Viisi syytä fanittaa Tohtori Sykeröä

Juttuarkisto

Viisi syytä fanittaa Tohtori Sykeröä

Julkaistu torstaina 06.09.2012

YLE Kuvapalvelu

TV2 sunnuntaisin 9.9. - 2.12.2012 klo 10. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan tv-esityksestä.

1. Huima mielikuvituksekkuus

Jeffrey O'Kellyn luoma, 13-osainen Tohtori Sykerö (Doctor Snuggles, 1979) on sekä tapahtumien, animointijäljen että hahmojenkin osalta todella omintakeista mielikuvituksen lentoa, jossa riittää ihmeteltävää ja löydettävää niin lapsella kuin aikuisella.

2. Jäljittelemätön tunnelma

Sykerön tunnelma on ajoittain varsin surrealistinen, väliin psykedeelinenkin, mutta sarjan ote maailmaansa ja sen asukkeihin on lämmin, ymmärtävä ja suvaitsevainen.

3. Heikki Määttäsen dubbaustyö

Näyttelijä Heikki Määttänen (1949-2002) teki uransa aikana yli tuhat kuunnelmaroolia. Tohtori Sykeröä Määttänen kuljettaa verrattomaan tapaansa sekä kertojana että eri rooleissa. Sykerö toki antaa huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kujeelliseen irrotteluun kuin Määttäsen toinen tunnettu animaatiorooli Nalle Luppakorva.

4. Tohtori Sykerön keksinnöt

Esittely kymmenestä keksinnöstä Eläköön kuvat -animaatioblogissa.

5. Ken Lerayn musiikki

Sarjaa olisi vaikea kuvitellakaan ilman Ken Lerayn polveilevaa tunnussävelmää, joka tavoittaa Sykerön eksentrisen maailman mainiosti. Sävelmän soidessa Tohtori Sykerö matkustaa puhuvalla pomppukepillään metsän hanki aikakoneelle ja karauttaa sillä seikkailuun.

Teksti: Miika Jalonen

Syksyn muuta ohjelmistoa

Asiasanat:

Kommentit

sunnuntaina 09.09.2012

Heikki Määttäsen ääni on ehdottomasti suurin syy :)

maanantaina 15.10.2012

Tämä on kaikkein paras!! Kaikki ovat hyviä syitä
Katsoin näitä itse lapsena ja pidin todella paljon. On jäänyt mieleen ja olen odottanut uusintoja.
Nyt oma 3v poikani katsoo ja tykkää myös.
Tiksu

sunnuntaina 03.02.2013

Näyttäkää Uusintana Lisää Nostalgia Sarjoja Uusintana Kuten Franklin 1999 Sarja,
Karvakamu Sarja 2003, Ja Rakkain Terveisin Felix Olisi Kiva Nähdä Pitkästä Aikaa

tiistaina 05.02.2013

Kiitos toiveista! Valitettavasti minkään mainitsemasi sarjan uusiminen ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa, mutta tilanne voi toki jossain vaiheessa muuttua.

Miika / TV2

maanantaina 18.03.2013

Saanko kysyä ovatko lähi tulevaisuudessa klassikkoanimaatio listalla Teletapit,
Ansa ja Oiva ja Karhuset

perjantaina 18.10.2013

Tahdon sykerön ruutuun! Eikö olisi jo aika näyttää Sykeröä taas??

perjantaina 18.10.2013

Täältä myös ääni Sykerön uusinnalle! Paras animaatio ikinä :)


Muualla Yle.fi:ssä