Ohjelma-arkisto


Ohjaus: Raimo Grönberg
 
Käsikirjoittaja ja tuottaja:
Juha Mäki-ketelä


 
Pieni joulutarina <<takaisin

Ensiesitys 23.12.1998

Koskettava kertomus joulusta, joka muuttaa yksinäisen sotaveteraanin elämän. Joulu on perheettömälle palvelutalossa asuvalle Pentille yksinäinen. Tuikea hoitaja ei lievitä oloa. Pentti saa yllättäen vieraakseen hänelle tuiki tuntemattoman perheen. Perhe kertoo sotaveteraanille oman näkemyksensä sota-ajan tapahtumista ja niiden seurauksista. Vanha mies saa uuden merkityksen jo turhalta tuntuneelle elämälleen.

Elokuvan synty on itsessään pieni tarina: Samaan aikaan kun harrastuksekseen kirjoittava Mäki-Ketelä haaveili pöytälaatikkoon kirjoittamansa novellin saattamista "jonkinlaiseksi elokuvan tapaiseksi", toimi näyttelijä-ohjaaja

Pieni joulutarina

Raimo Grönberg työttömille näyttelijöille suunnatun Näyttelijä ja kamera -kurssin vetäjänä.Toisilleen puolituttujen miesten kahvipöytäkeskusteluna alkanut projekti sai siivet selkään, kun mukaan liittyi kuvaaja Sami Rajala. Päätös elokuvan tekemistä syntyi varsin vaivattomasti. Tekninen henkilöstö muodostui Voionmaan Opiston opiskelijoista ja näyttelijät tulivat Grönbergin vetämältä Näyttelijä ja kamera -kurssilta.

Rooleissa:
Ossi Kangas, Jukka Salmela, Tuula Nauha,
Veera Degerholm, Jari Aaltonen, Tiia Honkanen,
Anna Haukka, Janne Kangas, Mika Järvenpää ylös