Juttuarkisto

Fresh Meat: Brittihitti kimppakämpän fukseista

Julkaistu sunnuntaina 17.03.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaisin 25.3.2013 alkaen klo 22.35. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Ensimmäinen onnistunut tv-komedia opiskelijaelämästä kolmeenkymmeneen vuoteen. (Bryony Gordon, The Telegraph). Alun perin Putoojien (The Inbetweeners) yliopistoversioksi leimattu sarja on kehittynyt paljon verrokkiaan tyylikäämmäksi ja monipuolisemmaksi. Fresh Meatissa käsitellään yliannostuksen ja kuoleman kaltaisia asioita hauskasti, mutta hienotunteisesti. (Jack Whitehall, Metro).

Kimppa-asunto Manchesterissa. Viisi ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijaa ja yksi konkari. Kaikki täysin erilaisia persoonia.

Siinä perusasetelma kahdeksanosaiselle draamakomedialle Fresh Meat (16) (2011- ), jonka luojat Jesse Armstrong ja Sam Bain kuuluvat Ison-Britannian arvostetuimpiin tv-tekijöihin.

Parivaljakon cv:stä löytyvät lisäksi mm. sarjat Peep Show, Politiikan nappula, The Old Guys sekä elokuva Four Lions.

Fresh Meatin keltanokista jokainen on enemmän tai vähemmän epävarma uuden elämänsä alussa. JP on komea, ulkoisesti itsetietoinen yksityiskoulun käynyt poika, joka ei kuitenkaan päässyt Manchesteria parempaan yliopistoon.

Kingsley on suunnattoman iloinen päästessään pois kotoa, hoidettuaan sairasta äitiään vuosikausia. Oregon on potentiaalinen pinko, joka ei kehtaa tunnustaa kuuluvansa ylempään keskiluokkaan.

Vodilla on puolestaan rankka tausta ja katu-uskottava asenne. Ujo ja sievä Josie taas on kotoisin Walesin takapajulasta, ja hän joutuu keräämään rohkeutta voidakseen kokeilla punastelematta kaikkea mahdollista vapauden tuomaa uutta - niin hyvässä kuin pahassa.

Myös Fresh Meatin toinen tuotantokausi on hankittu Kakkoselle.

Kevätkauden muuta ohjelmistoa Kakkosella

 

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.