Kakkonen kertoo

Arkidraamaa

Julkaistu perjantaina 16.07.2010

YLE Kuvapalvelu

TV2:ssa nähdään kesän ja syksyn aikana kolme mielenkiintoista kotimaista draamasarjaa uusintana. Ensin uusitaan heinäkuusta alkaen Parasta aikaa, jonka jälkeen ovat syyskuussa vuorossa Minä tarvitsen sinua ja Lemmenleikkejä. Näiden jälkeen alkaa tuore päivittäisdraama Uusi päivä.

Kotimaiset draamat ovat perinteisesti olleet TV2:n suosituimpien ohjelmien joukossa. Mutta mikä on juuri suomalaiselle televisiodraamalle luonteenomaista? Kotimaisen televisiohistorian suosituimmat sarjat ovat jo Rintamäkeläisistä ja Metsoloista saakka painottuneet normaalin arjen kuvaamiseen. Tempo on rauhallinen ja kahvittelu taajaa. Suomalaisia on sanottu realismihakuisiksi lukijoiksi. Näin myös television kotimaisessa tuotannossa arkielämää kuvaava draama kiinnostaa suomalaisia enemmän kuin saippuasarjamainen ilmaisu.

Vaikka suomalainen tv-draama ei tarjoakaan suuria spektaakkeleja ja tunteenpaloa, ei se tarkoita, etteivätkö ne olisi katsojilleen merkityksellisiä. Arjen kuvauksessa katsoja pääsee samaistumaan henkilöihin ja pystyy näin saamaan vastauksia oman arkielämänsä ongelmien selvittämiseksi.

Parasta aikaa sijoittuu suomalaisen arkidraaman suurelle jatkumolle. Sarja kertoo Heinosten opettajaperheen arjesta, jossa tragedioita ovat bussikortin katoaminen ja rusinan juuttuminen lapsen nenään. Ongelmat eivät ole suuria katastrofeja, mutta sitäkin tunnistettavampia. Tärkeintä on kuitenkin, että ydinperhe pitää yhtä arjen keskellä.

Sitoutumisen alkeet ei kerro perhe-elämästä, vaan sitä edeltävästä ajasta. Silti sarjassa ei keskitytä suureen tunteenpaloon, vaan arkeen, jossa rakkaus vasta todella punnitaan. Lemmenleikit puolestaan ottaa leikillisemmän asenteen elämään. Sarjassa henkilöiden elämään sekoittuvat monet ajankohtaiset aiheet kuten hedelmöityshoitolaki, adoptiokäytäntö ja talousajattelun läpilyönti ihmissuhdemarkkinoilla.

Syksyllä alkava Uusi päivä eroaa eroaa TV2:n aiemmista sarjoista, sillä sitä esitetään yhden sijaan kolme uutta jaksoa viikossa. Silti se ei ole suinkaan saippuaa, vaan henkilövetoista draamaa, jossa on myös huumoria mukana. Ja puitteet ovat tunnistettavia monelle suomalaiselle; onhan jo tapahtumapaikkana pikkukaupunki, josta pääsee käymään töissä ja opiskelemassa niin Helsingissä kuin Tampereellakin. Uudessa sarjassa ei pelätä vaikeidenkaan aiheiden käsittelemistä, mutta se on silti ohjelma, jota koko perhe voi huoletta katsoa yhdessä.

Teksti: Ari Ihander

 

Parasta aikaa keskiviikkoisin 21.7. alkaen. Uusinta torstaisin ja maanantaisin.
Sitoutumisen alkeet tiistaisin klo 20 alkaen 7.9. Uusinta keskiviikkoisin ja maanantaisin.
Lemmenleikit maanantaisin alkaen 6.9. Uusinta sunnuntaisin.
Kaikki sarjat ovat katsottavissa myös YLE Areenassa
.
 

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.