Kakkonen kertoo

Tv:stä pelkkiä uusintoja - joopasenjoo!

Julkaistu maanantaina 05.04.2010

YLE Kuvapalvelu/Seppo Sarkkinen

Yhtä varmasti kuin kesän tulo sulattaa lumet ja tuo muuttolinnut, alkaa toimittajien kirjoittelu siitä, ettei kesällä tule telkkarista mitään muuta kuin uusintoja. Kaiken maailman kolumnistit ja pääkirjoittajat hokevat tätä samaan mantraa kuin yhden megafonin läpi: PELKKIÄ UUSINTOJA! Joopasenjoo, sanon minä.

Eikä tämä kirjoittelu rajoitu vain kesän kynnykselle tai toimittajien yksinoikeudeksi. Viime aikainen poliitikkojen YLE-maksusekoilu on taas poikinut ainakin yleisönosastoihin ja nettikirjoitteluun samoja sävyjä: Telkkarista tulee nykyään vain pelkkiä uusintoja. Miksi maksaa pelkistä uusinnoista? Niin, miksi? En minäkään maksaisi. Mutta maksan kyllä hyvistä ohjelmista ja niiden ensilähetyksistä. Uusinnat saan kaupan päälle.

Heitän parit faktat.

Viisi vuotta sitten Kakkonen lähetti vuodessa reilun 4000 tuntia ohjelmia, 11 tuntia joka päivä. Viime vuonna luku oli yli 6000 tuntia, yli 16 tuntia päivässä. Samalla ajanjaksolla myös ensilähetysten määrä on kasvanut. Kakkosta katsomalla näkee nyt enemmän uutta ohjelmaa kuin viisi vuotta sitten, 150 tuntia enemmän vuodessa, kolmisen tuntia joka viikko, puolisen tuntia enemmän päivässä.

Toki uusintojen suhteellinen osuus on kasvanut, kun ohjelma-aikaa on niin rajusti lisätty, aamuihin ja öihin. Viisi vuotta sitten ohjelma-ajasta yksi kolmasosa oli uusintoja, nyt lähes puolet. Vaikuttaa tietenkin mielikuviin. Mutta pelkkiä uusintoja –väite on epätosi. Piste.

Entäs ne kesäuusinnat? Tulevana kesänä vastaan Kakkosen viikkokaaviossa lasten-, nuorten- , ajankohtais- ja asiaohjelmien yhteensä 13 kotimaisesta ohjelmanimikkeestä. Olen ne ohjelmasarjat kanavalle hankkinut ja teettänyt. Niistä 8 on puhtaita ensilähetyksiä, 5 uusintoja. Reilusti yli puolet siis ensiesitettäviä, tarkalleen 61,5%.

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä -sarja tuo ruutuun nuoret autokaahailijat vakavine onnettomuuksineen, koskettavaa ja totta. Toinen minä työntää kussakin jaksossa yhden julkisuuden henkilön haaveammattiinsa. Ajankohtainen kakkonen kesärenkeineen kirmaa laitumilla, satoi tai paistoi. Ulkosuomalaisen tarina esittelee ulkomaille muuttaneita suomalaisia. Kadonneet tutkii kadonneen henkilön mysteeriä. Läähätän ja läkähdyn pakottaa kaksi kuuluisaa tanssibändiä kuntokuurille. Summeri lähtee kesäkiertueelle ja Pikku kakkonen palvelee perheen pienimpiä, kesälläkin.

Ei pelkkiä uusintoja, ei kesälläkään, ei ainakaan Kakkosella.

Kun nyt kuitenkin tulevalla kesälomallani luen taas useamman kirjoituksen siitä, miten televisiosta tulee kesällä vain pelkkiä uusintoja ja pelkkiä uusintoja, poistan varmistimen. Pensasleikkurista nimittäin. Keskityn rehottamaan päässeen pensasaidan muotoiluun. Siinä silmä lepää ja näkee konkreettisesti omien kättensä jäljen. Eikä kukaan väitä mitään absurdia, pensasaita mikä pensasaita. Joopasenjoo.

YLE Kuvapalvelu

Timo Järvi
ohjelmapäällikkö
YLE TV2

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.