Ranskalainen filosofi ja kirjallisuudentutkija Jacques Derrida (1930 -) on tämän hetken yksi arvostetuimpia, mutta myös kiistellyimpiä ajattelijoita. D:n filosofian avainsanoja ovat teksti, kirjoitus, dekonstruktio, läsnäolo, poissaolo jne. Hänen mukaansa koko länsimainen kulttuuri on elänyt Platonin päivistä - tai kenties vieläkin varhaisemmista ajoista asti - sen harhan vallassa, että oliolla olisi kiinteät olemukset tai käsitteillä "alkuperäiset" tai "oikeat" merkitykset. On uskottu myös, että kirjoitus olisi vain puheen jäljentämistä niin, että lukiessamme esim. Platonin tekstiä hän ikään kuin tulee meidän luoksemme ja voimme kuulla hänen puhuvan. Tällaisien hetkien aikana itse Totuus tuntuu olevan meissä - ja me Totuudessa.
D:n mukaan tämä on kuitenkin harhaa. Jäljittäessämme "alkuperäistä" Totuutta tai esim. käsitteiden "oikeita merkityksiä" löydämme vain loputtomasti jälkiä, erilaista kirjoitusta. Mutta itse "otukset" - Totuudet, "oikeat merkitykset" jne. - loistavat kaiken aikaa poissaolollaan.
Toisin kuin monet muut 1960-luvulla laajempaan tietoisuuteen nousseet ranskalaisfilosofit D. pysytellyt varsin etäällä politiikasta. Tämän johdosta häntä on joskus väitetty kyyniseksi sanoilla leikittelijäksi.
D. laajasta tuotannosta on suomennettu vain pieni teos Positioita. Muuta kirjallisuutta. Hintsa, Merja, Mahdottoman rajoilla: Derrida ja psykoanalyysi.
Derrida -linkkejä
Suomen kielellä
http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sospsyka/tnuusia.htm
http://www.netn.fi/395/netn_395_nikan.html
http://www.netn.fi/197/netn_197_nika.html
Muilla kielillä:
http://lyyra.kempele.fi/filosofia/derrilinkit.html
http://www.hydra.umn.edu/derrida/jd.html
http://www.sou.edu/English/IDTC/People/derrida.HTM