Parasta aikaa

Juttuarkisto

Parasta aikaa

Julkaistu sunnuntaina 20.06.2010

YLE Kuvapalvelu

TV2 keskiviikkoisin 21.7.2010 alkaen klo 20. Uusinnat maanantaisin klo 16.30. Jaksot katsottavana YLE Areenassa kuukauden ajan tv-esityksestä.

Kymmenosainen Parasta aikaa on Heinosten opettajaperheen arjesta kertova lämminhenkinen komediallinen draamasarja.

Parasta aikaa kuvaa niitä ulkopuolisen silmin kaaosmaisia hetkiä, jolloin puuro kiehuu yli juuri kun perheen vanhemmilla, Sadulla (Tiina Lymi) ja Ekillä (Kari Hietalahti), on kiire töihin, kun murrosikäinen ei löydä vaatekaapista mitään päälle pantavaa, keskimmäisen bussikortti on hukassa, auto ei käynnisty ja kun kaikki on saatu vihdoin järjestykseen, huomataan että kuopus on työntänyt rusinan nenäänsä.

Perheen teini-ikäinen tytär Eve (Emma Kunnas) rakastuu, pettyy ja kertoo kaiken parhaalle ystävälleen, Iiralle. Kymmenvuotias Otto (Atte Järvelin) huomaa hämmennyksekseen, että maailmassa on tyttöjä ja viisivuotias Tiuku (Emma Haapamäki) taas laukoo tarkkoja totuuksia perheen elämästä. Kysymys kuuluu: kuka kasvattaa ja ketä?

Mitä tahansa elämä mukanaan tuokin, Heinosten perhe selviää pitämällä yhtä.

Tuotanto YLE draama ja Filmiteollisuus Fine Oy. Ensiesitys Kakkosella 26.12.2009 - 20.3.2010.

Kommentit

keskiviikkona 01.09.2010

Parasta aikaa on liian vähälle huomiolle jäänyt kotimainen komedia. Lapsiperheille herkkua.

perjantaina 03.09.2010

Ihan paras ohjelma. Roope on söpö ja pantse

maanantaina 06.09.2010

Tosi hyvä ohjelma. Suosikkejani ovat Eve & Iira! : ))) Mutta miksi sen pitää näkyä juuri keskiviikkona? Kun mulla on aina siihen aikaan pesisharkat, nii ei voi kattoo. Maanantaina on sitten Sählyharkat, joten pitää kattoo netistä. Mutta kokoajan tulee että : " Pieni hetki..."

tiistaina 07.09.2010

mä haluun ekinkaa seksii paljon

perjantaina 10.09.2010

Parasta aikaa jää aina hyvään kohtaan, ei koskaan jää huono mieli. Kaikki näyttelijät ovat niin "aitoja". ja siksi tästä ohjelmasta voi nauttia. Ei ole teennäisiä kasvoja.

lauantaina 11.09.2010

maailman paras ohjelma

sunnuntaina 12.09.2010

Tämä on kiva sarja, jolle toivoisi jatkoa. Hyvät näyttelijät ja kiva tunnelma, sellainen josta jää aina hyvä mieli. Eniten pidän Even tarinoista. Even näyttelijä on paras!

tiistaina 14.09.2010

iiihan paras sarja. Kertoo ihanasti nuoren elmästä ja vaikeuksista. Lisää samanlaisia aiheita

lauantaina 18.09.2010

tää on niin paras tv:sarja!en malta oottaa et se tulee huomen

perjantaina 24.09.2010

Siis kertakaikkisen Loistava ohjelma! Ihanan Realistinen,Hauska ja Viihdyttävä Draama Suomalaisesta nykyarjesta..kyllä samaistuu eräskin täällä meillä...;) Markkinoinnissa Yle on kyllä epäonnistunut tän Ihanan Ohjelman kanssa..Kukaan keltä oon kysyny(ja tietty suositellu)ei oo kuullu eikä nähny..Kiitokset loistaville näyttelijöille..Etenkin Tiina Lymille...usein ihan ku mä..seki kohtaus/jakso,ku anoppi oli kyläs..ahhahhahhahhaaaaaaa...<3;pikkuhanna<3 ;) :)))

sunnuntaina 26.09.2010

Haluaisin tähän sarjaan näyttelijäksi ;) parasta aikaa on niin paras tv-sarja =DD

keskiviikkona 29.09.2010

maailman paras ohjelma milloin alkaa uudet jaksot?? :DD <3 <3

keskiviikkona 29.09.2010

i love you parasta aikaa <3 <3 <3 =)

torstaina 30.09.2010

Ikävä kyllä uusia jaksoja ei ainakaan tällä tietoa ole luvassa.

Ilmoitan kuitenkin heti, mikäli tilanne sattuisi muuttumaan!

Miika Jalonen / TV2

perjantaina 01.10.2010

Heippa olisin kysynnyt miks tämä ohjelma
parasta aikaa loppu nyt keskiviikkona kokonaan
vai tuleeko vielä uusia jaksoja ens vuoden
puolella oli nimittäin kaikken paras tv ohjelma
kakkosella mitä seurasin sekä näyttelijät että
itse ohjelma laittakaa vaan lisää saman tapaisia
ohjelmia mitkä liittyy nuoriin ja muutenkin on
kiva kahtoo kotimaisia tv sarjoja katsoin joka
ikisen jakson mitä tuli tästä parasta aikaa sarjasta.

perjantaina 01.10.2010

Lisäys vielä tohon edelliseen mikä
tai minkä niminen tv ohjelma tulee
tämän parasta aikaa tilalle nyt ens
viikon keskiviikkona olis kiva tietää
ja onko se yhtä hyvä sarja kuin tämä
parasta aikaa?

perjantaina 01.10.2010

Ensi viikolla (4.10.) alkaa draamakomedia Uusi päivä, joka nähdään Kakkosella klo 20 maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin.

Parasta aikaa oli Uuden päivän pilottihanke, joten jos siitä pidit, kannattaa uusi sarja ehdottomasti katsastaa!

http://www.yle.fi/uusipaiva/
http://virtaus.fi/

lauantaina 02.10.2010

tosi kiva ohjelma! :)

lauantaina 02.10.2010

minä katson aina tämän ohjelman kun eve ja roope on niin ihania minä saan tästä aina jotain hyvijä juttuja joihin suostuttelen kavereita otto ja tiuku on söpöjä

torstaina 07.10.2010

siis aivan ihana ohjelma...ooon riippuvainenn ;P en mä vois kuvitella mun elämää ilman tätä aivan tapahtumarikasta ja ihanaa ohjelmaa.....: D

perjantaina 08.10.2010

Joo tykkäsin ite aika paljon. :) Kaikki perheenjäsenet myös murrosikäiset lapset tykkäsivät katsoa.Vaikka niitä ei nykyään mikään kiinnosta.Lisää tällaisia.

sunnuntaina 10.10.2010

miksi tää sarija ei enään näy tylsää mälsää.................

torstaina 14.10.2010

Toivoisin kovasti jatkoa tälle sarjalle. Hauska, elämänmyönteinen ja todentuntuinen.

perjantaina 15.10.2010

parasta aikaa on tosi hyvä ohjelma ja paras näytteliä on roope se on niin hitsin söpö

perjantaina 22.10.2010

mä oon ihan rakastunut roopeen se on tosi söpö ja haluisin suudella roopee

lauantaina 23.10.2010

Heinosen perhe pitäisi saada tuotua kyllä Virtauksen kaupunkiin tuomaan vähän piristystä siihenkin sarjaan.

lauantaina 29.01.2011

Minusta Camilla oli paras !!!!!!! <333333

lauantaina 19.02.2011

Onko Parasta aikaa tulossa dvd:lle? Entä jatkoa? Jos tämä oli UP:n pilotti, peittosi Parasta aikaa ainakin meidän mielestä UP:n.
Parasta aikaa on tosi mukava sarja, josta meillä kaikenikäiset tykkäsivät tosi paljon.

lauantaina 19.02.2011

Hei,

kuten yllä jo totesin, jatkosta ei ole tehty päätöstä - eikä vielä myöskään dvd:stä.

Uskoisin silti, että ainakin jälkimmäinen on ihan mahdollinen joskus myöhemmin.

Miika / TV2

maanantaina 21.02.2011

voisin kyl alkaa ton roopenkaa niin söpö ja paras :)

torstaina 12.05.2011

täää ohjelma on paras ja ois kiva jos näitä jaksoja näytet täis vielä

perjantaina 13.05.2011

Uskallan luvata, että Parasta aikaa uusitaan aikanaan.

Miika / TV2

perjantaina 17.06.2011

Tulipa tuossa taas puheeksi Parasta aikaa-sarja, jota koko perhe vieläkin kaipailee. Eikö siihen voisi tehdä jatkoa? UP ei ole yhtä hyvä, Parasta aikaa oli aidompi ja hauskempi. Heinosten perhettä kaipauksella muistaen, Koiviston perhe Vaasasta

maanantaina 11.07.2011

Tosi hyvä sarja,Ira ja Eve ihan parhaita omissa rooleissaan,vaikka kaikki näyttelijän on kyllä ihan BEST!!Jatkuuko tää ohjelma vielä?

sunnuntaina 17.07.2011

Stagen Eerika Vikman oli tässä sarjassa,tajusin just!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

keskiviikkona 31.08.2011

TOivottvasti tulee jatkoa, huippu sarja (=
Odotin kyllä innoissani keskiviikkoa (:

perjantaina 07.10.2011

KUNPA Parasta aikaa uusittaisiin pian, tai jos se tulisi vaikka Yle Areenaan katsottavaksi pian!

maanantaina 05.12.2011

aivan sikaupee ohjelma <3 kunpa tää tulis edes uusintana yleen, mut kyllä iha kokonaa uuetki jaksot kelpais :)) satu on iha paras ! <3 :)

maanantaina 20.02.2012

Millon alkaa Parasta aikaa uusinnat???

maanantaina 20.02.2012

Onko parasta aikaa jaksoja nähtävissä missään? Tykkäsin ohjelmasta aivan valtavasti, mutta tuli ihan väärään aikaan. Yleensä en Ylen ohjelmia katsele, mutta Parasta aikaa oli the best <3 UP:kin on ihan ok, mutta sekin tulee hassuun aikaan :(

maanantaina 26.03.2012

Siis saadaanko sarjalle jatkoa vai ei? Entä DVD tai uusinnat?

keskiviikkona 11.04.2012

UUSINTA!

lauantaina 14.04.2012

Kaipailisin tietoa Parasta aikaa -sarjan uusinnasta ja dvd-julkaisusta!!

sunnuntaina 15.04.2012

Uusintoja ei vielä suunnitelmissa. Dvd:stä en ole kuullut mitään uutta, mutta lähetin siitä tiedustelun meillä taltioista vastaavalle Export-osastolle.

Miika / TV2

perjantaina 18.05.2012

Toivoisin PARASTA AIKAA-sarjaa takaisin! Hyvän mielen sarja, jolle sai nauraa. Edes uusintaesityksiä vanhoista jaksoista jos ei itse ohjelmalle voi saada jatkoa.

tiistaina 07.08.2012

Haluisin et parasta aikaa tulis uudestaan.

torstaina 09.08.2012

Onko Parasta aikaa -sarja tulossa uusintana tai DVD:lle? PARAS suomalainen tv-sarja mitä oon ikinä kattonu. Haluisin tosi paljon nähä sen vielä, ja siks toivon tooooodella paljon et se tulis DVD:lle. Ja niin varmaan toivoo moni muukin. :) Olen viettänyt parasta aikaa katsoessani Parasta aikaa!

maanantaina 13.08.2012

Mukava, että sarjalla on paljon ystäviä! Uskon, että Parasta aikaa vielä joskus uusitaan, vaikka se ei ihan lähitulevaisuudessa tapahdukaan.

Miika / TV2

sunnuntaina 19.08.2012

mahtava ohjelma! toivottavasti uusitaan vielä!!!

maanantaina 26.11.2012

Missä DVD viipyy????!


Muualla Yle.fi:ssä