Kakkonen kertoo

Toiset kanavakonsultit heti tositoimissa

Julkaistu torstaina 26.09.2013

YLE Kuvapalvelu

Kakkosen uudet kanavakonsultit on valittu. Alla esittäytyvän seitsikon ensimmäinen projekti on suunnitella TV2:n ohjelmisto tämän vuoden itsenäisyyspäiväksi. Kanavakonsulttien suunnittelemista vaihtoehdoista järjestetään TV2:n sivuilla äänestys, joka alkaa 11.10.

Yli 300 hakijaa halusi kesällä Kakkosen toisiksi kanavakonsulteiksi. Pestiin valittiin seitsemän 24-31-vuotiasta nuorta aikuista, jotka pääsevät vaikuttamaan vuoden ajan aitiopaikalta TV2:n ohjelmistoon ja muihin linjauksiin.

Ville Aho, 26, Jyväskylä

YLE Kuvapalvelu

Olen surffaava hiihdonopettaja sekä sosiaalisen median ja digitaalisen teknologian moniottelija. Opiskelen tietojärjestelmätiedettä ja sivuaineina liiketoimintaosaamista sekä viestintää ja mediaa. Odotan kanavakonsulttiudelta valtavasti, sillä uskon sen tarjoavan ikkunan mediamaailman pinnan alle.

Laura Lappalainen, 28, Kerava

YLE Kuvapalvelu

Olen kahden koululaisen äiti, aiemmalta koulutukseltani kuva-artesaani, mutta myös restaurointia ja musiikkia on tullut opiskeltua. Mielenkiinnon kohteet käsittävät lähes kaiken kulttuurin piiristä ja harrastan sykleittäin kaikkea kuorolaulusta kiinalaiseen puupiirrokseen. Tällä hetkellä opiskelen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjausta. Tutustuminen Ylen maailmaan näin läheltä antaa varmasti virikkeitä myös työhön nuorten parissa, jotka ovat innokkaita ja vaativia median kuluttajia.

Antti Häkli, 26, Tallinna

YLE Kuvapalvelu

Muutin seitsemän vuotta sitten Helsingistä Tallinnaan opiskelemaan av-mediaa ja valmistuin viime kesänä Baltic Film and Media Schoolista taiteiden maisterksi. Pääaineenani oli ja on dokumenttielokuvan ohjaus. Halusin Kakkosen kanavakonsultiksi aivan ehdottomasti, koska eihän parempaa hommaa voi olla! Aion todellakin ottaa tästä kaiken ilon irti. Nyt alkaa meinaan tapahtua. Tulevaisuus on tässä ja nyt.

Mari Pasula, 31, Helsinki

YLE Kuvapalvelu

Olen Lapista helsinkiläistynyt maailmanpolitiikan opiskelija. Palasin juuri maailmanpelastuspuuhista Etelä-Afrikasta, ja nyt kalenterissani lukee: ”Kirjoita gradu! Uudista Kakkonen!”. Olen opiskellut myös dokumenttielokuvaohjausta ja työskennellyt toimittajana. Yle on minulle kuin paras ystävä, komedialliset dokumenttielokuvat intohimoni. Kannatan leikkimielistä otetta myös olennaisiin ja vakaviin kysymyksiin.

Aleksi Jyrälä, 24, Helsinki/Tampere

YLE Kuvapalvelu

Fiilistelen musiikkia, oppimista ja matkailua. Historian opiskelijana, deejiinä ja kahden kaupungin asukkaana nämä myös täyttävät elämäni. Into ja aktiivinen asenne ovat ominaisuuksia, joista pidän ihmisissä. 

Isabella Rossi, 26, Helsinki

YLE Kuvapalvelu

Olen kulttuurituotannon opiskelija ja tuottaja. Mielenkiinnon kohteista lähimpänä sydäntäni ovat taide, kulttuuri ja koirani Jyrä. Uskon, että avaimet mielenkiintoiseen elämään ovat kaikkien käsissä ja että elämä on seikkailu josta kannattaa ottaa kaikki irti. Sellaisena näen myös kanavakonsultin tehtävän.

Janne Weander, 26, Tampere

YLE Kuvapalvelu

Suoritan tällä hetkellä maisterivaiheen opintoja kauppa- ja yhteiskuntatieteissä. Vietän aikaa myös Englannissa jatko-opintojen parissa. Median ja kuluttajan suhde on muutoksessa. Odotan, että kanavakonsulttitiimin kautta pääsemme kehittämään rikastavaa vuorovaikutusta katsojien ja TV2:n välillä.

Asiasanat:

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.