YLE

YLE A-Ö


Alueellisia verouutisia

Tuloerojen kasvu pysähtynyt pääkaupunkiseudulla

Verotiedot kertovat mikä työ lyö leiville

"Verotietojen lukeminen ei tirkistelyä"

Poutiainen lasketteli 180 000 euroa

Kanta-Hämeessä useita miljonäärejä

Talousrikoksista tuomittu Lapin kovatuloisin

Björn Wahlroosin tulot painottuivat pääomatuloon

Sukarilla alle miljoonan verotettavat tulot

Teemu Aho suurituloisin Etelä-Karjalassa

Markus Selinin pääomatulot tippuivat

Eläkeläis-Viinanen pesee julkkisurheilijat ja -tähdet

Puolimatka Turun tulokuningas

Arkkipiispan tulot kasvoivat maltillisesti

Miksi verotiedot kiinnostavat?

Nokian Renkaiden johtajat Pirkanmaan kovatuloisimmat

Vuoden nuori taiteilija on Kangasniemen eurokingi

Yrityskaupoilla suurimmat tulot Etelä-Savossa

Pohjalaismaakuntien suurimmat tulot Jalasjärvellä

Lehtinen: Verotietojen journalistiseen käyttöön etsitään tasapainoa

Mikä on Verokone?

Verokone sisältää vuoden 2008 tuloverotuksen julkisia tietoja:

- 2 000:sta koko maassa eniten ansiotuloja saaneesta.
- 2 000:sta eniten pääomatuloja saaneesta.
- Kunnittain eniten ansio- ja pääomatuloja yhteensä saaneista.

Lisäksi sivuilla on poimintoja politiikan, talouden, kulttuurin, urheilun ja median alojen vaikuttajien ja kiinnostavien henkilöiden verotiedoista.

Sivun oikean laidan painikkeista pääset valtakunnallisiin ansio- ja pääomatulojen kärkinimiin. Kuntakohtaisia tietoja voit selata valitsemalla oheisesta valikosta haluamasi kunnan. Aihealueittain järjestetty sisältö löytyy sivun ylälaidan linkkien takaa.

Aiempien vuosien verotietoja löydät täältä:
2007, 2006, 2005

Tulot putosivat jo - jatkoa luvassa

Tuhannen suurituloisimman ansiotulot ovat pudonneet vuodessa yli 17 prosenttia. Myös pääomatuloista on kadonnut runsas kymmenesosa.

Tuhat eniten ansiotuloja saanutta keräsi vielä vuonna 2007 yhteensä yli 690 miljoonan euron potin. Viime vuonna vastaava summa oli pudonnut vajaaseen 570 miljoonaan euroon. Pudotusta oli runsaat 17 prosenttia.

Pääomatuloissa tuhannen suurimman pääomatulonsaajan yhteispotti putosi vuodessa puoletaan yli kymmenen prosenttia. Viime vuonna tuhannen kärjestä kertyi 1,7 miljardin euron pääomatulot, kun summa vuotta aiemmin oli yli 1,9 miljardia euroa.

Vuoden 2008 ansiotuloissa näkyvät vuodelta 2007 maksetut tulospalkkiot. Vuosi 2007 meni yrityksissä vielä harvinaisen hyvin ja bonukset, tulospalkkiot ja optiot olivat sen mukaiset.

Helsingin Kauppakorkeakoulun rahoitusprofessori Vesa Puttosen mukaan vuoden 2008 lopussa iskenyt talouskriisi kuitenkin alkoi jo heijastua yritysjohdon ansiotuloihin. Suurempi pudotus on luvassa vuoden päästä.

- Voidaan olettaa, että vuoden päästä monien isojen vientifirmojen johtajien palkat ovat selvästi pienempiä kuin nyt, ennustaa Puttonen.

Pääomatulojen runsaan kymmenen prosentin pudotuksen Tilastokeskuksen tilastopäällikkö Juha Honkkila arvioi johtuvan lähinnä osakekurssien pudotuksen alkamisesta viime vuoden lopulla.

Honkkila muistuttaa, että tuhannen kärjessä ansiotulot heilahtelevat tulospalkkioiden takia enemmän kuin tavallisilla palkansaajilla. Myös pääomatulojen osuus tuloista on suurempi.

Vuoden 2008 ansiotilastoissa ei työttömyydenkään nousu vielä näy, mutta vuoden kuluttua tilanne on toinen.

YLE Uutiset / Antti Parviala, Anne Kaikkonen


Takaisin