Ruusujen jälkeen arkisin iltakuudelta

Juttuarkisto

Ruusujen jälkeen arkisin iltakuudelta

Julkaistu torstaina 02.06.2011

YLE Kuvapalvelu
 

Modernia tv-draamaa parhaimmillaan


TV2 arkisin 29.8. - 1.10.2012 klo 18. Uusintatiedot ohjelmaoppaassa. Jaksot katsottavana YLE Areenassa kuukauden ajan tv-esityksestä.

Kesällä 2010 esitimme kaksi ensimmäistä tuotantokautta australialaisesta laatudraamasta Ruusujen Jälkeen (Bed Of Roses, 2008-2011).

Viime vuonna vuorossa oli 12-osainen kolmas kausi, joka nähtiin Suomessa tuoreeltaan; Australiassa kausi päättyi helmikuussa 2011.

Nyt on vuorossa koko sarjan uusinta niin, että jaksot esitetään ensin arki-iltaisin n. klo 18 ja uusitaan seuraavana päivänä kahdentoista maissa.

Sarjan päähenkilöitä ovat kolmen sukupolven naiset, keski-ikäinen Louisa (Kerry Armstrong), hänen tyttärensä Holly (Hanna Mangan Lawrence) ja isoäiti Minna (Julia Blake).

Ruusujen jälkeen alkoi, kun Louisa jäi yllättäen leskeksi ja sai samalla tietää totuuden perhe-elämästään. Hänen miehensä oli kuollut toisen naisen käsivarsille, ja lisäksi selvisi myös, että perhe oli vararikossa. Louisa joutui myymään talonsa ja muuttamaan teini-ikäisen tyttärensä Hollyn kanssa takaisin synnyinseudulleen lähelle kipakkaa äitiään.

Kolmas kausi lupailee rakkautta monella taholla. Louisan pitkäaikainen ystävyys syvenee ja Hollyn intohimoinen suhde on täynnä sekä ylä- että alamäkiä.

Myös syitä juhlaan ilmaantuu uudesta elämästä häihin.. Toisaalta luvassa on myös yllättäviä kuolemantapauksia, petoksia, epäilyjä ja menneisyyden salaisuuksia.

Kuten edellisillä kausilla, sarjan ote on dramaattisista elementeistä huolimatta toiveikas, ja huumori on olennaisella sijalla kerronnassa.

Kommentit

sunnuntaina 05.06.2011

Hei!

Kiitos ihanasta sarjasta Ruusujen jälkeen :)

maanantaina 06.06.2011

Viime kesänä jäin koukkuun sarjaan ja ihana yllätys, sarja jatkuu, mahtavaa :) Pelästyin jo, että olen missannut jaksoja. Tämä olikin ensimmäinen :)

maanantaina 06.06.2011

Jihuu, naisvoima palaa kanavalle! :-)

maanantaina 06.06.2011

Ihanaa,,kun sarjaa esitetään lisää uusien jaksojen myötä.Sarja on hyvä ja koskettava,,joka sai minut heti ensimmäisestä jaksosta lähtien odottamaan aina uutta jaksoa viikon päästä.Jäin siis koukkuun heti ensimmäisestä jaksosta.
Yksi parhaista ulkolaisista sarjoista,,jossa ei ole turhaa saippuaa vaan elämää kuten se voisi olla ihan oikeastikin.
Kiitos Ylelle tästä sarjasta :))

sunnuntaina 07.08.2011

Suur kiitos mahtavasta sarjasta. Todella hyvin tehty, saa nauraa ja itkeä. IHANA!!! ps.onko uusia jaksoja tehty jo lisää Australiassa?

sunnuntaina 07.08.2011

Ei tietääkseni vielä, koska kolmas kausi päättyi sielläkin vasta tänä vuonna.

Miika / TV2

tiistaina 04.09.2012

"löysin" sarjan vasta tänään. Lähetetäänkö sarjaa myös tulevana talvena uusintana?

tiistaina 04.09.2012

Valitettavasti ei, sillä nyt on jo kyseessä uusintakierros, jonka myötä käsittääkseni myös esitysoikeudet raukeavat.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä