Juttuarkisto
Erikoisrajajääkärit tiivistettynä
Julkaistu tiistaina 28.05.2013
TV2 arkisin 14. - 21.6.2013 klo 19.30. Uusintatiedot ohjelmaoppaassa. Jaksot katsottavana YLE Areenassa kuukauden ajan.
Imatran Immolassa voi suorittaa yhden Suomen vaativimmista varusmiespalveluksista. Kuusiosaisessa dokumenttisarjassa seurataan Immolan erikoisjäärärikomppanian toimintaa ja koulutusta vuoden ajan.
Keväällä 2011 Erikoisrajajääkärit esitettiin Kakkosella alkuperäisenä versiona, jonka jaksot kestivät 38 minuuttia. Nyt on vuorossa tekijöiden kymmenellä minuutilla per jakso tiivistämä kokonaisuus. Vastaava lyhennys on tehty myös Taistelulentäjät-sarjalle, nähdään niin ikään arkisin klo 19.30 3. - 13. kesäkuuta.
Erikoisrajajääkäreiden päähenkilöinä on kuusi varusmiestä, jotka ovat kuvanneet osan sarjan materiaalista itse. Yli sata maastopäivää sisältävä koulutus vie nuoret varusmiehet henkisen ja fyysisen sietokyvyn äärirajoille. Kuri on kova ja vaatimustaso korkealla, mutta kuten päähenkilöt alla kertovat, eivät he helpolla odottaneet pääsevänsäkään.
Avausjaksossa nähdään varuskuntaan saapumisen lisäksi materiaali myös puoli vuotta aiemmin järjestetyistä pääsykokeista. Hiihdon, reppujuoksun, lihaskuntotestien ja uinnin myötä jyvät seulotaan akanoista. Psykologisissa testeissä varmistetaan, millaista ainesta valitsijat koulutukseen etsivät.
Erikoisrajajääkärit-sarjassa nähtävä vuosikurssi aloitti varusmiespalveluksensa heinäkuussa 2009.
Päähenkilöiden mietteitä maaliskuussa 2011:
Antti Immonen, 20, Mikkeli - Imatra - Tampere
”Kohdallani oli aivan selvää, että haluan erikoisjoukkoihin. Muita suunnitelmia ei edes ollut. Mielestäni armeijasta kannattaa ottaa kaikki hyöty irti.
Vaikka eri joukkojen ja koulutusten vaativuutta aina vertaillaan, kukaan ei pysty oikeasti puhumaan kuin siitä, minkä on käynyt. Kaikki koulutukset ovat varmasti omalla tavallaan kovia, enkä nyt puhu vain erikoisjoukoista.
Inttikavereiden kanssa olemme miettineet, että vuosi Imatralla oli yksi elämän parhaista tähän mennessä. Ei siellä aina mukavalta tuntunut, mutta onpahan ainakin koeteltu rajoja ja tietää hieman, missä ne omalla kohdalla kulkevat.
Ensimmäisen puolen vuoden aikana sotilaskuri ja totuttelu rutiineihin olivat aika isossa roolissa. Turhalta tuntuviakin asioita pitää silti jaksaa käydä läpi, jotta kaikki pääsevät samalla viivalle.
Tietty kestokynnys kasvoi vuoden aikana melkoisesti. Jos nykyään täytyy tehdä jotain, tiedän, etten ihan ensimmäisenä putoa kelkasta. Eikä mikään homma hirveästi enää jännitä. Voi ajatella, että on tässä tehty muitakin vaikeita juttuja, joten kyllä tämäkin tässä menee.
Erikoisrajajääkäriksi pääseminen merkitsee henkilökohtaisesti aika paljon. Kun tietää itse, mitä on joutunut käymään sen saavuttaakseen läpi, ei ole oikeastaan mitään väliä sillä mitä muut ajattelevat.
Opiskelen Teknillisessä yliopistossa biotekniikkaa, mutta aion hakea kesällä Lääketieteelliseen. Kaikilla lääkäreillä pitää mielestäni olla luontainen halu auttaa muita. Niin haluan myös itse tehdä.”
Antti Karjalainen, 21, Nurmes - Imatra - Espoo
”En ole ikinä halunnut päästä helpolla. Ajatus armeijasta oli, voisiko siellä kehittyä jotenkin, ettei se olisi vain vuoden tai puolen pakollinen paha.
Menin Imatralle muita myöhemmin, koska osallistuin Meksikossa fysiikkaolympialaisiin. Siellä mittailtiin mm. laserin aallonpituuksia partaterillä.
Palvelus ei alkanut kaduttaa missään vaiheessa. Lapin siirtymäharjoituksessa se tosin oli lähellä. Väsymystä taulussa oli sen verran, että nukahdin hankeen parikin kertaa kesken hiihdon.
Koulutuksesta oli ehdottomasti hyötyä myöhempääkin elämää ajatellen. Olen hieman ujo tiedemiehen alku lievällä änkytyksellä. Väitän, että enää ihan jokainen kaveri ei kävele ylitseni.
Opiskeluissa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia esim. aamuheräämisten tai muun jaksamisen kanssa. Tahti opiskeluissa on tiivis, mutta kun luetaan, niin luetaan. Oli Imatrallakin monta tilannetta, joissa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa monoa toisen eteen.
Opiskelen Aalto-yliopistossa sähköfysiikkaa. Kai minusta jonkinlainen tutkijankuvatus on tulossa. Mutta jos meinaa tulla hyväksi, pitää tehdä töitä. Se vaatii itsekuria, koska kukaan ei ole vieressä huutamassa.
Nostan hattua kaikille, jotka erikoisrajajääkärikoulutuksen ovat läpäisseet. Aika kova jätkä on kyseessä, jos on siivet rinnassa.”
Niko Korpela, 21, Alajärvi - Imatra - Tampere
”Kävin pääsykokeissa sekä Utin jääkärirykmentissä että Imatralla. Edellisessä en päässyt ihan loppuun asti.
Erikoisrajajääkärikoulutuksestahan on vasta neljäs vuosikurssi menossa. Historian ja kenties kaluston puolesta olemme siis hieman altavastaajia, mutta kuten eräs kouluttajamme totesi, muuten koulutuksessa ja toiminnassa ei ole laskuvarjojääkäreihin nähden juuri eroa. He hyppäävät toiminta-alueelle, me menemme sinne muulla tavoin ja siinä se.
Joskus kun metsässä oli kylmä ja nälkä, mietin etten koskaan enää edes käy Imatralla. Mutta olihan se hienoa aikaa. Meillä oli omassa käytössämme kaksi kameraa ja koetin itse kuvata kasarmilla ja harjoituksissa mahdollisimman paljon. Kun olen katsonut kotona kuvaamaani materiaalia, kaikkein vahvimmin siitä välittyy yhdessä olemisen tunne.
Omalla kohdallani kovin haaste oli kolmipäiväinen Erikoisrajajääkäritesti. Silloin en ollut vielä ymmärtänyt, että ravinnonsaanti on tietyissä oloissa lepoa tärkeämpää. Parinkymmenen minuutin torkahduksella selviää monta tuntia, mutta jos ei syö mitään, tulee ongelmia.
Panostin testin aikana enemmän lepäilyyn ja söin vain näkkileipää tai kinkkupasteijaa, joiden ravintoarvot eivät ole järin kovaa tasoa. Loppuajasta voimat olivatkin sitten niin lopussa, että jaksoin kävellä kerrallaan ehkä 50 metriä ennen kuin oli pakko levätä.
Jo ihan alkuvaiheessa meille sanottiin, että kun koulutus on käyty läpi, ei pienistä sateista hätkähdä. Ja totta se on. Olen oppinut kestämään kaikenlaista ja myös tiettyä itsepäisyyttä on tullut lisää. Kun olin kesällä järkkärinä, en suostunut laittamaan lisää vaatetta päälle vaikka tuli kylmä. Ajattelin, että on tässä vuoden aikana kylmempikin ollut.
Monet muut kaverit tottuivat kuvausryhmän läsnäoloon aika nopeasti, mutta itse huomasin, että käytökseni muuttui sen aikana. Kuvaaminen ujostutti aika pitkään ja mietin ehkä liikaakin, mitä päästän suustani.
Aloitin helmikuun lopussa poliisikoulun, jossa vietän seuraavat kaksi ja puoli vuotta.”
Niko Kähärä, 20, Viitasaari - Imatra
”Halusin koetella armeijassa sekä henkistä että fyysistä kanttiani. Niin totta vie tapahtui.
Siirtymäharjoituksessa rasitus oli sitä luokkaa, että näin harhoja. Kun alkaa nähdä kouluttajat menninkäisinä ja tanssimassa ympäriinsä, voinee jo puhua riittävästä rasituksesta.
Tällä hetkellä toimin kouluttajana samaisessa erikoisrajajääkärikomppaniassa. Meillä on itse asiassa paraikaakin harjoitukset meneillään.
Siirtyminen kokelaasta kouluttajaksi vaati selkeän asennemuutoksen. Johtaja-asemassa pitää ajatella muitakin kuin itseään. Varmasti käskyttämiseni ketuttaa, mutta kyllä kokelaita pitää koulia sen mukaan, että saadaan paskasta priimaa.
Ura armeijassa on mahdollisuus, mutten lyö mitään vielä lukkoon. Haluaisin nimittäin kiertää maailmaa vaikka merikapteenina!”
Kimmo Reunila, 20, Hyvinkää - Imatra - Santahamina - Hyvinkää
”Minulla oli inttivaihtoehtona pitkään ihan joku perusjoukko-osasto, mutta Studia-messuilla näin esitteen erikoisrajajääkäreistä ja asia alkoi kiinnostaa.
Mietin, että okei, tehdään sitten homma täysillä. Lisäksi erikoisrajajääkärikomppaniassa luvattiin automaattisesti alipäällystökoulutus. Kai sekin vähän houkutteli.
Vietin Imatralla kiistatta sekä elämäni parasta että hirveintä aikaa. Sain paljon kokemuksia ja kavereita. Muutama viikko ennen joulua aamut alkoivat kuitenkin painaa ja aloin miettiä, onko kaikki vaivan arvoista.
Ratkaisu ei ollut helppo, mutta päätin lopettaa. Vaikka koulutuksen rankkuus oli varmasti osatekijä, ei se yksin saanut luovuttamaan. Enemmänkin ajattelin, mitä hyötyä elämälleni touhusta oikeasti koituu. On päätös silti välillä kaduttanutkin.
Suoritin varusmiespalvelukseni loppuun Santahaminassa. Pääsin siellä aika nopeasti hommiin kiinni ja lopulta minusta tuli tarkka-ampuja-aliupseeri.
Kaikki sanovat, että intissä aikuistuu, mutta ajattelen kyllä asioista muutenkin eri tavalla kuin ennen sitä. Tulen ihmisten kanssa vielä paremmin toimeen, eivätkä ihan pikkuasiat haittaa samalla tavoin.
Aion hakea tänä vuonna pelastajakouluun. Sitä varten pitää olla kovassa kunnossa ja motivoitunut. Palomies-sairaankuljettajan ohella myös poliisikoulu on vaihtoehto.”
Markus Toorikka, 21, Urjala - Imatra - Tampere
”En tiedä mistä idea lähti alun perin liikkeelle, mutta olen ajatellut ihan lapsesta asti, että erikoisjoukkoihin pitää päästä. Hain myös Utin jääkärirykmenttiin, mutta siinä kävi pieni kämmi ja paperit lähtivät liian myöhään.
Täytyy sanoa, että aika on kullannut nopeasti kaikki muistot armeija-ajasta. Kun inttikavereiden kanssa tavataan, nauramme yhdessä raskaimmillekin hetkille.
Oikea erikoisjoukkojen koulutus poikkeaa aika paljon siitä, mitä elokuvissa näytetään. Vaikka tiesin oman kiinnostukseni vuoksi asioista paljon etukäteen, minullekin tuli yllätyksenä se, millaista toiminta tositilanteessa on.
Lapin siirtymisharjoituksessa hiihdettiin kolme päivää melkein putkeen. Viimeisenä yönä vastasin koko komppaniasta ja sen suunnistuksesta. Aloin puhua kärkimiehille vieressä olevista taloista, kun he huomauttivat, että Markus, ei tuossa mitään taloja ole.
Lopulta näin yön aikana myös linnoja, olemattomia ihmisiä ja vaikka mitä. Rupesi jo naurattamaan, näenkö tosiaan omiani. Ei sitä siinä vaiheessa ihan täysin ymmärtänyt. Silti muistelen näin jälkeenpäin Lappia hienoimpana reissuna kaikista.
Meille kerrottiin koulutuksessa, että siinä vaiheessa, kun ihminen alkaa tuntea väsymystä, voimavaroista on jäljellä vielä n. 70 prosenttia. Se tulikin huomattua monta kertaa…
Minua voinee kutsua oman tieni kulkijaksi, enkä siitä varmaan muuksi muutu. Lakia en riko, mutta jos joku tekee kuten säännöissä sanotaan, minä teen asian omalla tavallani.
Yllättäen sain tästä armeijassa positiivista palautetta. Saatoin miettiä vaikkapa jonkun taktiikkajutun eri tavalla kuin kirjassa neuvottiin ja useimmiten kommentoitiin, että hyvä kun osasit ajatella myös toisella tavalla.
Opiskelen tällä hetkellä Ammattikorkeakoulussa ensihoitajaksi. Neljässä vuodessa olisi tarkoitus valmistua.”
Haastattelut: Miika Jalonen