Ota banaani!

Juttuarkisto

Ota banaani!

Julkaistu maanantaina 29.08.2011

YLE Kuvapalvelu

Pikku kakkosessa maanantaisin 29.9.2011 alkaen. Jaksot katsottavana YLE Areenassa neljän viikon ajan tv-esityksestä.

Ota banaani! on 13-osainen sketsisarja, jonka ovat käsikirjoittaneet Minna Kivelä (Kätevä emäntä), Jukka Toivonen (Jopet-show) ja Ville Kiljunen.

Sarjan kolmilapsisessa perheessä erityisesti pojilla on hauskaa, sillä heillä on käytössään kätevä kaukosäädin, jolla voi pysäyttää esim. lenkille lähtevän isän sitomaan kengännauhojaan yhä uudestaan ja uudestaan...

Vanhempia esittävät Janne Kallioniemi ja Heidi Kiviharju ja lapsia Atte Järvelin, Ville Väisänen, Emma Saadetdin ja Lauri Kukkonen.

Pikku kakkosen sivut

Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 05.09.2011

Mikä tämän YLEn omasta tuotannosta polkaistun lasten "sketsisarjan" suuri idea ja pointti oikein on? Ilmeisesti sellaista ei todellisuudessa edes ole. Sarja on aivotonta mökellystä alusta loppuun, juonetonta koheltamista ja sekoilua -- mitään hauskaa tai oivaltavaa saati pedagogista se ei pidä sisällään. Uskomatonta kyllä, jopa takavuosien kammotus Mimi ja Kuku tuntuu tämän "hauskuuden" jälkeen loistavalta ja syvälliseltä lastenohjelmalta.

YLE Lasten ja nuorten ohjelmien kotimainen tuotanto on kyennyt ainakin aikaisemmin hyvinkin korkeatasoiseen ja sisältörikkaaseen tuotantoon -- tästä esimerkkinä mm. "Milja", "Herra Heinämäki", "Nallepaini" sekä "Maltti ja Valtti".

Ihmettelenkin suuresti miksi tällainen surkea ja laaduton rimanalitus tai peräti oksennus ajetaan ulos ruudusta lasten nähtäväksi?

torstaina 08.09.2011

Yle lasten ja nuorten genretuottaja Jarmo Oksa vastaa:

Kiitos palautteesta.

Ota Banaani -sarja on sketsiviihdettä. Sketsiviihteen mukaisesti siinä ei ole juonta vaan se perustuu irrallisiin tapahtumiin eräässä kuvitellussa perheessä, jossa lapsilla on taikakaukosäädin.

Sarjan ydinajatus on leikitellä ajatuksella, mitä jos lapset saisivat päättää. Mikä lasten näkökulmasta voisi näyttäytyä koomisena ja kutkuttavana perheen arjessa? Esimerkiksi, kun isä näyttää miten rullaluistellaan tai miten miekkaillaan.

Sarja ei pyri juonellisuuteen eikä pedagogisuuteenkaan, vaan sisältää enemmänkin ajatusleikkejä. Musiikin, äänien ja grafiikan käytössä haettiin yllätyksellisyyttä, joka poikkeaa Pikku Kakkosen perustyylistä.

Huumoria on monenlaista ja tässä sarjassa sitä tehdään lasten ehdoilla. Ohjelmaa tehdessä sketsejä testattiin kohderyhmällä eli 5-6 -vuotiailla, jotka katsoivat niitä ja jopa hetkittäin nauroivat. Koeyleisöltä saatu palaute otettiin huomioon ohjelmaa viimesteltäessä.

maanantaina 12.09.2011

Totta, sarja on ihan älytön, en voi vaimoni kanssa sietää sitä, mutta 7 vuotias nauraa kippurassa... Joten kai se on tyydyttävä siihen, että se uppoaa kohderyhmään.

maanantaina 12.09.2011

Terve.

Katsoin ensimmäistä kertaa "ota banaani" jakson tänään 12.9.2011.
Olen naiivi 30v kahden lapsen isä helsingistä.
Minusta jakso oli todella häiriintynyt ja lisää vielä enemmän noiden mukeloiden sekoilua, kun ne näkee vielä pikkukakkosessakin tällästä meininkiä.
Jotenki tuntuu siltä että järkeviä ohjelmia on vaikea toteuttaa, vai eikö niiden toteuttajia ole sitten riittävästi tarjolla.
Ei ainakaan isän rooli kyseisessä jaksossa ollut mitenkään rehellinen.
Piti vähän selitellä 2.5v vuotiaalle muksulle et mitä täs nyt tapahtuu, ku faija pistää miekalla koko kämpän remonttiin.

Ystävällisin terveisin
Jukka Kuikka.

Vähemmän sekoilua, enemmän järkeä. Kiitoooos.

maanantaina 12.09.2011

Sarja on aivan laaduton. Televisio meni kiinni kesken ohjelman ja tulee pysymään kiinni ohjelman aikana. Sekavaa, laadutonta hösellystä. Silkkaa huonon käytöksen malleja. Pettymys että ylen lastenohjelmissa voi olla tälläistä huonoa, ei alle kouluikäisille sopivaa ohjelmaa.

maanantaina 19.09.2011

Hei!

Yleensä kun katsoo Pikku Kakkosta, voi olla varma, että ohjelmat sopivat alle kouluikäisille ja ovat laadukkaita. Kovasti on tykätty esimerkiksi Maltista ja Valtista. Toiveet oli korkealla, kun alkoi uusi "Ota banaani". Mutta hämmästys onkin ollut suuri, mitä ihmettä tämä on! Mautonta ja typerää koheltamista... Eivät pikku lapset ymmärrä tällaista "huumoria". Jos tätä on pakko esittää, niin ehkä Summerissa tai Galaksissa, mutta ei Pikku Kakkosessa. Lapsetkaan (4v. ja 7v.) eivät tykkää.

Toivoisin, että vaikka aika ja yhteiskunta muuttuvat, ja lasten ohjelmat siinä rinnalla, säilyisivät jonkunlaiset vanhempia kunnioittavat arvot ja asenteet sekä tietenkin hyvä maku!

torstaina 22.09.2011

Olisikohan kerrankin mahdollista YLEssäkin tehdä ryhdikäs liike ja vetää tämä epäonnistunut ja huonosti harkittu sarja Pikku Kakkosen ohjelmalistalta pois. Tilalle voisi laittaa minkä tahansa uusinnan 'Kössi Kengurusta' tai 'Hingusta ja Vingusta' lähtien.

Mikäli 'Ota banaani' on jostain syystä pakko ajaa ulos eikö se kannattaisi tehdä Galaxin tai Summerin puitteissa kuten edelläkin esitettiin?

perjantaina 23.09.2011

Kerrankin Pikku Kakkosessa tarjotaan jotain uutta ja virkistävää, jossa ei sormi sojossa Kasvateta ja Opasteta. Harmitonta lystiä, josta ryppyotsaisuus on kaukana. Olisi eri asia, jos jollekulle kävisi oikeasti huonosti. Ilmeisesti edellisten kommentoijien auktoriteetti on sen verran ohuitten lankojen varassa, että isin ja äidin naurettavaan valoon saattaminen murentaa sen hetkessä.
70-luvun henki on ihan riittävästi tullut viime aikoina esiin niin lastenkirjallisuudessa kuin muussakin lastenkulttuurissa. Pikkuinen anarkia ja hervottomuus lämpimässä hengessä on enemmän kuin tervetullutta.
Loistavat näyttelijät, erityiskehut lapsinäyttelijöille, jotka kerrankin eivät ole pönöttäviä, pikkuvanhoja ja teeskenteleviä pikkuaikuisia, mainio käsikirjoitus, joka ei ole liian pitkä. Sketsiviihde on oma lajinsa. Hienoa, että Pikku Kakkonen uskaltaa edes hiukan uudistua.
Lisää tällaista!

Mummo 60 v

lauantaina 24.09.2011

Me ollaa lapsia, eköhä me aikuiset tiietä mikä naurattaa, mikä ei!!!
Ja meiän mielest se on järetön ja siks just paras!! :D T. minä 12v, serkku 11v

lauantaina 24.09.2011

Mummo 60v, sä puhut asiaa!! :)

maanantaina 10.10.2011

Olen samaa mieltä anonyymin ja pakotetun palautten antajan kanssa, että Galaxi tai Summeri olisi parempi ympäristö tälle sarjalle. Muuhun pikkukakkosen sisältöön se ei sovi allkuunkaan.

sunnuntaina 16.10.2011

kiva piristys pikku kakkoseen. hyvä veto yleltä ottaa ota banaani ohjelmistoon. meillä ainakin lapset haluavat katsoa pikku kakkosta jälleen, tosin vain maanantaisin.
areenastakin on etsitty ja löydetty tiettyjä jaksoja uudestaan.

iso kiitos

maanantaina 17.10.2011

mikä idea on näyttää ota banaani ohjelmaa? omat lapset poistuu joka kerta tv:n luota kun se alkaa. ohjelmassa ei ole niiden mielestä mitään järkeä.

maanantaina 24.10.2011

minunki vanhemmat on sitä mieltä, että Ota Banaani on silkkaa roskaa.
Vaanku vanhemmat ei ymmärrä sitä, mikä lasten mielestä on niin haukaa!
ite katon jokaisen ota banaani - jakson ja sen jälkeen nauran niin, että happi meinaa loppua.... Jo on synkkä ja ankea aikuisten mieli, kun ei ymmärrä pientä vitsiä........

Toi on paras ohjelma kautta aikojen, sanokoot muut mitä vaan!

maanantaina 28.11.2011

Meillä asuu kaksi Ota banaani-fania, jotka olivat hyvin pettyneitä kun sarjaa ei tänään tullutkaan. 4-vuotias on nauranut tälle ihan kippurassa, samoin tarhakaverit. On se hauska. Äidinkin mielestä. Ei kaiken aina tarvitsekaan olla niin järkevää ja opettavaista. Huumori tekee hyvää!

maanantaina 28.11.2011

Kuten tässä yllä jo mainittiinkin, meilläkin oli harmistus kun Ota banaani -ohjelmaa ei tullut.
Kerrankin lapset (4 ja 2) nauroivat katsellessaan telkkaria. Muutoin aina vain tuijotetaan ja opitaan ja omaksutaan ja ja ja ja... Hienoa, että lapsillekin tehdään huumoria.
Toivomme jatkokautta tai vähintään uusintoja.

maanantaina 28.11.2011

Lapset olivat päiväkodissa jutelleet ainoastaan Ota Banaani -ohjelmasta. Oli varmaan toistakymmentä lasta meidän päiväkodista telkkarin ääressä odottamassa kyseistä ohjelmaa. Epätoivo nousi jokaisen ohjelman myötä kun suosikkiohjelmaa ei näkynyt eikä kuulunut. Pikku Kakkosen loputtua itkuun purskahti toinen 5-vuotiaista kaksosista. Yritimme tyynnytellä, että ei ne muutkaan kaverit sitä ohjelmaa nähneet, joten et jäänyt ainoana kaipaamaan suosikkiohjelmaasi.

tiistaina 29.11.2011

Meidän perheessä 5- ja 6-vuotiaat ovat oivaltaneet sarjan idean. Kovasti ovat kertomassa minulle jakson tapahtumat heti sen loputtua. Maanantai ainoa päivä, jolloin pikkukakkonen on aivan pakko katsoa.

Meitä on monesta, mutta lasten kannalta huolestuttavinta on ylireagoivat vanhemmat eikä joku sarja. Eikö sen television saa kiinni, jos ohjelma ei miellytä?

Kahden pojan isä.

perjantaina 30.03.2012

minusta taas kyseinen ohjelma on hauska, eikä sovi ryppyotsaisille :) meillä viisivuotiaalle pojalle ohjelma iski huumorihermoon, pienemmältä ohjelma menee vielä vähän yli mutta kaikenkaikkiaan ihana että ohjelma on kotimainen, ei liian pelottava ja ennenkaikkea hauska!

maanantaina 01.10.2012

Mahtava ohjelma. Kreisihuumoria. Lapseni 6v. ja 4v. räkättävät ihan älyttömästi. Minuakin hymyilyttää. Katsoin aikanani Beavis & Buttheadia ja Wayne´s Worldia. Aika tiukkapipoista porukkaa täällä kirjoittaa. Erinomainen idea antaa lasten ohjata vanhempia kaukosäätimellä. Loistavaa samplerien ja looppaustekniikan käyttöä luomassa draamaa. Paljon kiitoksia!

sunnuntaina 06.10.2013

Mahtava ohjelma. Olen 10 v ja tykkään hiiiiiiirveästi tästä ohjelmasta en millään voisi sanoa tätä huonoksi tai surkeaksi. Ihan super mahtavaa kun keksitte ota banaanin!!!!!!!!!!!!!!!!!:D


Muualla Yle.fi:ssä