Juttuarkisto

Kimmo: Uusinta ja toinen tuotantokausi

Julkaistu torstaina 23.08.2012

TV2 torstaisin 2.1.2014 alkaen klo 21.25. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan. Avauskauden ensiesitys Kakkosella 6.9. - 20.12.2012. Ohjelmaan on valittavissa suomenkielinen tektitys.

Kimmon uudet osat Kakkosella nähdään loppusyksyllä 2014. Sitä ennen uusitaan myös ensimmäinen tuotantokausi.

Miten voi jännittää yks puhelinsoitto näin paljon. (Kimmo)

16-osaisen sarjan nimihenkilö on kolmikymppinen, työtä vieroksuva ja rennosta hengailusta pitävä Kimmo (Jussi Vatanen), jonka elämältä puuttuu suunta ja tililtä kate. Kimmo päätyy vastentahtoisesti juorulehden puhelinmyyjäksi.

Siellä hän kohtaa unelmiensa naisen, Ullan (Pamela Tola). Ainoa ongelma on, että Ulla on naimisissa oleva keskiluokkainen perheenäiti.

Kimmo on lämminhenkinen tarina pienistä ihmisistä, joilla on suuri sydän.

YLE Kuvapalvelu

Ei täältä noin vaan lähdetä. Eksä lukenu sitä pienellä kirjoitettua. (Ulla)

Ensimmäisessä osassa Kimmo joutuu ottamaan työn Julkkis-lehden puhelinmyyjänä. Työtoverit ovat osittain outoja ja pomo Nissinenkin (Kari Hietalahti) on kuin hengellinen johtaja.

Paras kaveri Rönni (Mikko Leppilampi) on vankilassa, mutta onneksi Kimmo saa asua  tämän pienessä, joskin sekaisessa kämpässä. Ainoa valopilkku on Ulla, joka näkee Kimmossa mahdollisuuden saada vaihtelua tylsään avioelämäänsä...

YLE Kuvapalvelu

Noin 200 soittoo ja yhet kaupat, et aika tykki fiilis on kyllä. (Kimmo)

Muita henkilöitä:

Rami (Kari Ketonen)

Ullan aviomies. Rami on maailman turvallisuushakuisin mies, todellinen Mr. Keskiluokka. Ramin suurin unelma on jonain päivänä kuulua Lions Clubiin, yhdessä Ullan kanssa tietysti

Rönni (Mikko Leppilampi)

Kimmon vapaamielinen ystävä, jota mitkään lait, ovet tai ikkunat eivät pitele. Paitsi silloin kun on vankilassa.

Steffe (Tommi Liski)

Kimmon omituinen työkaveri. Steffe uskoo salaliittoteorioihin, ei koskaan kättele ketään eikä koskaan käy ulkona. Pohjimmiltaan Steffe on aika yksinäinen kaveri, mutta sitä hän ei näytä kenellekään.

YLE Kuvapalvelu

Yheksän teistä kymmenestä ajatteli vielä viime viikolla et mähän en mitään puhelinmyyntiä rupee tekeen, ja Julkkista en varsinkaan myy. Tunnin päästä te ootte eri mieltä. (Nissinen)

Kaitsu (Timo Lavikainen)

Kimmon paras kaveri. Pyörittää vaimonsa Maijun kanssa pientä aikuisviihdeyritystä, jonka periaatteena on: kaikki tehdään itse. Tunnollinen, lojaali ja perhekeskeinen mies.

Maiju (Niina Lahtinen)

Kaitsun vaimo ja aikuisviihdeyrityksen toinen osapuoli. Vaikka Maijulla on miestänsä tiedostavampi näkökulma tekemiseen, hän on alalla koska aidosti pitää siitä mitä tekee

Nissinen (Kari Hietalahti)

Juorulehti Julkkiksen puhelinmyyntifirman pomo. Nissinen on rehellisesti rahan onnelliseksi tekevään vaikutukseen uskova kapitalisti, joka väsymättömällä innolla tsemppaa ryhmäänsä yhä parempiin myyntituloksiin.

Ohjaus: Teppo Airaksinen. Käsikirjoitus: Tommi Liski ja Petja Peltomaa. Tuotanto Yellow Film & TV.

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.