Sissipuutarhureiden tuoreet savotat

Juttuarkisto

Sissipuutarhureiden tuoreet savotat

Julkaistu torstaina 30.05.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 sunnuntaisin 9.6. - 1.9.2013 klo 19.30. Jaksot katsottavana Yle Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.

Tyypit! Miksi teillä on rumaa kun teillä voisi olla kaunista?!

Pääagitaattori Minna Kivelä johtaa tänäkin kesänä joukkonsa tylsiä ja hyödyttömiä viheraavikoita vastaan. Pihat voivat kasvaa kukkia, lepopaikkoja ja porkkanoita, rähjäiset kulmat voidaan kunnostaa ja kauhistukset muuttaa kaunistuksiksi.

Asukkaille tärkeät paikat säilyvät yhteisinä, kunhan asioille tehdään jotain - itse. Sissipuutarhurit yllyttää positiiviseen kansalaistottelemattomuuteen, usuttaa osallistumaan ja antamaan yhteisen hyvän vuoksi.

Ja aina kun liikkeellä on agitaattori Kivelä, on varmaa, että luvassa on yllätyksiä, outoja käänteitä ja kunnon bileet.

9.6. Ihana asemamestarin talo rapistuu Lahdessa aivan aseman vieressä.

YLE Kuvapalvelu

Lahden rautatieaseman kupeessa nököttää rapistuneena vanha Asemapäällikön talo. Ympäröivä puistoalue on hurmaava, mutta hunningolla. Taloa korutyöpajanaan käyttävät nuoret vuokralaiset ottavat projektikseen piha-alueen kaunistamisen.

Agitaattori Minna Kivelän johdolla suunnitelmat lähtevät liitoon. Ohikulkijoita värvätään talkoisiin Lahden torilta. Siellä Minna myös oppii, miten otetaan oikeaoppinen mäkihyppääjän ponnistusasento.

Tuttuun sissityyliin Lahdessakin pummataan taimet, tiilet, arinat ja keinut. Ahertajien mielestä päivän paras hetki on talkoojuhla. Kaunistuneessa kesäpihassa pyörähtävät cheerleaderit huimine temppuineen. Kitara soi ja taikurin kahleet irtoavat, ehkä?

16.6. Viherisku kansainvälisen monitoimipisteen ankealle pihalle Länsimäessä

YLE Kuvapalvelu

Länsimäessä lähdetään liikkeelle siitä, että Burhan Hamdon lähtee mielenosoitukseen haalimaan talkooväkeä ja Khalida Muhammed saa salaisen tehtävän ruisleipätehtaaseen.

Minna Kivelän tomerassa komennossa sissit järjestävät myös graffitigallerian skeittipuistoon ja porukan oma taidekriitikko arvioi lopputuloksen!

Tylsä asfalttipiha saa kyytiä, tilalle tulee kauneutta, väriä ja taidetta, ja mikä parasta, palkaksi upeat pihajuhlat. Falafelit, tabbuleh-salaatit täyttävät pöydän, musa soi ja tanssi kulkee.

Miltä lopputulos näyttää, onko pääsissi tyytyväinen lopputulokseen? Entä mitkä ovat Burhanin ja Khalidan tunnelmat urakan jälkeen?

23.6. Saako söpöä Loviisaa vieläkin söpömmäksi?

YLE Kuvapalvelu

Mihin tarvitaan sissi-iskua, kun kaikki näyttää täydelliseltä? Sissitoiminnan ja agitaattori Kivelän onneksi korjattavaakin sentään löytyy.

Kun ruusut ja ryytimaat kaupunkilaisten omilla pihoilla kukoistavat, kaikille yhteisillä alueilla on puutteita. Kuka kehtaa jättää sähkökaapit harmaiksi, jos pienellä maalisudin heilautuksella pinta paranee roimasti?

Maalien sosialisointi hoidetaan sissityyliin. Entä rantatie: romanttista käyskentelyä paljailla poluilla. Missä ruusurivistöt? Apuun hälytetään jälleen kerran enemmän tai vähemmän vapaaehtoiset talkoolaiset, VPK:ta myöten.

Historiallinen Suolatori muuttuu yrttien valtakunnaksi. Kaikki eivät pidä muutoksista: kuolleiden puutarhan zombiet häiritsevät talkoorauhaa. Mutta kuka saakaan talkoojuhlissa sissikuningattaren kruunun?

Pääagitaattori Minna Kivelän haastattelu 2011

Kesän muuta ohjelmistoa Kakkosella


Muualla Yle.fi:ssä