Juttuarkisto

Kanavakonsultit Tampereella

Julkaistu tiistaina 09.10.2012

YLE Kuvapalvelu

Kahdeksan kanavakonsulttiamme vierailivat 5. - 6. lokakuuta ensimmäisen kerran Kakkosen kotikaupungissa.

Päivät olivat täynnä haastatteluja, kuvauksia - ja tietysti konsultointia. Kanavan ohjelmista 19-28 –vuotiaat konsultit tekivät tällä kertaa syväluotauksen Uuteen päivään, Suoraan linjaan ja Erätulilla-sarjaan.

Sadetta enteilevä lokakuinen perjantaiaamu alkoi vierailulla Uuden päivän studiolle Näsijärven rannalla. Harmaus ja sade olivat hetkessä poispyyhittyjä, kun konsultit astuivat sisälle Uuden päivän energistä ilmapiiriä puhkuvaan studiotaloon.

Konsultit ottivat vastaan tuottaja Samu Reijonen ja monimediaisen sarjan kolmihenkinen nettitiimi: Samuli Sulamäki, Anu Köyhäjoki-Järvinen ja Johanna Pirttilahti. Konsultit istutettiin kahvimukit kädessä nettitiimin sohvalle.

Anu ja Samuli käynnistivät kamerat, ja Johanna ryhtyi haastattelemaan. 18.lokakuuta ilmestyvään UP+ -nettiohjelman jaksoa varten konsulteille tipahteli tiukkoja kysymyksiä.

Haastattelun jälkeen konsultit pääsivät Uuden päivän oikeaan tunnelmaan, kun Kahvila Ainon lavasteissa valmistauduttiin kuvaamaan kohtausta 4. joulukuuta nähtävään UP:n jaksoon.

Konsultit esittävät kahvilan asiakkaita. Aapo ja Tiina (kuvassa yllä) tekivät kahvilan tiskillä ostoksilla, Maria käveli kameran ohi pöytään. Loput konsulteista istuivat jo valmiiksi kahvilapöydän ääressä limsalasien kanssa.

Uuden päivän värejä pursuavat lavasteet ja mukava henkilökunta tekivät positiivisen vaikutuksen kanavakonsultteihin, vaikka kukaan heistä ei ilmoittautunutkaan sarjan hevijuuseriksi – ainakaan etukäteen.

- Sarjan tilat on todella hienosti suunniteltu ja rakennettu. Mielenkiintoinen visiitti, kanavakonsultit kiittelivät UP:n väkeä. 

YLE Kuvapalvelu

Kakkoselle saavuttuaan kanavakonsultit pääsivät Jukka Nyrhisen kuuluisalle Tohloppi-kierrokselle. Sen jälkeen konsultit Ulla ja Eljas istahtivat kertomaan syyskuulumisensa ja tunnelmia vierailun annista.

- Oli siistiä nähdä käytävillä kuvia lapsuuden suosikkisarjoista kuten Pelle Hermannista ja Hovimäestä. Lisäksi mieleen jäi ohjaamovierailu, erityisesti kun meille kerrottiin miten 3D-materiaalia tehdään, Elias sanoi.

Vierailun varsinaiset konsultointitehtävät eli Suoran linjan ja Erätulilla -sarjan workshopit ohjelmien tekijöiden kanssa olivat vielä edessä.

- Molempiin on kyllä jo valmiina ideoita!

Loppuvuoden ohjelmaan kuuluu ainakin marraskuussa järjestettävä palautepäivä, jonka aikana käydään läpi konsulttien suunnitteleman Supersunnuntain tuloksia ja muuta antia.

- Toivomme tietysti, että Supersunnuntain kaltaiset erikoispäivät saisivat jatkoa. Tämän ensimmäinen lopputulos oli omasta mielestäni yllättävänkin hyvä siihen nähden, ettemme tunteneet juurikaan tarjolla olleita, satoja ohjelmia etukäteen ja sen ohella kaavio tehtiin aika hektisessä tahdissa, Ulla totesi.

Television tulevaisuudesta on käyty paljon keskustelua, ja etenkin nuorten mediankäyttö on siirtymässä enemmän ja enemmän verkkoon. Ikäpolven edustajina konsultit eivät kuitenkaan vielä ennusta television saattohoitoa.

- On ihan ok, että on olemassa ohjelmia, joihin voi osallistua ja muuta vastaavaa, mutta kyllä joskus - tai itse asiassa useinkin - haluaa vain olla ja katsoa. Joskus pitää vain voida jättää aivot narikkaan!

Teksti: Merete Manninen (Rantatie + kuvat), Miika Jalonen (Tohloppi)

Kanavakonsulttien blogi

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.