Satuhäät: Teinirakkaus kestää

Juttuarkisto

Satuhäät: Teinirakkaus kestää

Julkaistu lauantaina 05.01.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaina 14.1.2013 klo 21. Ohjelma katsottavana YLE Areenassa viikon ajan tv-esityksestä. Ohjelmaan on valittavissa suomenkielinen tekstitys.

Teini-iästä lähtien yhtä pitäneet 23-vuotias Mirva Rahtula ja reilut kaksi vuotta nuorempi Joonas Lahtinen sanovat toisilleen tärkeät vuorosanansa Nokian kirkossa noin 60 vieraan läsnäollessa.

Nuoresta iästään huolimatta parilla on yli viiden yhteisen vuoden lisäksi kaksi lasta, kolmivuotias pikkuprinsessa Sofia ja tämän kolmikuinen pikkuveli, joka saa nimen hääjuhlan yhteydessä Viljakkalan seurojentalolla.

Mirva ja Joonas lapsineen asuvat Mirvan kotikaupungissa Nokialla. Joonas oli vain 17-vuotias tullessaan ensi kertaa isäksi, mutta kypsä asenne ei kysy ikää. Siinä missä muut samanikäiset juhlivat viikonloppuisin, elää pari lapsiperheen touhukasta arkea.

- En usko, että lapset rajoittaa elämää, luulen ennemminkin, että ois tylsää jos niitä ei ois, Joonas pohdiskelee.

Mirva on äitiyslomalla ja hoitaa perheen pienimmäistä kotona. Äitiysloman jälkeen Mirva aikoo jatkaa töitä siivoojana. Biljardinpeluuta rakastava Joonas puolestaan työskentelee Siurossa koneistajana.

Mirva ja Joonas tapasivat joulukuussa 2006 kotibileissä yhteisen ystävän myötävaikutuksesta.

- Sillon mietin mielessäni, että jos Joonas olisi vähän vanhempi niin tuosta vois kyllä ittelleen vaikka miehen iskee, Mirva kertaa ensitapaamisen tunnelmia.

Ikäero ei kuitenkaan noussut esteeksi, kun oikeanlainen kumppani tuli vastaan. Pariskunta alkoi seurustelemaan ja pian Joonas muutti Mirvan luokse.

- Me päätettiin silloin kun alettiin seurusteleen, että jos ollaan yhdessä yhdeksän kuukautta, niin kihloihin mennään.

Pian perheen esikoinen Sofia ilmoitti tulostaan, ja muutti nuoren parin lapsiperheeksi. Joonas kävi armeijan ja sen jälkeen pari jatkoi normaalia arkeaan Nokialla. Seurustelun alusta oli ehtinyt kulua reilut neljä vuotta.

Mirva alkoi puhua naimisiinmenosta, ja Joonaksella ei ollut mitään ajatusta vastaan.

- Pistin niin sanotusti asian vireille. Joonas sanoi jälkeenpäin, että oli tarkoitus kuulemma kosia. Se oli ostanu semmosen hääpari-korun ja antoi sen sitten myöhemmin kotona.

Hääpäiväksi sovittiin Joonaksen äidin syntymäpäivä, mutta elämä näytti pariskunnalle jälleen yllätyksellisyytensä. Mirva huomasi olevansa jälleen raskaana.

- Ei siinä ollut muuta ongelmaa, kuin että sopiiko Mirva jo hankittuun hääpukuun. Puku sopii hyvin ja poika tuli hyvään aikaan, Joonas kommentoi häiden alla.

Hääjärjestelyt käynnistyivät pikku hiljaa kevään aikana. Viime metreillä on hoidettavana virvokkeiden hakua, hääaskarteluja ja parturikäynti.

Hääjärjestelyt käynnistyivät pikku hiljaa kevään aikana. Kolmisen viikkoa ennen häitä lähtevät Joonas ja hänen isänsä Harri Tallinnaan ostamaan hääjuhlissa tarjottavia virvokkeita.

Aatonaattona naisväki pistää tuulemaan ja laittaa seurantalolla paikat kuntoon. Viimein koittaa iloisten juhlien aika, ja nuoren parin rakkaus saa sinettinsä.

Tuottaja: Juha-Pekka Ristmeri, Filmaattiset Oy.

Jakson musiikki: 1. Cliff Richard: The Young Ones 2. Teleks: Elämäni viimeinen elämäni rakkaus (tunnus) 3. Ismo Alanko Säätiö: Nokian takana 4. Scott Joplin: The Entertainer 5. Rauli Badding Somerjoki: Jykevää on rakkaus 6. Queen: Don't Stop Me Now 7. Fun: We Are Young 8. Canned Heat: Let's Work Together 9. Rauli Badding Somerjoki: Mun sormuksein 10. Judas Priest: You Don't Have To Be OId To Be Wise 11. Dusty Springfied: Will You Love Me Tomorrow 12. Enya: Orinoco Flow 13. Enya: Watermark 14. Metallica: Nothing Else Matters 15. Children Of Bodom: Somebody Put Something in My Drink.

Satuhäiden viralliset Facebook-sivut

Alkuvuoden muuta ohjelmistoa Kakkosella

 

Asiasanat:

Kommentit

tiistaina 15.01.2013

Nyt on pakko sanoa että oli yksi kaikkien aikojen parhaista satuhäät-jaksoista! Morsiuspari oli jotenkin niin sympaattinen ja TAVALLINEN. Ei ollut mitään ylimääräistä tai pinnallista hössötystä. Haluttiin vaan naimisiin, mukavat häät ja onnellinen loppuelämä.

Onnea koko perheelle tuleviin vuosiin!

tiistaina 15.01.2013

Aivan huippu ihana tunnelma ja hääpari todella sympaattinen. oli kyllä ilo katsella. Oikein paljon onnea heille.

tiistaina 15.01.2013

On nää uudet jaksot ollut kyllä erirauhallisia joihinkin edellisiin kausiin verrattuna. Hyvä suunta! :)

tiistaina 15.01.2013

Ihana jakso! Onnea parille!

tiistaina 15.01.2013

Aivan ihana pari! ei voi muuta sanoa! paljon onnea yhteiseen elämään, olette ihania ja teillä on ihanat lapset! <3

tiistaina 15.01.2013

Mistähän mahtoi olla ostettu toisen kaason kaunis, pitkä tummansininen mekko??

torstaina 17.01.2013

Mukava seurata välillä tämmösiäkin häitä missä ei huudeta,kiroilla...niitä kun riitti viime kaudella aivan tarpeeks.Ihan kivat siis kaikinpuolin, mutta jotenkin pari oli etäisiä toisiaan kohtaan,ei helliä suudelmia edes kirkossa siinä kohdassa missä "pitäisi".Jäi tunne että olisivat olleet kavereita paremminkin kun rakastava hääpari.
Onnea silti, olette nuoresta iästänne huolimatta hyvä esimerkki aiemmille,vastaavan ikäsille satuhääpareille-->huutamista,kiroilua jne

lauantaina 19.01.2013

Paljon onnea hääparille :) . Täytyy sanoa että ottipa hääpari rauhallisesti häävalmistelut, itse olisin suuna päänä juossu joka paikkaan. Leppoisaa touhua.

lauantaina 19.01.2013

Todella tylsiä nämä uuden kauden jaksot! Tämä on ennen ollut yksi suosikki-sarjoistani, mutta nyt olen todella pettynyt.

maanantaina 21.01.2013

Olipa mukava jakso ja todella sympaattinen hääpari. Morsian ja sulhanen ja heidän läheisensä vaikuttivat huumorintajuisilta ja positiivisilta ihmisiltä ja kaikki tulivat toimeen keskenään. Näiden hääjärjestelyjen ja häiden katselemisesta tuli hyvälle mielelle.

maanantaina 21.01.2013

Olen aikaisemman kirjoittajan kanssa samaa mieltä että jaksot on aika tylsiä. en missään nimessä hauku tätä hääpäria he olivat aivan upeita! Mutta jotenkin kaipais jotain vauhtia ohjelmiin. Lisäksi noi ohjelman leikkaukset eli häävalmistelut ovat lopussa on edelleen aika kummallisia. Satuhäät ohjelmia on pitkään näytetty ja nyt kun suuri yleisö löysi ohjelman muutettiin sitä

sunnuntaina 27.01.2013

Kyllä te jaksatte sitten kitistä...jos kiroillaan ja huudetaan niin sitä kauhistellaan,jos ei kiroilla ja huudeta niin sitten häät ovat tylsät! Eikö sitä huutamista viime kaudella tullut jo aikamoinen annos,aika jo näyttää ihan normaalin oloisia juhlia, kiitos siitä ylelle!

lauantaina 09.02.2013

Mirva ja Joonas oli harvinainen pari. Heistä huokui ihmeellinen rauha. Oli biletetty ja pidetty hauskaa, mutta nyt oli tärkeintä perhe. Elämänarvot tuntuivat olevan kohdallaan. Parasta oli mutkaton suhtautuminen kaikkeen, lasten syntymään, naimisiin menoon, jopa hääpäivän pilviseen säähän. Eipähän tule kuuma puvussa. Kelpaa mulle, sanoi sulhanen. Onnea ja parasta jatkoa Mirvalle, Joonakselle ja lapsille. Olette suloisia!


Muualla Yle.fi:ssä