Ykskaks paksuna, komedia teiniraskaudesta

Juttuarkisto

Ykskaks paksuna, komedia teiniraskaudesta

Julkaistu keskiviikkona 26.09.2012

YLE Kuvapalvelu

TV2 torstaisin 11.10. - 15.11.2012 klo 20.30. Uusinta perjantain myöhäisilloissa. Jaksot katsottavana Yle Areenassa viikon ajan ensiesityksestä tv:ssä.

Lämpimän hauska ja hurmaava avausjakso. (Metron tv-arvio)

Kuusiosainen komediasarja Ykskaks paksuna (Pramface, Iso-Britannia 2012) on tarina odottamattomasta teiniraskaudesta ja asianomaisten suhtautumisesta siihen.

Sarjan alussa koulut päättyvät, ja 18-vuotias Laura (Scarlett Alice Johnson) ja 16-vuotias Jamie (Sean Verey) päätyvät bileissä sänkyyn sillä seurauksella, että Laura tulee kertalaakista raskaaksi.

Nuoret eivät tunne toisiaan entuudestaan, eivätkä lähtökohdat odotusajalle muutenkaan ole ihan parhaasta päästä, sillä useat nuorten läheiset tuntuvat olevan tilannetta ja suhdetta vastaan.

Hankausta tulee myös luokkayhteiskunnankaan vinkkelistä: rikkaan perheen tytär on suuntaamassa yliopistoon siinä missä työläisperheen poika on aloittamassa kesätyöt lelukaupassa.

Laura tasapainoilee eri vaihtoehtojen välillä, mutta päättää pitää vauvan ja siinä sivussa myös Jamien. Molempien vanhemmat joutuvat ruotimaan omaa elämäänsä tilanteessa, joka tuo myös liudan uusia sukulaisia...

Sarjasta on valmistumassa toinenkin tuotantokausi, joka on niin ikään hankittu Kakkoselle. Tuotanto: Little Comet production/BBC3, Britannia 2012.

Sarjan englanninkielinen kotisivu

Scarlett Alice Johnsonin blogikirjoitus roolistaan

Teiniäidit - Teyan puheenvuoro

Syksyn muuta ohjelmistoa Kakkosella

Asiasanat:

Muualla Yle.fi:ssä