Juttuarkisto

Kakolasta keskusteltiin Aitio-lähetyksessä

Julkaistu tiistaina 24.01.2012

YLE Kuvapalvelu

Olisipa joku minunkin nuoruudessani ollut kiinnostunut tuolla tavalla asioista...Jää kyllä Duudsonit kakkoseksi ja vaalitentti myös...Täytyy myöntää, että ihan katottava ohjelma...Toivottavasti tytöt oppii jotain tosta hommasta kun ovat niin nuoria vielä.

Järjestimme Kakolan toisesta jaksosta 19.1. netissä Aitio-lähetyksen, jonka aikana ja jälkeen oli mahdollisuus keskustella ohjelmasta Facebookissa. Mukana chatissa oli Kakola-sarjan johtoryhmän jäsen, vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen. Alla toimitettu kooste kysymyksistä ja näkemyksistä, Kisan vastaukset lihavoimattomina. Kakola jatkuu torstaisin klo 21.25.

Miten tytöt valittiin mukaan sarjaan?

- Tyttöjen etsiminen tapahtui tuotantoyhtiön toimesta monien eri tahojen kautta. Iso merkitys oli tietenkin sitten tytön ja vanhempien kiinnostuksella. Kaikki tytöt tapasivat ennen osallistumistaan psykologin, joka arvioi tytön sopivuutta Kakolaan.

Miksi kaksoset saivat lähteä Kakolasta niin pian? Harmi, että niin kävi.

- Kakolasta oli tietenkin pakko päästää pois ne osallistujat, jotka yksiselitteisesti ilmaisivat halunsa päästä pois. Ketään ei kukaan saa vangita Suomessa ilman viranomaisvaltuutusta ja ilman asianmukaisia oikeustoimia. Sannan ja Senjan lähteminen Kakolasta heti toisena päivänä oli harmitus meille kaikille, mutta samalla hyvin ymmärrettävää. Ihminen on taipuvainen pikaisesti oloa helpottaviin ratkaisuihin.

Olisi pitänyt ottaa yksi kaksonen kerralla.

- Samaa mietimme mekin. Toisaalta tyttöjen lähtö oli aika mainio esimerkki seuran voimasta. "Jos sä, niin mäkin..."

Toinen kaksosista mainitsi osasyyksi ahdistukseen ja pois pääsemiseen sen, ettei ole puhelinta. Enkä kyllä yhtään ihmettele, koska teinien on pakko olla nykyään aina jotenkin "online". Kuinka paljon puheaikaa muuten normaalisti vankilassa saa?

- Jos huomasit, niin minullakin oli perheenäitinä hieman hymyssä pitelemistä, kun toinen kaksosista tosiaan vastasi, että puhelinta on ikävä. Nykynuoret on tosiaan tottuneet olemaan online, ainakin oman kokemukseni mukaan. Suljetussa vankilassa vanki pääsee soittamaan osastosta riippuen muutamasta soitosta viikossa soittoon kerran päivässä. Kerrallaan aikaa on noin 10 minuuttia. Avovankiloissa puhelimen käyttö on melko vapaata päiväsaikaan.

Ehkä mielenkiintoisin ongelma, johon koko sarja perustuu on, miten nuorten mielet saa kääntymään.. Ja mistä se on kiinni silloin, kun ei saa.

- Olet oivaltanut tämän ohjelman ydinsanoman juuri oikein.

YLE Kuvapalvelu

Mitä kuuluu viime kauden pojille?

- Parilla menee todella mainiosti, parilla menee paremmin kuin ennen Kakolaa, vaikka jotain pulmiakin on ollut. Jollain on vielä vaikeuksia sekoilun kanssa.

Entä miten tytöillä menee tällä hetkellä?

- Kannattaa katsoa tulevat jaksot. Paljon tarinoita ja tapahtumia tulossa.

Jäin miettimään sitä, että nyt ollaan vapaaehtoisesti vankilassa. Mitä sitten, jos pää ei kestä ja mahdollisuutta ei ole lähteä pois, siis oikeassa elämässä?

- Kakolan ja oikean vankilan ero on juuri tuossa suhteessa ISO. Vankeustuomion rankkuus tulee juuri siitä tiedosta, ettei poispääsyä ole kuin vasta sitten kun vapautumispäivä koittaa.

Onko koskaan tutkittu, että kuinka suuri osa vangeista on ollut lapsena lastensuojelun asiakkaina?

- En muista yhtään tutkimusta, jossa olisi tutkittu vain lastensuojeluasiakkuutta. Tiedämme kuitenkin, että vankien joukossa on iso joukko ihmisiä, joiden pulmat ovat alkaneet ihan lapsesta ja jotka ovat olleet tai heidän olisi kuulunut olla lastensuojelun asiakkaina.

Kyllähän se lähtee itsestä, mitä toivoo elämältä. Jos sen haluaa pilata, niin eivätpä sille mahda muut mitään.

- Luulen, että kukaan ei synny sellaisella halulla, että haluaisi pilata elämänsä. Osa meistä ihmisistä käy vaan läpi niin monia mutkia matkan varrella, että saattaa unohtua kaikki toiveet ja haaveet paremmasta. Silloin alamäki on valmis.

Suomessa pitäisi satsata enemmän ennaltaehkäiseviin toimiin ja perheiden tukemiseen, jotta vankeustuomiolita vältyttäisiin. Vankeus ei paranna tilannetta läheskään aina.

- Olen täysin samaa mieltä. Vankeus on harvoin mikään ratkaisu, mutta tolkullinen yhteiskunta on halunnut jonkunlaisen järjestelmän kehittää pitämään yllä joitakin normeja.

Paljon ajatuksia tämä ohjelma herättää. Mietin silloin edellisen Kakolan aikaan, että tajusivatkohan pojat edes kuinka suuren vaikutuksen he tekivät moniin katsojiin. Upeita nuoria niin pojat kuin nyt tytöt, että kantti kestää lähteä mukaan.

- Itsekin ajattelen, että nämä mukana olevat nuoret omalla rohkeudellaan voivat auttaa monia nuoria ja aikuisia ajattelemaan toisin, puhumaan asioista enemmän.

Pitääkö vankilatyössä pakko kätkeä tunteet?

- Ei tässä työssä tunteita tarvitse kätkeä, muttei toki voi niiden antaa ihan kokonaan viedäkään. Tyttöjen kanssa kuitenkin keskityin olemaan aikalailla auktoriteetti, kun muut hoitivat enemmän tuota hoidollista puolta. Silti minäkin olin vedet silmissä useaan otteeseen Kakolan päivien aikana. Mutta tihrustin tietenkin privaatisti tyttöjen näkymättömissä.

 

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.