Juttuarkisto

Kova laki -sarjat uudelle lauantaipaikalle

Julkaistu lauantaina 15.02.2014

YLE Kuvapalvelu

TV2 lauantaisin 1.3.2014 alkaen klo 21. Sarjoilla ei ole Areena-oikeuksia.

Kova laki -perheen kantasarja päättyi syksyllä 2012, mutta Rikollisesta mielestä ja Erikoisyksiköstä on kosolti jaksoja jäljellä. Nyt sarjat saavat uuden ohjelmapaikan lauantaisin klo 21. Ensin paikalla nähdään kesken oleva Rikollisen mielen kuudes tuotantokausi, josta on jäljellä 12 osaa. Jalkapallon MM-kisojen jälkeen 19.7. lähtien on vuorossa Erikoisyksikön yhdeksäs kausi.

Rikollista mieltä (Criminal Intent) on tehty vuodesta 2001 lähtien kymmenen tuotantokautta. Kakkosella jatkuva kuudes esitettiin Yhdysvalloissa syksyllä 2006.

New Yorkiin sijoittuva sarja kertoo kaikkein vakavimpien rikosten tutkintaan erikoistuneesta yksiköstä. Alkuperäisestä Kova laki -sarjasta poiketen Rikollisessa mielessä tapaus esitellään aina ensin rikollisen, uhrin tai todistajan näkökulmasta.

Etsiväryhmään kuuluvat edelleen ensimmäisestä jaksosta asti mukana olleet Robert Goren (Vincent D'Onofrio) ja Alexandra Eames (Kathryn Erbe).

Viidennellä kaudella Rikollisen mielen vakiokaartiin littyi aiemminkin Kova laki -sarjoissa nähty etsivä Mike Logan (parhaiten Sinkkuelämää-sarjan Mr. Biginä tunnettu Chris Noth). Uutena kasvona mukana on etsivä Megan Wheeler (Julianne Nicholson).

Kevään muuta ohjelmistoa Kakkosella

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.