Ajankohtaista

Kakkoselle kuusiosainen lasten draamasarja

Julkaistu torstaina 14.03.2013

YLE Kuvapalvelu

Kakkosella nähdään vuonna 2014 kuusiosainen lasten draamasarja, jonka päähenkilöinä seikkailevat n. 12-vuotiaat poika ja tyttö. Sarjan työnimi on Kasper ja Iida.

Draaman lapsihahmot rakentavat minäkuviaan ympäröivän maailman toiveiden, odotusten ja vaatimusten myllerryksessä. Sarja suunnataan noin kymmenvuotiaille katsojille.

Hankkeen ohjaajaksi valittu Jarmo Lampela tunnetaan parhaiten elokuvista Sairaan kaunis maailma, Joki ja Eila. Kakkoselle hän on tehnyt viimeksi vuonna 2012 esitettyä draamasarjaa Tehdas.

Lisäksi Lampela on käsikirjoittanut Pikku kakkosen Maltti ja Valtti -sarjaa. Hän on myös ohjannut ja käsikirjoittanut useita lastennäytelmiä.

Sarjan käsikirjoittajat ovat Marika Kuortti ja Sanna Grav. Tuottajana toimii Jussukka Tuliainen. Kuvaukset alkavat heinäkuussa. Näyttelijät ja esitysajankohta vuonna 2014 julkistetaan myöhemmin.

Vuosi 2014 on Ylen tv:n lastenohjelmien 50-vuotisjuhlavuosi. Tulevan syksyn iloksi on luvassa elävää lastenmusiikkia Pikku Kakkosen konserttikiertueella, joka nähdään neljällä eri paikkakunnalla.

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.