Juttuarkisto

Callas ja Onassis - kohtalona rakkaus

Julkaistu perjantaina 03.06.2011

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaina 6. ja 13.6.2011 klo 19.20. Jaksot katsottavana YLE Areenassa kahden viikon ajan tv-esityksestä.

Kaksiosainen minisarja (Callas e Onassis, Italia 2005) kertoo nimensä mukaisesti oopperatähti Maria Callasin (Luisa Ranieri) ja laivanvarustaja Aristoteles Onassiksen (Gérard Darmon) yhteisen tarinan.

Maria Callas syntyi kreikkalaisvanhempien nuorimpana lapsena New Yorkissa vuonna 1923. Vaikean ja vaativan lapsuuden elänyt Callas nousi maailmankuuluksi laulajattareksi, mutta joutui uhraamaan paljon uransa eteen.

Vuonna 1957 Callasin elämä muuttui, kun hän löysi sielunkumppanin maanmiehestään Aristoteles Onassiksesta. Callas oli naimisissa, joten kahden kuuluisan ihmisen suhde herätti suurta huomiota julkisuudessa ja Marian liitto päättyi eroon.

Syvästä yhteydestä huolimatta Callas ja Onassis eivät koskaan avioituneet, ja Callasin pitkäaikainen haave lapsesta päätyi tragediaan, kun hänen vuonna 1960 synnyttämänsä lapsi kuoli pian synnytyksen jälkeen.

Yhdeksän vuotta kestänyt suhden päättyi Onassiksen kohdattua John F. Kennedyn lesken Jacquelinen.

 

Kesän muut romanttiset minisarjat

 

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.