Juttuarkisto

Maailmanmestari Ätän Pakko tanssia -numero

Julkaistu perjantaina 26.04.2013

TV2 lauantaina 27.4.2013 klo 20.30. Jakso katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Minulle koko tämä ohjelma merkitsee tanssin sanoman tukemista. Olen iloinen saadessani olla nostamassa esiin tanssin eri ilmiöitä.  Omalla tanssinumerollani haluan osoittaa sen, että jokaista tulee arvostaa omana itsenään. (Dennis "Ätä" Nylund)

Viimeisen suoran Pakko tanssia -semifinaalin kahdesta jatkopaikasta kilpailevat 2paDance Kids (Turku), Dj's Nightmare (Helsinki), DTC (Tornio), Mohamed (Helsinki), Ruttu (Lahti) ja Wafa Ameli (Vaasa). Kuten aiemminkin, yleisöäänet ratkaisevat sen, mitkä esitykset pääsevät finaaliin.

18-vuotias poppingin ja tuttingin taitaja Ruttu tanssii missä tahansa – bussipysäkillä tai kauppajonossa. Osa 2paDance Kids -ryhmän 9-10- vuotiaista show-discotanssijoista on menestynyt kilpailuissa myös SM-tasolla, ja edustanut Suomea ulkomaillakin. 24-vuotiaan Wafa Ameli mielestä tärkeintä hänen lajisssaan, itämaisessa tanssissa on hyvä suhtautuminen omaan vartaloon ja liikkeeseen.

Semifinaalien pohjoisimmat tanssijat ovat yhdeksän 17-23-vuotiaan naisen muodostama show-jazz-ryhmä DTC:n parikymppiset, dancehallia esittävät naiset ovat tanssilajilleen ominaisesti itse esitystensä keskiössä. 27-vuotias tanssinopettaja Mohamed kuvaa tanssiaan abstraktiksi katutanssiksi.

YLE Kuvapalvelu 

Tuomareista tanssivuoron saa omalla esityksellään break dancen maailmanmestari, bboy Dennis ”Ätä” Nylund.

- Vaikka olen jo esiintynyt ties missä, on tämä minulle jännittävä paikka. Niinpä ylitän itseni tekemällä erilaisen esityksen kuin mitä minulta odotetaan.

Ätä veikkaa, että moni varmasti yllättyy hänen show'staan.

- Urbaanikulttuuri, street-ilmiöt ja break-tanssi ovat yleensä täynnä cooliutta, swagia ja asennetta. Itsevarmuus on hyve tiettyyn pisteeseen asti, mutta silti ei pidä pyydellä anteeksi sitä, mitä on. Jos on rohkeasti oma itsensä sen sijaan, että olisi vain olevinaan, se vasta on todella aidosti ja oikeasti cool.

Elävän arkiston tanssikoulu

Pakko tanssia online: Facebook Twitter kotisivut 

 

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.