoiden takaa. Päätelä, puntaroida ja antaa mysteerin viedä mukanaan.

Murharyhmä - tosielämän Sherlockit esitetään torstaisin 24.10. loppuneen Poliisi-tv:n tutulla ohjelmapaikalla.Yle Asian päällikkö Ilkka Lehtinen toteaa, että rikosgenressä makasiinimuotoinen ohjelma oli kenties hieman vanhanaikainen tapa esittää asioita.

- Murharyhmä on vastauksemme uudenlaisempaan, modernimpaan tuotantoon, jossa rikosteemaa lähestytään vihkiytyneiden harrastajien kautta.

Murharyhmä Facebookissa

Sarjan traileri Yle Areenassa

Loppuvuoden muuta ohjelmistoa Kakkosella

Kommentit

lauantaina 16.11.2013

Hyvä idea. Murharyhmän kokoonpanossa onnistuttu mielestäni mainiosti, mielenkiintoisia tyyppejä. Käsikirjoitus hieman ontuvaa ajoittain. Ja taas kerran hyvä YLE: miksi ette panosta omien ohjelmienne mainostamiseen? Tämäkin ohjelma tuli aivan yllättäen vastaan surffaillessani kanavalta toiselle. Poikkeuksena yllättäen YLE Fem, jonka ohjelmasisältöä mainostetaan joka välissä. Tällaiset helmet meinaavat jäädä kokonaan pimentoon.

sunnuntaina 24.11.2013

Kiitos viestistä,

mukava kuulla, että Murharyhmä on mielestäsi kiinnostava! Olemme kyllä markkinoineet sarjaa eri tavoin, mutta ostettua mainontaa tälle ei ole ollut mahdollista järjestää. Harmillista, että tämä tieto meni sinun kohdallasi ohi.

Käytämme pääasiassa omia välineitämme ja lehdistölle tiedottamista markkinoinnissa, ja toki viestitämme uusista sarjoistamme ja ohjelmistamme myös internetissä mm. kotisivuillamme sekä sosiaalisessa mediassa.

Tätä viestintätapaa tulemme jatkossa vahvistamaan, jotta katsojat löytäisivät uudet sisällöt aikaisempaa paremmin. Jos missasit sarjan alun, kannattaa käydä katsomassa jaksoja Yle Areenasta, sieltä löytyy monia hyviä sarjoja nimi- ja sisältöhakujen avulla.

Pyrimme pitämään sarjoja Areenassa niin pitkään kuin tekijänoikeussopimukset suinkin mahdollistavat.

Ystävällisin terveisin,

Teija Korkeamaa
tv:n markkinointipäällikkö


Muualla Yle.fi:ssä