Pirunpelto: Östelääkin ovelampi

Juttuarkisto

Pirunpelto: Östelääkin ovelampi

Julkaistu keskiviikkona 27.02.2013

YLE Kuvapalvelu

Osa 3/6. Ensiesitys Kakkosella 13.2.2013. Jakso katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

VAROITUS: sisältää juonipaljastuksia.  

Pirunpellossa vietetty yö ei ole saanut Niinaa vakuuttuneeksi, että Tommi haluaisi hänen jäävän luokseen. Tommin kysymykseen:"Mitä jos mä pyytäsin sua jäämään"? Niina vastaa:"Siinä on se jos välissä".

Hän ottaa reppunsa ja menee viipyillen autolleen. Tunnelma on haikea. Tuntuu, että Tommi todella haluaisi Niinan jäävän, mutta jokin pidättelee häntä pyytämästä. Niin lähtee kohti Espoota.

Pian Tommi suuntaa kulkunsa kohti paikallislehden toimitusta. Torikka on teippailemassa porsasautonsa kylkiin Tyrisevän sanomien mainoksia, sillä hän on myynyt autonrähjänsä Helylle kiskurihintaan.

Torikka kertoo Helyn menneen Tremoloon. Asseri saapuu montulle ja herättää autonsa rattiin nukahtaneen Sutkin. Tämä puhuu unenpöppörössään aivan sekavia, kunnes havahtuu ympäröivään todellisuuteen ja valittelee väsymystään.

Sutki on ajanut mursketta Sorjoselle "kuin synnin sumussa" pari vuorokautta yhteen putkeen. Asseri kehottaa Sutkia menemään kotiin nukkumaan. Tommi löytää Helyn Tremolosta.

Tämä näyttää jotenkin järkyttyneeltä ja surulliselta. Hän ei kerro Tommille suoraan mitä tapahtui hänen ja Östelän välillä, mutta kertoo Östelän tapailleen murhatun Rummin naisystävää.

Hely oli saanut selville tämän puhelinnumeron ja osoitteen ja antaa tiedot Tommille. Piiku on iloinen siitä, että on saanut yhteyden Kovaljenkoon.

Hänen hyvää tuultaan hieman hillitsee tuleva työmaakokous, jossa on pyydettävä työntekijöiltä lykkäystä palkanmaksuun. Östelä saapuu Hattukankaalle ja huomaa kauhukseen metsän olevan maan tasalla.

Metsäkone viimeistelee tuhoa ja kasaa tukkeja pinoihin, joissa lukee "Torikan puita". Torikat keräilevät käpyjä säkkiin Östelän tullessa paikalle.

Tämä saa hirvittävän raivarin, mutta raivoaminen ei heilauta kylmänrauhallisia penninvenyttäjiä lainkaan, sillä kauppakirja koski vain maata - mukaan lukien tievaraus, jonka Östelä suostui jättämään Torikoille tingittyään hieman kauppahinnasta.

Valitettavasti hän ei tarkistanut tievarauksen linjausta, joka sattui menemään pitkin Pirunpellon rajaa, joten Östelä maksoi itsensä kipeäksi saamatta etuosto-oikeutta.

Östelä lähtee paikalta pakahtumaisillaan raivosta ja vannoo kostoa. Tommi ja Annin saapuvat Rummin tyttöystävän talolle Tampereen esikaupunkialueelle.

Anni lähtee ensin kolluttelemaan tämän ovea. Pelokkaan oloinen nainen avaa oven, eikä halua vastata mihinkään kysymyksiin ja vetäisee oven kiinni.

Anni kertoo Tommille tytön vilkuilleen peloissaan sivuilleen ja epäilee tällä olleen seuraa. Tommi lähtee yrittämään. Naisen asunnossa oleva hintelänoloinen mafian mies näkee Tommin nousevan autosta ja käskee kaapinkokoista rikoskumppaniaan (Rummin veli) panemaan menoksi.

Tämä sieppaa naisen mukaansa ja konnat häipyvät paikalta renkaat savuten. Vauhti ja etumatka ovat sitä luokkaa, että Tommin ei kannata lähteä takaa-ajoon.

Tyrjän Betonin työntekijät eivät luottamusmies "Vasta-Virtasen" vaatimuksesta suostu vapaaehtoisesti palkanmaksun lykkäämiseen,kun vaihtoehtona on toisen vuoron lomautus. Asiasta päätetään äänestää työtekijöiden kesken.

Östelä saa puhelun venäläiseltä yhteistyökumppaniltaan ja saa kuulla Kovaljenkon aikovan tulla Suomeen. Östelän tehtäväksi tulee päättää Kovaljenkon maallinen vaellus Suomen puolella.

Hän ei näytä ilahtuvan aiheesta, mutta lupaa ottaa asian hoitaakseen ja lisäksi vakuuttaa järjestävänsä Asserin ja Tommin vankilaan Rummin murhasta. Mafian mies ilmoittaa järjestäneensä Östelälle apuja tehtävän hoitamiseen - Rummin veli on tullut Suomeen. Puhelu loppuu ja Östelä kiroaa hartaasti.

Piiku lähtee kunnantalolle - ehkä kunta voisi ojentaa auttavan kätensä. Sutki taas ei ole mennyt Kievariin, vaan on ajanut Sorjosen montulle jättääkseen tälle autonsa.

Sutki odottelee Saaraa noutamaan ja odotellessaan päättää ottaa nokoset hytin makuulaverilla. Östelä saapuu montulle, kun Sorjonen on Sutkista tietämättä noussut autoon.

Sutki havahtuu unestaan ja kuulee kauhukseen, miten nämä suunnittelevat Kovaljenkon tappamista Julmalammin luona. Piikun ollessa Relanderin pakeilla tämä kertoo epäilevänsä Östelän olevan vain pikkutekijä suuremmissa kuvioissa.

Yritykset kaapata Tyrjän Betoni ja paikallinen sorabisnes haltuun on itämafialle vain yksi keino rahan pesuun. Piiku saa puhelun Sivulalta: palkanmaksun lykkäykseen ei suostuttu, joten tehtaalla joudutaan siirtymään yhteen vuoroon eli toinen vuoro lomautetaan.

Piiku on katkera siitä, ettei tehtaan ja hänen isänsä toimintaa arvosteta. Relander lupaa tehdä voitavansa, jotta kunta tulisi apuun - jos ei, niin hän yrittää käyttää henkilökohtaisia kytköksiään rahamaailmaan. Piiku on huojentunut.

Östelä ja Sorjonen väittelevät, Sorjonen haluaisi rahansa ja pois koko kuviosta, varsinkin kun saa kuulla Rummin veljen tulleen Suomeen, Östelä lupaa Sorjoselle rahat heti kun Kovaljenko on hoidettu.

Sutki pakenee paikalta heti kun Östelä ja Sorjonen lähtevät katsomaan Julmalammin väijytyspaikkaa. Saara ja Tuuli tulevat hakemaan Sutkia metsätien varralta. Tämä on hädissään ja kertoo mafiasta ja listimisestä.

Saara leimaa puheet yliväsyneen miehen houreiksi. Härmälä pyytää Tommia Pirunharjulle. Tommi tapaa hieman alakuloisen konstaapelin, joka kertoo juuri ilmoittaneensa jäävänsä eläkkeelle virastaan, liikaa selvittämättömiä rikoksia, jotka painavat mieltä: Huukon murha, Tyrjän majan palo, Rummin murha…ja laittoipa hän vielä Tomminkin putkaan.

Kesken Härmälän vuodatuksen Tommi saa uhkaussoiton - hänen pitää palauttaa Rummin rahat. Tommi sanoo, että hän on väärä kohde. Konnat sanovat, etteivät enää odottele.

Asseri käyskentelee pihallaan levottomana, samaan aikaan kun konnat "Hintelä" ja "Kaappi"(l. Rummin veli) tarkkailevat taloa.

Teksti: Jukka Mäkinen, Pirunpellon ohjaaja


Muualla Yle.fi:ssä