Kakkonen kertoo
Tonttu Toljanteri ja tuhmaiän tarkoitus
Julkaistu torstaina 01.12.2011
TV2 joka päivä 1. - 24.12.2011 lasten aamuissa ja illan Pikku kakkosen jälkeen. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Jaksot katsottavana YLE Areenassa kuukauden ajan tv-esityksestä.
Marketin käytävillä kaikuu parivuotiaan raivo. Se ei ole mikään hento ääni, vaikka ihmisellä on mittaa alta metrin verran. Isä kantaa rimpuilevaa tyttöä ja korottaa varmuuden vuoksi ääntään, jotta muutkin kuulisivat, ettei mistään vakavasta ole kysymys.
”Sinä saat ihan varmasti kotona banaania,” isä lupaa. Mutta tyttöä se ei lohduta. Elämä tuntuu edelleen yhtä kurjalta, mahdottomalta suorastaan, ja oman tahdon täyttyminen aivan liian kaukaiselta asialta.
Isän hieman häpeilevässä olemuksessa on jotain, joka saa muistelemaan mennyttä. Onhan sitä pikkuinen ollut minullakin, ja kukapa ei tahtoisi, että oma lapsi on kiltti ja käyttäytyy mallikelpoisesti.
Oman tyttären uhmaikä alkoi hellekesänä. Vedessä pulikoiminen oli tytön lempipuuhaa, ja tyylikkäitä poistumisia rannalta ei kerta kaikkiaan ollut. Huutavaa lasta rattaisiin raahatessa testattiin sekä lihasvoimia että kärsivällisyyttä, ja samalla selässä tuntui monta silmäparia. Miten näyttikin, että muut lapset istuivat vilteillään sopuisina ja rauhallisina ja tottelivat vanhempiaan.
Iltojen pimetessä, säiden viiletessä ja lopulta lumen tuiskuttaessa maahan uhmaikä viipyi yhä perheessämme. Onneksi kasvatusavuksi riensivät tontut, nuo ahkerat ja oikeudenmukaiset veitikat. Juuri oikeaan aikaan ne osasivat kurkistaa ikkunan takaa. Kannatti olla kilttinä, sillä tontut ne raportoivat kaiken pukille, ja pukki päättää, kuka lahjat ansaitsee.
Kiltteyden vaatimus on istutettu lapsuuteen, vanhemmuuden mittaamiseen, hyvin vahvasti myös joulun odotukseen. Se asettaa omat paineensa meille ihmisille, saati sitten tontulle, joka sattuu asumaan ihan siinä joulupukin naapurissa.
Tämän vuoden joulukalenterissa Toljanterilla käy mahdottoman huono tuuri. Nimittäin äkäampiainen, näkymätön pikkupistiäinen tavoittaa Toljanterin ihan siinä joulun alla, juuri kun pitäisi olla oikein, oikein kiltti. Surinallaan äkäampiainen herättää Toljanterin oman tahdon ja pistollaan se aiheuttaa tuhmaiän.
Tuhmaiän oireisiin kuuluvat ei-tauti, minä ite -tauti, mulle kaikki -tauti, malttamattomuus sekä kiihkeä minkä tahansa muun asian tahtominen kuin se, johon tonttu kulloinkin määrätään. Siitäpä syntyy monta kommellusta, jotka katsojaa toivottavasti naurattavat.
Tonttu Toljanterin tuhmaikä tarkastelee kiltteyttä erilaisista näkökulmista ja erilaisten henkilöiden kautta. Jossakin vaiheessa Toljanteri löytää itselleen apulaisen, joka myöntyy kiltisti kaikkeen, eikä koskaan sano missään asiassa vastaan. – Ja mitä siitäkin seuraa…
On tärkeätä oppia malttamaan sekä ottamaan muut huomioon, mutta on yhtä tärkeätä, ettei omaa tahtoa nujerreta.
Kun ainokaiseni kasvoi ja lähti maailmalle, ei ensimmäinen ajatus evästykseksi ollutkaan, että muista olla kiltti, vaan pidäthän puolesi. Älä alistu elämässä mihin vain, älä suostu asioihin, jotka eivät ole sinulle hyväksi.
Toissa syksynä (2010), kun olin kirjoittamassa Tonttu Toljanterin tuhmaikää, näin iltakävelyllä äidin ja tulistuneen pikkupojan. Poika ei tahtonut vielä kotiin, ja äiti yritti rauhallisesti perustella, kuinka on jo myöhä ja iltapalan aika. Lapsi huusi kurkun täydeltä, ettei varmasti tule kotiin, ei enää ikinä, ja sanojensa vakuudeksi heittäytyi maahan.
Tilanne hymyilytti ulkopuolista, sillä poika oli niin pieni, että sen toppapukuun oli kiinnitetty tutti. Mahtipontiset sanat olivat täysin epärealistisia. Äiti olisi hyvin voinut olla välinpitämätön, mutta hän nosti pojan maasta ja sanoi painolla: ”Sittenhän äidille tulisi ihan kauhea ikävä.”
Samaan aikaan pisti minun rinnassani ikävä sitä pientä, intohimoista lasta kohtaan, jonka aikanaan sain sulkea syliini. Jotakin liikuttavaa on lapsen tunteiden kokonaisvaltaisuudessa ja ainutlaatuista hetkessä ennen kuin kasvamme elämänkokemuksen avulla punnitsemaan tilanteiden mittasuhteita ja sitäkin, mitä on soveliasta ulospäin näyttää.
Tänä vuonna Toljanterilla on samat pulmat kuin perheen pienimmillä pilteillä. Ei aina tontullakaan mene ihan putkeen, vaan pitää jännittää lahjapakettien puolesta ja etsiä keinoja tuhmaiän selättämiseen. Löytyvätkin ne lopulta, niin kuin joulukuun aikana saamme nähdä.
Annukka Kiuru
Tonttu Toljanterin käsikirjoittaja