Tanskalainen Sören Kierkegaard (1813 - 1855) on varmasti kaikkien aikojen merkittävin pohjoismainen ajattelija, joskaan hän ei itse olisi moisesta tittelistä kiinnostunut tai innostunut. Tittelit tai ulkoinen maine olivat hänelle harvinaisen yhdentekeviä asioita. Kaikkien merkittävien filosofien kohdalla voidaan tietysti puhua "ajattelemisen intohimosta", mutta K:n intohimo oli vielä jotain ainutkertaista, "moninkertaiseen potenssiin kohotettua".

K:n filosofia oli alituista ja intohimoista taistelua Hegeliä ja hänen spekulatiivista filosofiaansa vastaan. Mutta toisaalta on muistettava, että ilman Hegeliä hänen filosofiansa ei olisi ehkä koskaan syntynyt.

Hegelhän pyrki käsittämään ihmisen olemuksen, identiteetin tai minuuden erikoislaatuisen logiikkansa avulla. Minuus tai inhimillisen subjekti oli käsite, joka sai uusia, muuttuvia määreitä. Mutta pysyi siitä huolimatta käsite kuitenkin pysyi "omana itsenään", säilytti identiteettinsä. Hegelin mukaan myös päinvastainen väite oli totta: jokainen käsite on subjekti ja sellaisena ainakin vertauskuvallisessa mielessä elävä.

Tästä ajatuksesta K sanoutui päättäväisesti irti: ihmisen oleminen, eksistenssi, oli radikaalisti jotain muuta kuin esineiden ja varsinkin käsitteiden oleminen. Logiikka oli aivan liian kylmää, yleisluontoista tai abstraktia voidakseen sanoa mitään todella merkityksellistä inhimillisestä olemisesta.

K:n mukaan ihmisen kaikki onnettomuudet johtuivat perimmältään siitä, että hän pyrki olemaan jotain muuta kuin hän oli, pyrki samaistumaan johonkin, mitä ei kuitenkaan ollut. Tällaisia vääriä samaistumisia tarjosi mm. hegeliläinen filosofia, joka houkutteli ihmistä samaistumaan käsitteeseen tai vaikka nationalistinen ideologia, joka vaati samaistumista kansakuntaan tms. K:n filosofian ainoa tavoite oli näin se, että ihminen tulisi itsekseen eli itseydeksi. Tämä itseydeksi tuleminen merkitsi K:n mukaan samalla kristityksi tulemista tai kasvamista Jumalan yhteyteen.

Tällä kristillisyydellä ei ollut kovinkaan paljon tekemistä ulkonaisen tapakristillisyyden kanssa, vaikka K ei suhtautunut mitenkään ylimielisesti tavallisen kansan ("työtätekevien ja raskautettujen") yksinkertaiseen uskonnollisuuteen.

Kierkegaardin teoksista on suomennettu mm. hänen filosofisena pääteoksenaan pidetty Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus, aikoinaan valtaisan kohun herättänyt Viettelijän päiväkirja, In vino veritas, Välisoittoja ja Kuolemansairaus. Hyvä johdatus K:n filosofiaan on Torsti Lehtisen teos Sören Kierkegaard (1990) tai saman tekijän juuri ilmestynyt Sören Kierkegaard: intohimon, ahdistuksen ja huumorin filosofi.