Satuhäät: Lapinmies ja hevostyttö

Juttuarkisto

Satuhäät: Lapinmies ja hevostyttö

Julkaistu maanantaina 17.02.2014

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaina 24.2.2014 klo 21. Jakso katsottavana Yle Areenassa viikon ajan tv-esityksestä. Ohjelmaan on valittavissa suomenkielinen tekstitys.

Juhannushäissä Ylikiimingissä vihitään ison ystävä- ja sukulaisjoukon todistamana 31-vuotias Jonna Pietilä ja häntä parikymmentä vuotta vanhempi Esa Ukonmaanaho. Mukana juhlivat myös Esan aikuiset lapset edellisestä avioliitosta sekä parin yhteinen Luukas-poika, joka yhdessä Jonnan kanssa kesytti Esasta huolehtivan ja vastuullisen isän sekä aviomiehen.

Jonnan ja Esan rakkaustarina alkoi Muoniossa, Lapissa, jossa kumpikin oli töissä. Esa ajelutti turisteja porosafarilla kaverinsa kanssa ja Jonna videoi safarimatkailijoiden elämyksiä. Tuossa vaiheessa ei kuitenkaan vielä lempi leiskahtanut. Tarvittiin uusi vuosi, uusi talvi ja uudet turistit, ennen kuin alkoi tapahtua. Tosin jo ensimmäisen talven aikana solmittiin ensimmäiset solmut tulevalle suhteelle, kovan pakkasen ja villasukkien avulla.

Jonnan jalat palelivat niin kovasti yhden kuvauspäivän aikana, että työt uhkasivat keskeytyä. Ensiapuna Esa ystävineen hieroi jalat lämpimiksi kuvaustaukojen aikana ja varmuuden vuoksi Esa lainasi paksut villasukkansa. Niin Jonna selätti Muonion pakkasen, ja kun kuvaukset loppuivat, palasi Jonna Haukiputaalle - Esan sukat mukanaan. Seuraavana vuonna Jonnan saavuttua takaisin Muonioon alkoivat tapahtumat, joiden kulku on sairauskohtauksineen kuin elokuvakäsikirjoituksesta. Sen ensimmäiset tapahtumat oli sijoitettu saunaan.

Esa ja Jonna saunoivat yhdessä, kun yhtäkkiä Esa tunsi suurta kipua jalassaan. Esa luuli tässä vaiheessa, että hänellä oli lihaskramppi, mutta todellisuudessa Esan jalassa oli veritukos, joka uusi myöhemmin. Tilanteen vakavuudesta tietämätön Esa hoiti velvollisuutensa ja meni aamulla töihin porosafarille. Mutta ei yksin, hän tarvitsi apua Jonnalta, joka oli yön aikana opetellut poromiehen solmun tekemistä sängynjalkaan. Yhteistyö sujui loistavasti ja pari alkoi viihtyä yhdessä. Ajan kanssa Jonna kesyttikin Esan, joka houkutteli Jonnan mukaansa Ylikiiminkiin.

Rakkauden hedelmänä syntyi parin yhteinen poika, Luukas. Jonnan haave mennä naimisiin kasvoi, mutta Esa ei ollut vielä valmis. Esa oli tänä aikana kärsinyt jo toisen veritukoksen, mutta tarvittiin vielä kolmas, tällä kertaa hengenvaarallinen sairaskohtaus, sydänveritulppa, kääntämään Esan pään. Esalle tehtiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa pallolaajennus. Toipuessaan operaatiosta Esa pisti sairasvuoteeltaan ensi töikseen asiat tärkeysjärjestykseen ja lähetti tekstiviestin, jossa kosi Jonnaa.

Nykyään Jonna, Esa ja Luukas asuvat metsälammen rannalla Ylikiimingin maaseudun rauhassa, kaukana muusta asutuksesta. Perheen arkeen kuuluvat vahvasti hevoset, jotka laiduntavat omakotitalon pihapiirissä. Itse asiassa hevoset ja Luukas määräävät pitkälti perheen rutiinit.

Valmistautuessaan häihin työskentelee Jonna hevosklinikalla Oulussa ja Esa suntiona sekä kesäisin ohjelmatoimistossa.

Tuotanto Filmaattiset Oy.

Jakson musiikit: 1. Humppaveikot: Hän sinun on 2. Teleks: Elämäni viimeinen elämäni rakkaus 3. Ennio Morricone: For A Few Dollars More 4. Ritva Oksanen: Tuli mies 5. Tuomari Nurmio: Kuume 6. John Denver: Take Me Home, Country Roads 7. Vera Telenius: Miljoona ruusua 8. Jukka Poika: Mielihyvää 9. John Williams: Jaws Theme 10. Samae Koskinen: Hevonen 11. Enya: Orinoco Flow 12. Enya: Watermark 13. Johanna Kurkela: Rakkauslaulu

Haku Satuhäiden seuraavalle tuotantokaudelle

Satuhäät Facebookissa

Kevään muuta ohjelmistoa Kakkosella

 

Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 24.02.2014

Ja puhelimmeen pittää puhua autolla ajaessa vaikka tv-kamera tallentaa.

maanantaina 24.02.2014

En kestäisi tuota lappalaismiestä! Miksi hautajaissolmio? Kauheaa tuo karaoke.

maanantaina 24.02.2014

Omalla tavallaan symppattinen pari. Lapissa ei ainakaan stressata.

maanantaina 24.02.2014

Ja eikun vaan jaksot paranee...5 x adhd-laphalainen ja 20 v. nuorempin morsian.... mitä tästä enää puuttuu... ihan käsittämätöntä ja järjenvastaista
Miksi tuo tyttö otti tollasen täydellisen vastuuntunnottoman äijänkäppänän riesakseen, olis tullu järkiinsä jo ennen häitä ja pistäny poromiehen pitkin tietä
Äijä ei pistäny tikkua ristiin minkään asia hyväksi, sääliksi käy tyttöparkaa, niin ja tenavaa tietty

NYT TARVITAIS JO IHAN NS. TAVALLINEN HÄÄPARI OHJELMAAN, VAI EIKÖ NIITÄ ENÄÄ OLEKKAAN!?

maanantaina 24.02.2014

Ihana jakso! Morsian oli kaunis ja mies hoiti asiat ilman stressiä ja kiukuttelua. Tälläisiä lisää!

maanantaina 24.02.2014

Joo-o...kyllä näissä ohjelmissa on aina melkoista väkeä :-)
EI tuo tyttö ihan järissään ole...joko mies on rikas tai tyttö hakee jotain isähahmoa? Oisko jotain isä traumoja? Veikkaan jälkimmäistä. En vaan käsitä 20v ikäeroa. Mun mielestä 0-5v on ok. Noh, meitä on moneen lähtöön...

maanantaina 24.02.2014

Mistähän tämä Laphalaisuus on oikein tullu, Ylikiiminkihän kuuluu Ouluun ja se on vielä kaukana Lapista. Lisäksi tuo Ukonmaanaho on ihan tavallinen sukunimi Ylikiimingissä, eli sulho lienee ihan lähtösinkin sieltä.

tiistaina 25.02.2014

Oma rakas 16v vanhempi ja ite 30v miksi pitää olla kateellisena jos toiset on aidosti onnellisia yhdessä.ei se rakkaus ikää katso

tiistaina 25.02.2014

Minulta jäi kokonaan alku katsomatta, kun mieheni huutaa kesken ohjelman minunkin seuraamaan jaksoa. Tämän kauden paras! Jopa mies katsoi TV:tä ja se on paljon jo se!! :D

Rakkaus ei katso ikää ja kenenkään vieraan ihmisen ei saisi olla niin kateellinen toisten onnelle, että alkaa iästä täällä ruikuttamaan! Mitä sitten, vaikka ikäeroa olikin, pääasia, että ovat löytäneet toisensa ja ovat onnellisia! <3
Mielestäni kaikintavoin ihana jakso!

Ja ennenkaikkia lämmitti ja ilahdutti sydäntä, kuinka alttarillakin oli poika mukana -toisin kuin yhdessä edellisessä jaksossa, että viisi lasta oli haihtunut savuna ilmaan, kumminkin PERHEEN tärkeimmässä päivässä.....
Hienoa oli nähdä, kuinka rakas poika oli isällensä ja muutenkin kummatkin vanhemmat olivat lämminhenkisiä, huumorintajuisia ihmisiä! :)

Kaikkea Hyvää tälle pariskunnalle ja monta monta monta Onnellista vuotta heidän elämälleen!!! <3

niin ja tänään pitää ehdottomasti katsoa uusintana alusta alkaen tämä jakso :)

tiistaina 25.02.2014

Mielestäni ikäero ei heillä ole se ongelma. Vaikka olisivat samanikäiset, mutta jos mies vaan suunnittelee ampumakilpailuihin ja poroerotteluun lähtöä häitä edeltävänä päivänä sen sijaan, että keskittyisi häävalmisteluihin yhdessä morsiamen kanssa. Ja näköjään oluen ryystäminen oli asia mistä morsian joutui huomauttamaan kaiken kiireen keskellä. Mutta valoisaa tulevaisuutta toivotaan liitollensa.

tiistaina 25.02.2014

Propsit Kuulan häämarssista. Toivon mukaan hyvä valinta. ;) Kaunis seremonia muutenkin!

Hälytyskellojen pitäisi aina soida, kun parisuhteessa puhutaan toisen kesyttämisestä ja muuttamisesta. Se taitaakin olla suhteessa suurempi koetinkivi kuin ikäero.

tiistaina 25.02.2014

No niin, tyttö otti sitten suunnilleen isänsä ikäisen miehen...Onhan se 20v nyt iso ero, naisen ollessa viiskymppinen, mies on suunnilleen vanhainkodissa. Ja laiskuutta vai mitä lie mutta ei äijä viittiny mitään tehdä häiden hyväksi, kalja ja karaoke kyllä maistui. Jestas....
No onnea toki täytyy toivottaa!

tiistaina 25.02.2014

Parhaat satuhäät tähän mennessä, ehdottomasti.

Morsian oli kaunis kuin kuva ja vielä viisaskin. Sulhanen kivasti poikamainen. Aivan ihana yksityiskohta oli hääkimppu kissankelloista ja tosi hellyyttävää oli ottaa pikkuinen mukaan alttarille (varsinkin kun pieni oli itse rauhallisuus).Muutenkin häiden ohjelma vaikutti tosi leppoisalta.

Ja ne hevoset siellä kotitalon pihamaalla! Niin upeeta katseltavaa. Elämänlaatu on heillä kyllä kohdallaan.

Toivon kaikkea hyvää tälle parille. Tässä tarinassa jos missä oli uskoa, toivoa ja rakkautta.

lauantaina 01.03.2014

Ihmettelen puheita että mies ei tehnyt mitään. Sanohan se että on kaikki tehty kun istu Seo:lla kahvilla. Muutenkin touhus työpäivän jälkeen ohjelmatoimisto ym.poro töissä. Ei minun mielestä kummallakaan näyttänyt mikään kiire olevan vaan rauhassa meni ja olihan heillä apunaan pariskunta joka on ammattilainen näissä hommissa ;) .
Lisäksi miehellä on hyvä huumorintaju. Itseäni ei ikäero haittaa jos on kuitenkin sopusoinnussa. Minun mielestä luonteen puolesta käy yksiin, tosin ulkonäöllisesti ikäeroa ei voi olla huomaamatta.
Satuhäät jaksoissa on jostain syystä papit repäisseet joka kerta. Nytkin karaokea laulava pappi. Mistä lie tulee puheet että nykyajan kirkossa on jäykkää touhua. Ei ainakaan jaksojen perusteella tai satuhäihin on sitten tulleet poikkeukset.


Muualla Yle.fi:ssä