Silminnäkijä: Lähtölaskenta

Julkaistu maanantaina 24.08.2009

Kuva: YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaina 31.8.2009 klo 22.05

Silminnäkijä aloittaa syksyn palaamalla syöpään sairastuneen nuoren äidin Katjan perheen luokse. Katja Kotikangas kertoi viime joulukuussa Silminnäkijässä, että hän ei tule selviämään syövästä.

Elämä yllätti kuitenkin perheen. Vuoden alussa Katja sai tietää, että elinaikaa on noin 3 kuukautta. Kuten usein käy, ennusteet eivät osu kohdalleen. Katja sai elinaikaa enemmän. Hän menehtyi elokuun alussa.

Silminnäkijän toimittaja Tiina Merikanto palasi Katjan luokse keväällä ja lopuksi elokuussa.

Katjalla oli neljä pientä lasta. Kaksi viimeistä vuotta on kulunut siihen, että Katja valmisteli perhettään kohtaamaan väistämättömän.

Katja oli nuori, mutta silti hän suhtautui kuoleman odotukseen harvinaisen kypsästi. Hän ajatteli jälkeenjäävien elämää. Kuoleman jälkeen on elämää, sillä läheisten elämä jatkuu.

Kuoleman kohtaamista on käsitelty yleensä omasta näkökulmasta. Katja kertoi, miten läheisiä valmistellaan. Katjan tarina muistuttaa myös siitä, että kertomukset syövästä eivät ole pelkästään selviytymistarinoita.

- Mä olen ottanut kuoleman matkakumppaniksi, niin se on jollakin tavalla kulkenut siinä mun vierellä. Mutta musta tuntuu nyt, että se on pysähtynyt siihen.

Katja sanoi, että lasten tulee tietää ja olla varmoja siitä, että heistä pidetään hyvää huolta myös äidin kuoleman jälkeen.

- Meille kuolemasta puhuminen on avoin asia, me ollaan keskusteltu siitä, mitä kuolema on ja lapset on saanut kysyä siitä ja me on yhdessä surtu sitä, tehty sitä surutyötä, luopumistyötä.

Silminnäkijä aloittaa samalla uudella ohjelmapaikalla maanantaisin TV2:ssa iltauutisten jälkeen klo 22.05. Tutulla torstain lähetyspaikalla klo 22.35 nähdään pikauusinta, eli myös vanha ohjelmapaikka säilyy.

Toimittaja: Tiina Merikanto

Asiasanat:

Muualla Yle.fi:ssä