True Blood

Julkaistu keskiviikkona 24.02.2010

YLE Kuvapalvelu

Kun japanilaiset tiedemiehet keksivät synteettisen veren, päättivät vampyyrit tulla ulos kaapista ihmisten keskelle.

HBO:n uusin hittisarja True Blood kertoo vampyyrien ja ihmisten yhteiselosta amerikkalaisessa pikkukaupungissa, ja nyt huimia katsojalukuja USA:ssa kerännyt sarja alkaa YLE TV2:n maanantai-illoissa.

True Blood kertoo Louisianassa sijaitsevasta fiktiivisestä Bon Tempsin pikkukaupungista, jonka asukkaista osa on vampyyrejä.

Sarja sijoittuu aikaan, kun synteettisen veren keksimisestä on kulunut muutama vuosi. Vaikkeivät ihmiset enää olekaan vampyyrien ruokalistalla, on monella yhä ennakkoluuloja heitä kohtaan, eikä sopeutuminen joukkoon ole ainakaan pikkukaupungissa helppoa...

Sarjan pääosassa on Bon Tempsin paikalliskuppilan tarjoilijatar Sookie Stackhouse (Oscar-voittaja Anna Paquin), joka ymmärtää hyvin, miltä tuntuu olla ulkopuolinen, sillä hänen kirouksensa on yliluonnollinen kyky kuulla ihmisten ajatukset - mikä useimmiten on varsin kiusallista.

Kun kuppilaan astelee kaupungin ensimmäinen vampyyri, 173-vuotias komistus Bill Compton (Stephen Moyer), tuntee Sookie häneen välittömästi vetoa. Ihastus syvenee, kun hän lisäksi huomaa, etteivät Billin sensuroimattomat ajatukset tunkeudu hänen mieleensä. Ihan yksinkertaista näiden kahden suhteen luominen ei kuitenkaan ole.

True Blood on Mullan alla -sarjan tuottaja Alan Ballin uusin, mm. Emmyllä ja Kultaisella maapallolla palkittu draamasarja, joka perustuu Charlaine Harrisin kirjoihin.

Teksti: Kaisa Kirves / YLE Ohjelmatiedotus

takaisin


Muualla Yle.fi:ssä