Juttuarkisto

Juulian totuudet

Julkaistu torstaina 05.08.2010

YLE Kuvapalvelu

TV2 keskiviikkoisin 11.8.2010 alkaen klo 21. Huom! Aiemmin ilmoitetusta poiketen sarjalla ei valitettavasti ole Areena-oikeuksia.

"Aikuistuminen on sitä, että absoluuttinen muuttuu suhteelliseksi etkä sä voi sille yhtään mitään."

Vuonna 2002 Prix Italian pääpalkinnon draamasarjassa voittanut, J-P Siilin käsikirjoittama ja ohjaama trilleri kiihdyttää heti alkumetrien jälkeen vauhtiaan paljastaen tiiviin kyläyhteisön salaisuudet, ahneuden ja välinpitämättömyyden. Paikkakunnalle on saatava jäähalli, vaikka se maksaisi ihmishengen.

Kolmiosaisen sarjan pääosassa on Juulia, joka murrosiässä kapinoi yrittäjäperheen elämäntapaa vastaan varastamalla autoja, ja niinpä hän lopulta joutui koulukotiin.

Nyt Juulia on 16, rauhoittunut ja päättänyt onnistua lukiossa uudessa kotikaupungissaan. Kesken lukuvuoden Juulian taustalla ja takamatkalla ei ole helppo päästä sisään kuvioihin.

Juulia elää talven, jonka aikana hän saa kokea todellisen ystävyyden, todellisen rakkauden ja todellisen aikuisten maailman. Se on talvi, joka punnitsee Juulian totuudet.

Pääosissa Mervi Takatalo (Juulia Mäntyranta), Iida Maria Lindstedt (Kirsi Hovinen), Jukka Nick (Rasmus Vainio), Harri Helminen (Kari Mäntyranta, Juulian isä), Martti Syrjä (Pertsu, pappi), Nelli (Veera Vuorio), Onni (Valtteri Vuorio) ja Esko Mäkelä (Risto Vainio, Rasmuksen isä).

Kakkonen ensiesitti sarjan marras-joulukuussa 2002.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.