Pirunpelto: Pelastavat enkelit

Juttuarkisto

Pirunpelto: Pelastavat enkelit

Julkaistu tiistaina 19.02.2013

YLE Kuvapalvelu

Osa 2/6. Ensiesitys Kakkosella 6.2.2013. Jakso katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

VAROITUS: sisältää juonipaljastuksia.  

Niina poikkeaa Lapista tullessaan Pirunpeltoon. Talo vaikuttaa tyhjältä. Anni saapuu samaan aikaan postilaatikolta ja näyttää Niinalle paikallislehden etusivun juttua Rummin murhaa tutkimuksista: kaksi sorayrittäjää on pidättetty.

Niina päättää yöpyä Pirunpellossa, jotta voi mennä aamulla antamaan alibin Tommille. Hän soittaa illalla Härmälälle tiedustellakseen pidätyksestä, mutta tämä ei voi kertoa juuri mitään - tutkinnallisista syistä.

Härmälä kehottaa Niinaa varovaisuuteen. Tämä sanoo nukkuvansa rauhallisin mielin, sillä onhan hänelle turvanaan Huukon haulikko, johon tosin on vain suolapanoksia.

Östelä tulee Sorjosen montulle mukanaan kopio "Rummin tekemästä" kauppakirjasta Huukon montun ostamiseen. Östelä haluaa Sorjosen jättävän kauppakirjan "todistusaineistoksi" Pirunpeltoon, sillä Östelä epäilee Härmälän pimittäneen Rummin taskussa olleen kauppakirjan KRP:n miehiltä - muutenhan Tommi olisi jo julistettu vangituksi. (Härmälähän poltti kyseisen asiakirjan.)

Vastahakoinen Sorjonen vaatii taas rahaa, jota Östelältä ei tunnu liikenevän. Konnat lähtevät Östelän autolla yön pimeydessä kohti Pirunpeltoa. Niina herää, kun Sorjonen yrittää tiirikoida ulko-ovea auki. Hän sieppaa Huukon haulikon ja lataa sen suolapanoksilla.

Sorjonen ryntää karkuun, eikä pysähdy Niinan käskyistä huolimatta. Niina ampuu ja loikkivasta juoksutyylistä päätellen hän osuu Sorjosen peräpeiliin. Sutkin saapuessa "yölöysiin" potee Sorjonen kirvelevää takapuoltaan.

Anni on kuullut laukauksen ja tulee Pirunpeltoon. Hän arvelee Sorjosen olleen asialla ja lähtee välittömästi tämän montulle. Hän haukkuu Sorjosen murtoyrityksestä, mutta tämä ei myönnä mitään.

Todisteet tapahtumasta pysyvät takapuolen yli kiepautetun peiton alla. Östelä vierailee Helyn luona, joka on juuri pakkaamassa jakeluun meneviä lehtiä autoonsa. Hän ei haluaisi olla missään tekemisissä ex-rakastajansa kanssa, mutta Östelä työntää Helyn autoon ja ottaa hänet väkisin.

Karmean tekonsa jälkeen Östelä vielä nöyryyttää Helyä heittämällä tälle 20 euron setelin maksuksi palveluksista.  Holvasti tulee aamulla kolmatta viikkoa putkassa viruneen Tommin selliin. Tommi vaatii, että Holvasti päästäisi Asserin pois.

Holvasti ei usko miesten syyttömyyteen. Kun Asseri päättää tunnusta kaiken, ja aikoneensa murhata vielä Tomminkin, tajuaa Holvasti Asserin pitävän häntä pilkkanaan. Asseri viedään takaisin putkaan.

Aamukahvilla Pirunpellossa Niina kysyy Annilta:" Missä mennään Pirunpellossa"? Anni: "Se vaihtelee, tän talon isäntä ei itsekään taida tietää, mitä se elämältään tahtoo"…asia tuntuu jäävän avoimeksi. Niina on kuitenkin keksinyt Asserille alibin - murhayön hienoinen lumisade.

Piiku menee pankkiin, sillä Tyrjän Betoni tarvitsee lisärahoitusta. Pankinjohtaja ei halua sellaista myöntää, koska on kuullut Venäjän tilauksen peruuntuneen. Piiku polttaa päreensä ja lähtee pankista ovet paukkuen. Betonifirma on kovan edessä.

Sivula kehottaa Piikua siirtämään palkanmaksua, muuten ovat edessä lomautukset. Vt. kunnanjohtaja Relander tulee tutustumiskäynnille Tyrjän Betonille, mutta Piiku ei näytä murheitaan päällepäin.

"Tremolossa" Sorjonen kinuaa Östelältä rahaa, mutta väittely keskeytyy, kun Härmälä tulee paikalle ja näyttää miehille murhatun Rummin kuvaa tunnistamismielessä. Kumpikaan ei myönnä tuntevansa kuvan esittämää miestä.

Härmälä sanoo kumppanusten olevan kusessa, mikäli ilmenee, etteivät he ole kertoneet totuutta. Östelä suuntaa Tyrjän Betonille, missä hän käyttäyy lähes omistajan elkein. Östelä on luvannut Piikulle hoitaa suhteillaan Venäjän tilauksen kuntoon, mutta mitään ei ole tapahtunut, vaikka Piiku oli asettanut asian Östelän mahdollisen osakkuuden ehdoksi.

Östelä sanoo sen olleen vain Piikun ehto, muttei ollut sitoutunut sitä täyttämään. Piiku käskee Östelän palaamaan asiaan, kun hänellä on tilausvahvistus. Uhkaava Östelä sanoo palaavansa asiaan vasta kun Piiku on saanut asenteensa kohdalleen.

Tommi ja Asseri vapautuvat Niina ja Annin todistaessa heidän alibinsa Rummin murhayölle. He ajavat suoraan Härmälän puheille, sillä Asserille on pidätyssellissä lojumisen aikana vahvistunut muistikuva, että Rummi oli käynyt Östelän ja Sorjosen kanssa montulla.

Härmälä soittaa Holvastille ja pyytää pidättämään konnakaksikon. Holvasti ei suostu, vaan käskee Härmälän tekemään perusteellisen kotietsinnän Pirunpellossa. Härmälä heitää kännykän lattiaan ja reaktiosta päätellen hän ei aio noudattaa Holvastin käskyä.

Asseri ja Tommi päättävät pitää rokulipäivän, kun tilauksetkin ovat jumissa. Tommi suuntaa Tyrjän Betonille. Hän pitää palaverin Piikun ja Sivulan kanssa - pohtivat sabotoidun betonierän ja Östelän yhteyttä. Tommi saa myös kuulla, ettei venäläiseen tilaajaan Kovaljenkoon ole saatu yhteyttä.

Tommi lupaa ottaa asian hoitaakseen ja käyttää vanhoja suhteitaan hyväksi. Tommin tullessa takaisin Pirunpeltoon, hän saa uhkaavan puhelinsoiton. 'Itäisellä' korostuksella puhuva soittaja sanoo:" Me tiedämme, että sinä ja Kantonen vie Rummin rahat. Teillä on vielä mahdollisuus palauttaa rahat…me palata asiaan…" .

Tommi lopettaa puhelun sikseen. Sisällä Niina on pakannut jo reppunsa, mutta Tommi saa hänet jäämään yöksi...

Teksti: Jukka Mäkinen, Pirunpellon ohjaaja

Kommentit

tiistaina 19.02.2013

Tässä jaksossa Tommi oli kuin lammas, joka määkii
Niinan perään. Aika surkeaa juonen kannalta.


Muualla Yle.fi:ssä