Taustatietoa kaaviosuunnittelusta

Julkaistu maanantaina 23.04.2012

YLE Kuvapalvelu

Ohjelmakaavio:

Televisiokanavan toimintaa pohjautuu ohjelmakaavioon. Kaavio määrää, milloin tietty ohjelma tulee televisiokanavalta. Kullekin kanavalle luodaan ensin niin sanottu runkokaavio.

Runkokaavio määrittelee, minkälaista ohjelmaa hankitaan kuhunkin vuodenaikaan, viikonpäivään, kellonaikaan ja ohjelmapaikkaan. Runkokaaviossa otetaan huomioon erilaisten katsojaryhmien erilaiset tavat ja tarpeet katsoa televisiota. Lapsille tarkoitetut ohjelmat tulevat alkuillasta ja nuorille aikuisille suunnatut ohjelmat loppuillasta.

Katsojille tutut ohjelmat ovat tärkeä osa kaaviota. Monet ohjelmat jatkuvat vuodesta toiseen, jopa vuosikymmenestä toiseen. Kaaviosuunnittelussa pyritään löytämään tasapaino tuttujen ja uusien ohjelmien välillä. Katsoja haluaa löytää tutun suosikkiohjelmansa mahdollisimman helposti. Hän haluaa nähdä sen mieluiten vuodesta toiseen samaan kellonaikaan samana viikonpäivänä.

Ohjelmistossa pitää kuitenkin tarjota aina jotain uutta ja mielenkiintoista, joka uudistaa tv-kanavaa. Kaavion suunnittelussa pitää ottaa huomioon myös, milloin ohjelmaa voi tehtyjen sopimusten mukaan esittää ja toisaalta milloin tiettyä ohjelmaa kannattaa esittää, jotta kaikki ohjelmat eivät alkaisi samaan aikaan.

Ohjelmasijoittelu:

Televisiokanavan suunnittelussa ohjelmat sijoitellaan ohjelmakaavioon. Ohjelmasijoittelua voisi hieman verrata koulun lukujärjestyksen laatimiseen.

Ohjelmakaavioissa on erilaisia ja erimittaisia ohjelmapaikkoja eli tv-kielellä slotteja. Kaikki ohjelmat eivät ole täsmälleen suunnitellun ohjelmapaikan mittaisia. Kaupallisilla kanavilla slotteja täytetään varsinaisen ohjelman lisäksi usein mainoksilla.

Ylellä ei ole kaupallisia mainoksia, joten ohjelmaslottiin sijoitellaan usein muutaman minuutin mittaisia miniohjelmia varsinaisen ohjelman lisäksi. Ylellä kaikki ohjelmat tilataan ja pyritään tekemään hieman slottipaikkaa lyhyemmäksi, jotta ohjelmavirtaan saadaan sijoiteltua myös kuulutuksia ja Ylen omia ohjelmamainoksia eli trailereita tai spotteja.

Toisinaan tv-kanavalla joudutaan tekemään ohjelmanmuutoksia. Niitä aiheuttavat mm. urheilukilpailut, jotka saattavat venyä alkuperäisestä aikataulusta esimerkiksi sääolojen vuoksi.

Tällöin kanavalla joudutaan pikaisesti muokkaamaan jo olemassa olevaa ja katsojille julkaistua esitysaikataulua ja jättämään joitakin ohjelmia pois tai korvaamaan ne lyhyemmillä ohjelmilla.

takaisin


Muualla Yle.fi:ssä