Kakkonen kertoo

"Heartmix - hieno epäonnistuminen"

Julkaistu maanantaina 30.05.2011

YLE Kuvapalvelu
 

Tosi huono, mutta silti sitä oli pakko katsoa. Mainio kulttisarja. Amatöörimäinen kotivideo, jossa ei ollut yhtään oikeaa näyttelijäsuoritusta. Reality failure. Lajissaan uranuurtaja, jota ei oltu tarkoitettukaan otettavaksi niin ryppyotsaisesti.

 

Verkosta löytää helposti keskustelua Heartmixistä, ensiesityksensä vuonna 1996 saaneesta sarjasta, jossa viisi suomalaisnuorta muuttaa San Franciscoon suomalaisen pariskunnan omakotitaloon. Päivät täyttyvät hengailusta talossa ja paikallisilla kulmilla. Kamera seuraa jokaista hetkeä.

Runsaasti keskustelua, lähes kohua ilmestyessään aiheuttanut sarja jakaa yhä mielipiteet, mutta fakta pitää: Heartmix oli ensimmäinen suomalainen reality-sarja kautta aikojen. Sarjan hankki Ylelle edelleen yhtiössä työskentelevä tilaaja Olli Tola - toisin sanoen edelleen kiertävät huhut siitä, että Heartmixin ostaja olisi saanut välittömästi kenkää, eivät pidä paikkaansa.

- Heartmixin kanssa otettiin tietoinen riski. Haluttiin kokeilla rohkeasti jotain uutta, josta kenelläkään Suomessa ei ollut kokemusta tai tietoa, miten se kannattaisi tehdä. Koko sarjan tekemisen ajan soivat hälytyskellot, mutta joskus on pakko uskaltaa turvallisten rajojen ulkopuolelle silläkin uhalla, että tulee kuonoon. Ei maailma etene tai kehity ilman hienoja epäonnistumisia.

Tola on edelleen sitä mieltä, että Heartmixissä oli aineksia, jotka olisivat voineet johtaa onnistumiseenkin.

- Olimme oikealla alueella. Juuri tuolla tavallahan kaikki tosi-tv tehdään. Niinpä ohjelmaa ei lähdetäkään uusimaan missään syyllisyydentunnossa tai häpeän kourissa, vaan historiallisena anekdoottina – ja hauskana sellaisena.

Reality-luonteestaan huolimatta Heartmix oli näytelty sarja, jonka henkilöt esiintyivät roolihahmoina, eivät itsenään. Eri tahoilla onkin vuosien saatossa mietitty, olisiko sarja toiminut paremmin, jos se olisi ollut täysin ”totta”. Olli Tola kiistää näkemyksen jyrkästi.

- Kaikki mukamas ilman käsikirjoitusta tapahtuvat ohjelmat ovat feikkiä, koska todellisuutta pitää televisioon aina tiivistää. Pelkkä todellisuuden seuraaminen on valvontakamera eikä tv-ohjelma. Tiivistetty todellisuus syntyy aina jonkun näkemyksestä draamaan, jossa käänteitä pitää tulla tiuhemmin kuin todellisuudessa. Se edellyttää käsikirjoittamista. Joka muuta väittää, ei tiedä miten tätä bisnestä tehdään.

Heartmixin päälle sataneen kritiikin Tola kuittaa tyynesti – ”koirat haukkuvat, karavaani kulkee” – ja näkee jopa ensiesityksen repostelun myönteisessä valossa.

- Harvoin pääsee osallistumaan niin myrskyisään tv:stä käytävään keskusteluun kuin tämän ohjelman ulos tullessa. Katsojaluvut olivat esitysajankohtaan nähden tosi isoja ja joka päivä sai lukea eri lehdistä itsestään vähemmän imartelevia lausuntoja. Se oli oikeastaan aika piristävä kokemus.

Heartmix maanantain ja sunnuntain (uusinta) myöhäisilloissa 30.5.-22.8.2011. Jaksot katsottavana YLE Areenassa kuukauden ajan tv-esityksestä.

Sarjasta Elävässä arkistossa

Teksti: Miika Jalonen

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.