KOTIRINTAMA KESTÄÄ


Kevättodistukset annetaan vuonna 1942 jo vappuna.
Antero, Reino, Kauko ja Elina palaavat taas pitkästä aikaa ullakolle "Kotirintama kestää" -lehden tekoon.

Reinon talonmiesisän vastuulla on se, ettei ullakko ole täynnä palonarkaa rojua. Niinpä Reinon mielestä ullakkokomeron seiniä koristavat kesän ja alkusyksyn 1941 tapahtumista kertovat lehtileikkeet pitää siivota pois. Sotatoimissa kunnostautuneen Olli-veljen kirjeet on toki arkistoitu "Kotirintama kestää" -lehden väliin.

Ullakon seinällä roikkuvan Suomen kartan villalankamerkinnät kertovat hyökkäysvaiheen ripeästä etenemisestä Viipuriin ja lopulta Petroskoihin asti. Menestyksestä iloitaan, mutta Antero huomauttaa, että sodan käyminen on vaatinut kovan hinnan. Kesän 1941 lehdet ovat täynnä kaatuneiden kuolinilmoituksia. Kansan mielialoja seuraillaan ja ohjaillaan. Ollinkin kirje on sensuroitu.

Anteron ja Kaukon välille nousee kiista yhteistoiminnasta saksalaisten kanssa ja vanhan rajan ylittämisen oikeutuksesta. Kaukon mielestä Anteron turvasäilöön suljettu Antti-eno on iskostanut joutavia ajatuksia sisarenpoikansa päähän. Ullakkokomeron kopla eroaa riitaisissa tunnelmissa.

Ystävyys kuitenkin jatkuu. Kesäksi lähes kaikki lähtevät pois kaupungista, mutta sitä ennen ullakkokomppania viettää yhteisenelokuvaillan. Leffasta tullaan kohotetun mielialan vallitessa; onhan Uutiskatsauksessa näytetty, miten itse Führer on käynyt onnittelemassa Mannerheimiä.

Ennen kuin erotaan, maalaistaloon lähtevä Antero pyytää Elinaa kirjoittamaan. Antero saakin kirjeen. Se on tosin Helkalta, joka lähettää innostuneita terveisiä pikkulottien leiriltä. Kauko puolestaan on kirjoittanut kirjeen reipashenkiseltä sotilaspoikaleiriltä.

Antero itse kertoo elämästään sukulaistalossa. Hän on saanut sinnikästä seuraa pienestä karjalaispoika Einosta, jonka evakossa oleva perhe on sulloutunut asustelemaan talon ulkorakennukseen. Anteron apu on talon töissä tarpeen. Talon naisväen, keskenkasvuisten lasten, vanhan karjalaisukon ja venäläisen sotavangin voimat eivät kaikkeen riitä.

Yhteisissä puuhissa Antero miettii omaa suhdettaan sotavankiin. Onko hänen velvollisuutensa vihata vihollista? Emännän maailma romahtaa, kun pappi tuo sanan nuoren isännän kaatumisesta. Sankarihautajaisissa monien pienten valkoisten sankariristien äärellä Antero ihmettelee, eikö tässä maailmassa löytyisi ristiriitojen ratkaisemiseen jotakin muuta keinoa kuin tappamisen keino.