Juttuarkisto

Sydänmailla jälleen!

Julkaistu tiistaina 02.02.2010

YLE Kuvapalvelu

 

Päivitys 18.11.: Esitämme neljännen Sydänmailla-kauden kesällä 2011
 

Sarja on tauolla ja jatkuu 3.4.

 

Laura Brooken kirjoihin perustuva kanadalaissarja Sydänmailla (Heartland) palaa Kakkoselle 7. helmikuuta.

Ensin sunnuntai-iltapäivissä uusitaan viime kesänä nähty ensimmäinen tuotantokausi ja 6. kesäkuuta alkaen on vuorossa Kanadassa ensiesityksensä 2008-09 saanut toinen kausi. YLE on tehnyt sopimuksen myös sarjan kolmannesta kaudesta.

Sydänmailla seuraa Flemingin perheen elämää Heartlandin hevostilalla kuvitteellisessa Hudsonin kaupungissa Kalliovuorten syleilyssä. Sarjan keskeisinä hahmoina ovat sisarukset Amy (Amber Marshall) ja Lou (Michelle Morgan), sekä heidän isoisänsä Jack (Shaun Johnston).

Heartlandillä on aina ollut erityinen tehtävä: parantaa hevosia ja etsiä laiminlyödyille eläimille uusia koteja. Hevostila on ollut Flemingeillä sukupolvien ajan, mutta nyt velkoja on niin paljon, että perhe on vaarassa menettää tilan.

Sarja alkaa dramaattisesti, kun tilaa pyörittävä tyttöjen äiti Marion yllättäen kuolee onnettomuudessa. Sisarista vanhempi, 25-vuotias Lou on tehnyt menestyksekästä uraa New Yorkissa ja palaa nyt vastentahtoisesti kotiin tukeakseen perhettään ja myös selvittääkseen tilan taloudellisen tilanteen.

Pian ilmenee, ettei Loun toivoma pikainen paluu entiseen elämään New Yorkissa ole mahdollista. Hänen tunteensa ovat ristiriitaisia: toisaalta perhe ja juuret pitävät Heartlandissä, toisaalta ura ja rakkaus houkuttelisivat Manhattanille.

15-vuotias Amy puolestaan on aina tullut toimeen paremmin hevosten kuin ihmisten kanssa. Äitinsä kuoltua Amy havaitsee perineensä tämän hevoskuiskaajan kyvyt. Hänelle tärkeintä on säilyttää tila pelastuspaikkana hevosille – vaikkei se Loun laskelmien mukaan olisikaan kannattavaa.

Jackin tehtäväksi jää lähinnä pitää tytöt väleissä keskenään. Hevostilan hoitaminen ei ole helppoa ja pian Flemingit toteavat, että perheen on pidettävä yhtä, mikäli haluavat selvitä näistä vaikeuksista...

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.