Tulossa helmikuussa: Pasila 2.5 The Spin-Off

Juttuarkisto

Tulossa helmikuussa: Pasila 2.5 The Spin-Off

Julkaistu lauantaina 26.10.2013

YLE Kuvapalvelu

Atte Järvisen luoman Pasilan tarina jatkuu uudessa komediasarjassa 27.2.2014.

Mitä sitten on luvassa? Animaatiotekniikka on ottanut kehitysaskeleita, mutta kaikki muu on jotakuinkin ennallaan: Routalempi on yhä jännän äärellä, Repomies jatkaa sukellustaan dementian syövereihin, Helga yrittää pamputtaa kaikkea mikä liikkuu, Neponen pitää Pöystiä yhä nerona ja Pöystin eksistentialistinen tuska sen kuin syvenee.

Lisäksi Pasilan poliisilaitoksen pakkaa tulee sekoittamaan uusi viehättävä konstaapeli Darja. Kotimainen rikollisuus saa Pasilan poliisin uudesta tiimistä sen tasoisen vastustajan minkä se ansaitsee – keskinkertaisen. Pasila 2.5 - The Spin-offin ohjaajana toimii Teppo Airaksinen. Käsikirjoituksista vastaavat Niklas Lindgren, John Lundsten, Melli Maikkula, Outi Keskevaari sekä Leo Viirret.

Ääninäyttelijöinä kuullaan vanhojen tuttujen (Kari Hietalahti, Mari Lehtonen ja Juho Milonoff) lisäksi uusiä ääniä (Tiina Lymi ja Tero Koponen). Jani Volanen ei jatka Pöystin äänenä, vaan tehtävän ottaa haltuunsa kovan luokan Pöysti-imitaattoriksi kuvattu Koponen. Animaatiota ohjaa Zero Tuonela. Tuotanto: Yellow Film & TV. 

Pasila 2.5 - The Spin-Offin uudet kotisivut

Kommentit

lauantaina 26.10.2013

kiitos,kiitos,kiitos!! se on todella siisti! :D

maanantaina 28.10.2013

Hyvin jännää! Jännä toi 2.5... Ennen oli vaan pasila, joka hyvin jännä sekin. Nyt kuitenkin 2.5.. Jännä! Ja The Spin-off... jännä se "the"... ja Spin-off on myöskin hyvin jännä! -Routalempi

maanantaina 28.10.2013

Atte Järvinen nostanut kytkintä? Melkein olisin kyllä lopettanut Pasilan tähän, mutta näyttäköön uusi käsikirjoitustiimi nyt sitten kykynsä. Toivottavasti ei mene raiskaamisen puolelle.

maanantaina 28.10.2013

En kyllä tiiä mitä tästä tulee ilman Jania Pöystin äänenä tai Attee kirjottajana.. Voi kumpa nää elämän hienoimmat asiatpysys ennallaa :'( ikävä tulee vanhaa Pasilaa. R.I.P

maanantaina 28.10.2013

Todella makoisa homma, olen seurannut kaikki Pasilan jaksot

maanantaina 28.10.2013

Mahtavaa :--333

maanantaina 28.10.2013

Miksi se on nimeltään spinoff, jos kerran kyseessä on jatkosarja 2.5? Jatkosarja ja spinoff ovat eri asioita! Check your facts!

Mutta ihan oikeasti odotan innolla Pasilan paluuta. Toivotaan parasta!

maanantaina 28.10.2013

Tuskinpa tuotannolla ovat menneet faktat sekaisin, vaan nimiratkaisu on tehty tietoisesti kielpi poskessa ja Pasilan hengessä!

Miika / TV2

maanantaina 28.10.2013

yksi uusi pasila hahmo, vaan?!! mä kait odotin että niitä uusia hahmoja olisi enemmän kuin yksi

tiistaina 29.10.2013

Olisi mukava saada pientä maistiaista tästä Koposen Pöysti-imitaatiosta sekä sarjann parannellusta animaatiosta.

tiistaina 29.10.2013

Hyvältä näyttää ja kuulostaa! Ei malttaisi millään odottaa helmikuuhun.

tiistaina 29.10.2013

Jani-sama, tarkistan voiko tässä vaiheessa jo vilauttaa jotain. Kenties ei ihan vielä, mutta toki varmasti hyvissä ajoin ennen sarjan alkamista.

Miika / TV2

torstaina 31.10.2013

huhhuh onneksi noitten klassikkohahmojen (Routalempi, Repomies, Helga, Neponen ja Pöysti) sisintä ei ole onneksi muutettu miksikään :)

keskiviikkona 06.11.2013

Miksei oo jo Helmikuuuuu?

torstaina 07.11.2013

Niin! ... Tai parempaa näyttäkää edes yksi jakso ennakkoon tai sellaisena pienenä maistiaisena

perjantaina 08.11.2013

En ollut aikaisemmin nähnyt missikisajaksoa ja nauratti taas kovasti, Nyrki Tapiovaarankin esiintyminen Repomiehen repliikissä mm. Hauskaa jos uutta tulee!

lauantaina 09.11.2013

Innolla odotan! Toivottavasti Tero Koponen on yhtä hyvä Pöysti kuin Jani Volanen

tiistaina 12.11.2013

Ja näin tämän sarjan tekijät .. tai ääninäyttelijät valtaavat meidän Pasila-fanien sydämen

sunnuntaina 17.11.2013

Suurin huolen aiheeni on tuo käsikirjoitus. Pasilan viehätys on ollut aina tuo kyyninen, haikailematon ja terävä kirjoitus. Sosiaalinen kommentaatio ja kyyninen maailman kuva kuuluu Pasilaan. Jos tämä menee pelkkään kansan tyydyttämiseen ilman mitään oikeata sanomista niin skippaan ja tuijottelen aikaisempia kausia tyytyväisenä.

perjantaina 22.11.2013

Missä Kontiovaara??
Ei tuu mitään

sunnuntaina 24.11.2013

No kai nyt Kontiovaarakin on vielä mukana ... tässä spin-ofissa?

torstaina 28.11.2013

tässä teille yksi hyvä kysymys ... pitääkö paikkaansa että ... Repomiehen ääni eli Kari Hietalahti kuulostaa masentuneelta/väsyneeltä?

perjantaina 29.11.2013

ei kuulosta väsyneeltä.. ihan hissulta vaan.

tiistaina 03.12.2013

Ei huolta, Kontiovaara on kehissä!

Miika / TV2

keskiviikkona 04.12.2013

Toivottavasti Anteroisen veljekset tekevät comebackin tässä spin-offissa.

keskiviikkona 11.12.2013

no? vieläkö teitä kiinostaa ne Pasila aiheiset fani piirustukset vai eikö kiinosta? ;)

torstaina 26.12.2013

Jaksomäärä on ilmeisesti edelleen salaisuus?

torstaina 26.12.2013

^^ Kiinnostavat toki ja olemme niitä katsastaneetkin. Lisää voi lähettää osoitteeseen tohlopin.dekkari@POISTATÄMÄyle.fi. Jos kuvia tulee tarpeeksi, voimme julkaista niistä oman jutun Kakkosen sivuilla.

^ Tuskinpa osien lukumäärää tarvitsee enää vakan alla pitää! Tarkistan asian joululoman jälkeen.

Miika / TV2

lauantaina 28.12.2013

mitähän kaikkea fani piiroksia ehditte nähdä?

lauantaina 28.12.2013

Esim. kaiken mitä devianARTista löytyy.

Miika / TV2

sunnuntaina 29.12.2013

Jaaha! ja minkä ikäiset saavat lähettää niitä Pasila fani piiroksia tuohon osoitteeseen...?

maanantaina 30.12.2013

varmaan ihan kaiken ikäiset joita sarja hauskuuttaa? Tuskin siis pienet lapset sentään sarjaa katsoo

keskiviikkona 01.01.2014

Jep, ihan kaikki tietysti!

Miika / TV2

torstaina 09.01.2014

HILJAAA!!!

torstaina 09.01.2014

toivottavasti tämäkin saa jatkua vähän pitempään

perjantaina 10.01.2014

Onko muuten jotain tiettyä aikaa, mihin mennessä nuo piirustukset pitää olla lähetetty?

lauantaina 11.01.2014

JEEEEEEEEE

sunnuntaina 12.01.2014

Joko nyt saisi ääninäytettä?

maanantaina 13.01.2014

^ Katson olisiko jotain jo tehtävissä : D

Piirustuksia toivoisimme helmikuun puoliväliin mennessä.

Miika / TV2

perjantaina 17.01.2014

Toivottavasti tää spin-off ei tule olemaan samanlaista kuraa kuin Atte Järvisen kirjoittama. Ei kyllä vaikuta kovin lupaavalta, jos vaan animointia on parannettu tässä spin-offissa, kun se oli aika surkeaa jo alkuperäisessäkin. Erittäin epäilevin mielin odotellaan minkälainen on Pasilan spin-off...

lauantaina 18.01.2014

Niin onko jo tiedossa montako jaksoa tulee?

sunnuntaina 19.01.2014

Pasila 2.5 - The Spin-offin ensimmäisellä kaudella on kymmenen jaksoa.

Miika / TV2

tiistaina 21.01.2014

hyvä tietää... hyvä tietää >:3

lauantaina 25.01.2014

mitenkäs niiden maistiaisten kanssa???? on niin kauan odotettu jatkoa että jotain helpotusta ois hyvä saada!

maanantaina 27.01.2014

sivullä kevät 2014 ohjelmat
näkyvä kuva on hieno
mutta onko niitä maistiaisia tulossa

maanantaina 27.01.2014

Ensimmäinen trailerihan on pyörinyt jo tv:ssä. Pidän ensi tilassa huolta siitä, että se julkaistaan myös Areenassa.

Miika / TV2

maanantaina 27.01.2014

ois lopettanut sarjan kunnialla..ilman atte järvistä ja jani volasta ei tuu mitään!!
aten ja janin imitaattorit..kuulostaa aika ankeelta?

tiistaina 28.01.2014

okei ... okei mä yritin jo! etsiä sen Spin-off mainoksen areenasta eikä vielä ollut siellä

tiistaina 28.01.2014

Täältä se löytyy! Lisäpätkä Pasilaa - mukana myös ääninäyte Pöystistä - myös Kakkosen kevättrailerissa.

Miika / TV2

tiistaina 28.01.2014

Miten Pöystin ääninäytteen saa kuuluviin? En itse löytänyt. Animaatio on loistavaa.


Muualla Yle.fi:ssä