NÄYTTELIJÄ MIINA TURUNEN
(synt.1973)


Venny-sarjan nimihenkilön sisarta Tillyä esittävä Miina Turunen on nuoren polven näyttelijä. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 1997.

Venny-sarjan aikakausi oli Turuselle ennestään tuttu, sillä hän esiintyi Kolin kulttuuriprojektin näytelmässä Sibeliuksen paluu Aino Sibeliuksena kesällä 2001. Hän koki jo tuolloin aikakauden erityisen kiinnostavaksi. Vennyn käsikirjoituksen luettuaan häntä viehätti sen ihmisläheisyys ja kiinnostava kolmiodraama. Toisinkin voi elää, jos ihmisillä on riittävästi rakkautta toisiaan kohtaan.

Varsinaisen pohjatyön, kuten historiallisiin faktoihin perehtymisen lisäksi Turunen tarkkaili ympärillä elettyä elämää löytääkseen kiinnekohtia rooliinsa ja koko aihepiiriin. Tekstin alta paljastuneet mielikuvat ja tunteet vahvistivat rooliin syventymistä ja auttoivat oikean näkökulman löytämisessä. Haastavuutta lisäsi hänen mukaansa faktatiedon ja sen pohjalta rakennetun fiktion välinen raja. Mielenkiintoinen rooli vei kuitenkin lopulta mukanaan kuin itsestään.

Teatterirooleja:

Seinäjoen kaupunginteatterissa 1998-1999

Mustan ruusun tango, 1998
Hulvaton Hotelli, 1998
Tuhkimo, 1998
Don Juan, 1999
Leskimies, 1999
Tähtiä meren yllä, 1999

Helsingin Ylioppilasteatterissa 1992-1993
Mahnovitsina, 1992

Muissa teattereissa
Budapest Bengal Tigers, KOM-teatteri 1995
Monologi Jordan, Svenska Teatern 1997, Seinäjoen Kaupunginteatteri 1998
Isla Negran postimies, Ryhmäteatteri 1998
Korttelin kokoinen nainen, Q-teatteri 2000
Kolme versiota elämästä, Espoon Kaupunginteatteri 2001
Sibeliuksen paluu, Kolin kulttuuriprojekti 2001

TV-rooleja:

Sirpaleita, TEAK/ETL/TV1 Yhteistuotannot 1996
Utelias Vuokralainen, TEAK/MTV3 1996
Sydänten Akatemia, MTV3 1997-1998