Kakkonen kertoo

Kovan päivän Ellroy

Julkaistu tiistaina 09.03.2010

Rikoskirjailija James Ellroyn pääteos, neliosainen Los Angeles -kvartetti on yksi modernin rikoskirjallisuuden klassikoista. Sarjan toiseen romaaniin perustuva, Oscarit sekä naissivuosasta (Kim Basinger) että muokatusta käsikirjoituksesta voittanut L.A. Confidential nähdään Kakkosella 7.5.2013 klo 22.05. TV2:n Miika Jalonen haastatteli Ellroyta Helsingissä keväällä 2010.

James Ellroylla on sellainen maine, että jos touhu ja kysymykset eivät miellytä, hän suunnilleen syö toimittajia alkupaloiksi. Hotelli Presidentin sohvalla istuu kuitenkin korostetun rauhallinen ja kohtelias mies, jonka suurin harmi on se, että Euroopan promootiokiertueella mukana ollut naisystävä on matkustanut aiemmin päivällä takaisin Los Angelesiin.

- Vietimme Italiassa mahtavan viikon yhdessä ja kaipaan häntä jo nyt niin, että olen aivan murtunut. Toisaalta olen myös kylmän sään mies, joten mikäs tässä. Noudan iltapalaksi hampurilaisen hotellin baarista, käyn saunassa ja huomenna suuntaan Helsingin levykauppoihin etsimään lisää Sibeliusta kokoelmiini.

Ellroy on rikoskirjallisuuden maailmantähti, jonka staccato-lauseet ja perusteema "pahat valkoiset miehet tekemässä pahoja asioita" ovat jo käsitteitä. Profiilia ovat kohottaneet myös kärkevät lausunnot ja pari Ellroyn kirjoista tehtyä ison budjetin Hollywood-elokuvaa, mutta julkkiksena kirjailija ei itseään pidä.

- Olin taannoin vieraana Conan O’Brienin ohjelmassa ja kävin heti sen jälkeen samat vaatteet päällä valokuvattavana erästä lehtijuttua varten. Muutaman päivän kuluttua suuntasin kirjakiertueelle Milwaukeeheen ja ylläni oli sattumalta taas sama asu. Ravintolassa istuin lähellä ihmisiä, jotka lukivat tuota lehtijuttua, eikä kukaan kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Kadulla minua ei tunnisteta koskaan.

Ylipäätään Ellroy suhtautuu vallitsevaan julkkiskulttuuriin lakonisen nuivasti.

- Julkisuus tulee ja menee, eikä kuuluisuus ole sitä, mitä ajattelisi sen olevan. Kuten ei moni muukaan asia, ennen kuin ne on käynyt läpi.

Vaikka Ellroy kuuluisuuttaan vähätteleekin, ainakin kirjallisuuspiireissä hän on suorastaan myyttinen showmies, jonka yleisötilaisuudet lähestyvät usein stand up –komediaa. Toisin kuten vetäytyvän kirjailijan arkkityyppi, Ellroy tuntuu nauttivan esiintymisestä, kovaksikeitetyillä kliseillä leikittelystä ja tietoisesta shokeeraamisesta.

- Pitää paikkansa. Se johtuu kuitenkin vain siitä, että kun kirjoittaa täysin eristyksissä muusta maailmasta, täytyy revitellä jo siitä ilosta, että on päästetty irti. Shokeeraaminen on sinällään nykyisin liiankin helppoa. Obaman presidenttikaudella poliittinen korrektius on saavuttanut sellaisen huipun, että mikä tahasa vaikkapa seksiin tai rotuun liittyvä lausunto tulkitaan vihamieliseksi.

Kuten useimmissa Ellroyn vierailusta tehdyissä jutuissa on jo tullut esille, kiihkeän ja kovapintaisen fiktion maestro itse ei koe kirjoittavansa synkkiä kirjoja ja saattaa jopa suuttua, jos niiden maailmankuvaa luonnehditaan pessimistiseksi.

- Kirjani on leimattu väärin perustein kerta toisensa jälkeen.Ne eivät ole mielestäni millään asteikolla masentavia. Kuvaan ihmisiä isojen historiallisten tapahtumien pyörteissä, elän täydellä tunteella mukana ja muokkaan niistä oman versioni. Lopulta palaan aina kahteen asiaan: historiaan ja naisiin.

James Ellroy ei enää pidäkään itseään pelkkänä rikoskirjailijana, vaan kutsuu teoksiaan historiallisiksi romansseiksi.

- Aloitin selkeästi rikoskirjailijana, koska muuta kulttuurista viitekehystä minulla ei ollut. Vuosien myötä kehys on laajentunut. Brownin sielunmessu on vaatimaton kirja, mutta se osoitti kuitenkin, että joku oma juttu minulla on. Sitä kehittämällä ja vaalimalla olen saanut sisältäni itseäni suurempia asioita esiin. Ymmärrys ja tietoisuus syntyvät ajan saatossa, ja nykyään historia puhaltaa lävitseni villisti. Se on minulle, kuten jo sanoin, romanssi. Siksi naiset tulevat Levottomassa veressä (Ellroyn uusin kirja, toim. huom.) entistäkin voimakkaammin esiin. He saavat pahojen tyyppien pehmeän puolen heräämään. Heidän humaaniutensa ja rakkautensa on avain kaikkeen.

Konkarilla on selkeä näkemys siitä, miksi rikosfiktio on nyt suositumpaa kuin kenties koskaan aiemmin.

- Rikosfiktio antaa immuniteetin tunnetta suhteessa kuolemaan. Ei kukaan ajattele, että murha osuisi omalle kohdalle. Lisäksi rikosfiktio käsittelee niin ihmiskäytöksen ja –motiivien mysteereitä kuin ympäröivää yhteiskuntaa ja saa samalla pohtimaan, miksi jokin tietty väkivallanteko tapahtui.

TV2 esitti joulukuun lopulla James Ellroyn läpimurtoteokseen perustuvan Mustan Dahlian (2006), jota ei voi millään muotoa luonnehtia ohjaaja Brian De Palman onnistuneimmaksi työksi. Elokuvan laimeus tuntuu sitäkin harmillisemmalta, kun tietää, että alun perin Musta Dahlia oli huomattavasti kunnianhimoisempi projekti.

- David Fincher ja Josh Friedman tekivät Mustasta Dahliasta yli kolmetuntisen käsikirjoituksen ja Fincher olisi kuvannut elokuvan mustavalkoisena. Se olisi todella voinut olla jotain. Toisaalta Fincher on jo tehnyt mestariteoksensa: Zodiacia ei voi kylliksi kehua. Erityisesti pakkomielteen kuvauksessa se on omaa luokkaansa.

Melkoinen pettymys oli myös Ellroyn suoraan valkokankaalle kirjoittama Street Kings (2008), Keanu Reevesin tähdittämä jännäri korruptiosta Los Angelesin poliisivoimissa.

- Kerronpa salaisuuden: koko elokuvassa on ehkä yksi kirjoittamani repliikki. Mutta ei auta valittaa ainakaan niin kauan kuin shekkejä saapuu. Alun perin kirjoitin elokuvan Nick Noltelle.

L.A. –kvartettinsa kolmanteen kirjaan, Oscar-menestyjä L.A. Confidentialiin Ellroykin on sentään tyytyväinen. Ei ole mikään salaisuus, että Ellroy pitää Ed Exleyn roolin esittävää Guy Pearcea sukupolvensa hienoimpana näyttelijänä.

- Curtis Hanson ja Brian Helgeland tekivät käsikirjoituksen kanssa hyvän työn, vaikka tulos onkin niin hurjasti kevennetty versio kirjasta. Ed Exley on puolestaan koko elokuvan sydän ja Pearce käsittämättömän paljon parempi kuin kaiken huomion saaneet Russell Crowe ja Kevin Spacey.

Kaikkien aikojen vaikuttavin rikoselokuva on Ellroyn mielestä kuitenkin Jacques Tourneurin Out Of The Past (Varjot menneisyydestä) – tai tarkemmin ottaen vain ensimmäiset 45 minuuttia siitä.

- Lupaavan alun jälkeen elokuva harhautuu sivupoluille, mutta toisen etsimistä ja sitä, kuinka mies ja nainen tapaavat, Varjot menneisyydestä kuvaa täydellisesti. Kaiken draaman peruslähtökohta on juuri tuossa asetelmassa.

Teksti: Miika Jalonen