1.. ( 1.1)
VUODENVAIHDE LÄHESTYY
INT. HOTELLI/ALAKERTA. ILTA
MIES, TARJOILIJA

MIES:
"Tuhatyhdeksänsataa! Tunnin päästä, ystävät, on vuosi Tuhatyhdeksänsataa. Ihmiskunta edistyy höyryn ja sähkön nopeudella. Maailman meno puhuu selvää kieltä Suomen suuriruhtinaskunnan ympärillä! Mutta mitä siellä sisällä tapahtuu? Täällä järkkyvät ihanteelliset maailmankatsomukset, elämä on turha, maailma ei ole luotu ihmisiä varten, vaan Calibaneja, vedenpaisumuksen takaisia hirviöitä!"

MIES:
Eikö ole hassua kävellä kahdella jalalla? Eikö olisi parempi heti langeta neljälle? Ja niinhän me lankeammekin!

TARJOILIJA:
Kyllä. Kyllä. Tulee

MIES:
Ja kuka se oli?

TARJOILIJA:
Huone 21.

MIES:
Mitä se tahtoi?

TARJOILIJA:
Teetä ja voileivän.

2.. ( .1)
KASIMIRIN HUONEESTA KUULUU ÄÄNTÄ
INT. HOTELLI/KÄYTÄVÄ. ILTA

3.. ( .4)
KASIMIR OHJAA CARMENIA
INT. HOTELLI/SVIITTI. ILTA
KASIMIR

KASIMIR:
Nainen nousee virralle johtavia portaita, käy istumaan miehen viereen. Hän antaa päänsä peittona olevan mantiljan valahtaa hartioille ja tähtien hämärässä loisteessa mies näkee, että nainen on mustalainen. Ja nainen sanoo: " Minä olen Carmencita."

 

4.. ( .6)
NAINEN SAA TEHTÄVÄN
INT. HOTELLI/KABINETTI
MIES, NAINEN, TARJOILIJA, SEURUE

MIES:
Veljemme huoneessa 21 haluaa kestitystä.

NAINEN:
Ei!

MIES:
Kyllä!

MIES:
Kyllä!!!

5.. ( 1.7)
CARMEN JATKUU, KASIMIR SAA VIERAAN
INT. HOTELLI/SVIITTI. ILTA
KASIMIR, NAINEN, TARJOILIJA

KASIMIR:
Hän tarttuu huuliensa välissä olevaan akaasian kukkaan ja viskaa sen päin miehen naamaa, silmien väliin. Don José, sinä olet tyhmä baski!

KASIMIR:
Carmen pettää sinut! Hän on varas, salakuljettaja, huora…

NAINEN:
Paha, paha nainen!

KASIMIR:
Kuka te olette? Kuka teidät lähetti?

NAINEN:
Taisin erehtyä ovesta.

KASIMIR:
Sen erehdyksen voitte korjata. Avaatte saman oven ja poistutte.

NAINEN:
Entä jos en lähde?

KASIMIR:
Minä soitan paikalle tarjoilijan tai vahtimestarin!

NAINEN:
Älkää tehkö sitä. Minä voin järjestää skandaalin.

KASIMIR:
Antakaa vaatteiden olla päällä!

KASIMIR:
Takki päälle!

KASIMIR:.
Siinä! Vetäkää hansikkaat käteen ja pankaa hattu päähänne! Ja sitten sanotte minulle nyt, kuka te olette ja miksi te tulitte minun huoneeseeni!

NAINEN:
Tuli yksinäinen olo.

KASIMIR:
Minäkin olisin nyt mielelläni yksin.

NAINEN:
Ettekä pitäisi siitä että teidät löydettäisiin tästä huoneesta naisen seurassa?

KASIMIR:
En..

NAINEN:
Ettekö te koskaan, edes ulkomailla, ole joutunut samaan hotellihuoneeseen naisen kanssa?

6.. ( .2)
TARJOTIN ON VALMIS
INT. HOTELLI/ALAKERTA. ILTA
TARJOILIJA, SEURUE

7.. ( 32.8)
NAINEN JA KASIMIR
INT. HOTELLI/SVIITTI. ILTA
KASIMIR, NAINEN, TARJOILIJA

NAINEN:
Suurkaupungeissa sellaista käytäntöä pidetään peräti pikanttina!

KASIMIR:
Me emme nyt ole suurkaupungissa. Me olemme Helsingissä. Minä olen täällä asioissa. Ette te minua etsi!

NAINEN:
Enkö?

KASIMIR:
No kuka minä olen?

NAINEN:
Yksinäinen mies yksinäisessä huoneessa.

KASIMIR:
Tulette tänne ettekä tiedä edes nimeä.

NAINEN:
Kyllä minä nimen tiedän.

KASIMIR:
Kasimir Leino!

NAINEN:
Niin.

KASIMIR:
No kuka on Kasimir Leino?.

NAINEN:
Anteeksi…. Hetkinen….

KASIMIR:
Ei tule mieleen! Ei kiinnosta. Ei kiinnosta teitä eikä muita.

NAINEN:
Maailmanmies. Kaikesta päättäen.

KASIMIR:
Kyllä!. "Kieliniekka, kaikenniekka, taiteentuntija, itsensä tuntija, asiantuntija elämän useimmilla aloilla luomassa uutta Suomea, avaamassa ikkunoita Eurooppaan…?. Luetteko te lehtiä?

NAINEN:
Enpä juuri.

KASIMIR:
Minä tein maailman hienointa lehteä Nykyaikaa. Se lakkasi.

KASIMIR:
Miksi minun pitää esitelmöidä itsestäni tuntemattomalle naisihmiselle? Menkää ja kysykää Sibeliukselta. Hän sävelsi minulta kaksi kantaattia. Kysykää Ida Aalbergilta. Hän tuntee. Hän on näyttelijä!

NAINEN:
Minä tiedän. Minä käyn teatterissa.

KASIMIR:
Te olette näyttelijätär!

NAINEN:
En ole.

KASIMIR:
Kyllä te olette. Kävelystä näkee, että plastiiikkatunteja on otettu. Nyt olette tullut pääkaupunkiin ja ajatellut, että Pariisista ostettu puku ja fiini frisyyri riittää ja jo ollaan tuikkimassa teatterin tähtenä!

KASIMIR:
Minulla on piianrooleja jakaa Maaseututeatterissa. Kansannäytelmiä kansalle, renkejä, piikoja ja ilkeä isäntä. Kimurantti juoni, lempeä ja sattumuksia.

NAINEN:
Ei taida kiinnostaa.

KASIMIR:
Jostakin pitää aloittaa. Teillä on roteva olemus, kyllä sillä yhden emäntäpiian tekee. Vai tekeekö mieli Nooraksi?

NAINEN:
Miksi?

KASIMIR:
Nukkekodin Nooraksi. Ibsenin näytelmään. Rouva lähtee, jättää miehen ja lapset, kuusen koristelematta ja piparkakut uuniin!

NAINEN:
Ei mennyt ehkä aivan niin.

KASIMIR:
Älkää sanoko, että olette nähnyt kappaleen!

NAINEN:
Näin sen Saksassa.

KASIMIR:
Oikein sivistynyt nainen. Luulin, että teiltä oli jäänyt oma asessori Kuopioon!

NAINEN:
Minä tiedän senkin, että teillä on veli.

KASIMIR:
Jopa onkin. Tulevaisuuden mies! Runon prinssi. Eino Leino. Mutta minä en kadehdi!

NAINEN:
Sitä vain en ymmärrä että porvarisrouva jättäisi miehen? Vakituisen elättäjän?

KASIMIR:
Se on draamaa. Draama kärjistää.

Kasimiria alkaa äkkiä väsyttää.

KASIMIR:
Minua ei huvita enää tämä leikki. Menisitte jo.

NAINEN:
Katsotaan ensin tätä draamaa pikkuisen pitemmälle.

TARJOILIJA:
Pyydän anteeksi, että viipyi. Siellä on hirveä mylläkkä.

KASIMIR:
Ei tämä ole minun tilaukseni!

TARJOILIJA:
Tämän on tilaus, joka tehtiin puoli tuntia sitten. "Huoneeseen numero 21 illallinen kahdelle. Viiniä, ei samppanjaa!"

KASIMIR:
Tilaus oli teetä. Yhdelle! Tunti sitten!

TARJOILIJA:
No mitä minä teen? Vienkö pois?

KASIMIR:
Viekää pois.

NAINEN:
Pankaa siihen pöydälle!

KASIMIR:
Minä en maksa mitään mitä en ole tilannut!

NAINEN:
Minä maksan. Minä tilasin sen.

KASIMIR:
Te tilasitte illallisen kahdelle jo puoli tuntia sitten?

NAINEN:
Kyllä.

KASIMIR:
Te ette tullut minun huoneeseeni vahingossa?

KASIMIR:
Tiedättekö te, kuka minä olen?

TARJOILIJA:
Tottakai. Herra on kirjailija Kasimir Leino.

KASIMIR:
Runoilija.

TARJOILIJA:
Runoilija Kasimir Leino. – Anteeksi.

KASIMIR:
No niin? Hän tiesi.

KASIMIR:
Te olitte suunnitellut tämän? – Miksi?

NAINEN:
Ei löytynyt sopivan intelligenttiä herraseuraa.

KASIMIR:
Mistä minä tiedän vaikka te olisitte vakooja?

NAINEN:
Ilman muuta. Minulla on pommi hameen alla!

KASIMIR:
Kai te sen verran tiedätte mitä maassa tapahtuu. Kuka tahansa voi
olla kätyri. Kaunis nainen on paras.

NAINEN:
Minä en ole venäläisten kätyri, minä en ole näyttelijätär enkä Kuopiosta karannut rouva!

KASIMIR:
Pyydän anteeksi.

NAINEN:
Kaikin mokomin.

NAINEN:
Illallinen jäähtyy. Syödäänkö ennen kuin menee mauttomaksi?

NAINEN:
Teillä on nälkä. Miksi te sitten tilasitte vain voileivän?.

KASIMIR:
Te ette usko että pystyn maksamaan. Teitä kiinnostaa, onko minulla rahaa. Ei ole. On velkoja lehden, Nykyajan, konkurssin jälkeen, mutta ne otti hyvä veljeni maksaakseen. Neljätuhatta markkaa. Muista veloista on sovittu!

NAINEN:
Pankki tuskin hoitaa asioitaan uuden vuoden yönä.

KASIMIR:
Minä en ole sotkeentunut mihinkään. Kaiken mitä olen ajatellut, olen kirjoittanut lehtiin. Niistä voi lukea. Kirjoittanut Kasimir Leino. Se on nimi. Leino! Minä sen löysin. Sille nimelle kastoin veljenkin, Einon, runouden ihmelapsen! Minä yritin kahden vuoden ajan sivistää tätä onnetonta kansaa eurooppalaisella sivistyksellä, lehdellä joka oli ainutlaatuinen ja jonka kaltaista ei tähän maahan tule, vaikka mentäisiin seuraavalle vuosituhannelle! Leino. Tiedättekö mitä se tarkoittaa? Leino?

NAINEN:
En. En todellakaan.

KASIMIR:
Se tarkoittaa "suruisa, murheellinen, onneton"!

NAINEN:
Ja siksi te sen valitsitte. Sitten meitä on tässä kaksi onnetonta!

KASIMIR:
Te ette tiedä onnettomuudesta mitään!

NAINEN:
Niinkö te luulette?

KASIMIR:
Mitä nainen onnettomalla tarkoittaa? Rakkaus on jättänyt. On tullut ensimmäinen ryppy, ensimmäinen harmaa hius, puvun helma ratkennut, aviomies tullut viftiltä aamuyöstä haisten viinalta ja vierailta naisilta , talousrahat eivät riitä, lapset eivät tottele!

NAINEN:
Ehkä niitä on ankarampiakin murheen syitä.

KASIMIR:
On. Myönnetään. Menettää lapsi, olla maho, tulla hulluksi. Tulla hulluksi niin kuin Olga-sisar. Isä kuoli, sisar soitti virren sijaan frivoolia valssia eikä lopettanut ennen kuin väkisin kiskottiin pois pianon äärestä. – Eikä ikinä parane!

NAINEN:
Kello on nyt yksitoista. Voisinko olla siihen kun vuosi vaihtuu.

KASIMIR:
No jääkää Tunniksi. Sitten lähdette.

NAINEN:
Lähden.

KASIMIR:
Ette te ymmärrä! Enkä minä en vielä lopettanut! Te olette tässä vienyt eteenpäin näytelmän juonta, komennellut kuin ryssän kenraali! Minä otan nyt puheenvuoron ja se päättyy silloin kun minä haluan lopettaa! Mitä te teette kun ette saa unta! Pyöritte sängyssä peitteiden alla kyljeltä toiselle, panette selällenne, laskette lampaita, sytytätte valon, lorotatte yöastiaan vaikka ei enää tippaa tule, juotte vettä, maitoa, syötte voileivän, suklaata, omenan. Eikä tule uni! Vihdoin kaivatte esiin unilääkkeet, joita lääkäri määrää kuin leipää. Yksi pilleri, ei mitään, kaksi pilleriä, ei mitään, kolme ja – silloin, joskus, putoatte kaivoon kahdenkymmenen metrin syvyyteen, pimeään ja kylmään herätäksenne parin tunnin kuluttua huutamaan kauhusta. Nousette ylös, jalat eivät kanna, oksettaa, pyörryttää ja kiroatte jos osaatte. – Ja viereisessä huoneessa kuorsaa veli, nuori, terve, viinaa juova, huorissa juokseva. Häneltä käy uni, häneltä käy runo. Itse osaatte hyvästi solmia kravatin ja suudella naisia kädelle, niin kuin Maila Talvio minusta sanoi. Osaatte hillitä näyttelijättäriä, tätä kenokaulaa Iida Aalbergiakin, Isoa Iitaa, jota ei hillinnyt herra eikä narri. Mutta unta ei teille anneta. – Nyt te saatte puhua.

NAINEN:
Minä en tiennyt että te olitte sairas.

KASIMIR:
Minä en ole sairas. Viime vuonna minä olin sairas. Ylirasittunut. Mutta nyt olen terve.

NAINEN:
Paitsi uneton.

KASIMIR:
Paitsi uneton.

KASIMIR:
Miten te olette yksin uudenvuodenyönä? Missä on mies ja lapset?

NAINEN:
Miehiä on monta, lapsia ei yhtään.

KASIMIR:
Yleensä … nainen haluaa lapsen.

NAINEN:
Minä en.

KASIMIR:
Se on luonnollinen vietti.

NAINEN:
Monta lasta teillä itsellä on?

KASIMIR:
Ei yhtään. Ei ole löytynyt sopivaa äitiä.

NAINEN:
Aivan! Ja kohta te olette yhtä siitoskykyinen kuin vanha akka. Kiittäkää luojaa, että saatte kulkea kuivana kuikkelona lopun elämää. Lehti kainalossa ja rillit nenällä. Ettei teistä tule sellaista kuin miehistä täällä tulee. Paksumahaisia, löysälihaisia, löyhäsuisia, viinassa liotettuja, läskillä syötettyjä. Kuin isoja valkoisia toukkia kun ne riisuu. Minunkin nähden on moni riisunut ja mikä ettei, setelitukku silittää äkkiä mahan ja röyhistää rinnan. Satanen vie jo vuosista kymmenen. Menkää tuonne käytävään ja availkaa vähän ovia! Ensin on juuri uhottu isänmaallisuutta, vannottu kostoa myöntyväisyysmiehille ja nyt kompuroivat kansakunnan parhaat pojat iloisten naisten helmoissa. Soromnoo!

KASIMIR:
Mistä te ne sanat löysitte? "Kuiva kuikkelo?"

NAINEN:
Nyt en ymmärrä…

KASIMIR:
Te tapasitte veljen tuolla alhaalla remuseurueen keskellä. Joku sanoi, "missä se nyt on, se veljesi, se kuiva kuikkelo?" Halusitte nähdä millainen se on se huonompi veli. Se Kassi jolla kolisee jo.

NAINEN:
Minä tunnen heitä kovin huonosti.

KASIMIR:
Niin että ette huomannut, keitä ne ovat? Nakertajia! Syövät kaiken kuin sopulit. Kaiken mitä tielle sattuu tiedettä, taidetta, kirjallisuutta, politiikkaa, yhteiskunta- ja perhe-elämää! Tekevät tyhjäksi uusia aloitteita, levittävät juoruja jokaisesta. Minustakin…

NAINEN:
Veljennekin?

KASIMIR:
Ei. Ne olivat hänen sanojaan. Mutta ei hän viaton ole. – No, mitä teidän piti katsoa?

NAINEN:
Ei mitään.

KASIMIR:
Että virtaako tällaisessa miehessä veri vai kurrimaito?

NAINEN:
Miksette te puolustaudu? Miksette mene sinne alas ja sano näille erinomaisille suunsoittajille mitä ajattelette? Miksette sano minulle, mitä te minusta ajattelette?

NAINEN:
Koska te olette löysännyt tätä hyvin sidottua kravattia? Koska te olette antautunut täydesti? Ottakaa pois naamalta tuo itsesäälin ilme!

KASIMIR:
Älkää koskeko! Minuun ei pidä koskea!

NAINEN:
Teihin ei ole nainen koskenut vuosiin!

KASIMIR:
Ei koske nytkään! Ette tekään! Ei kukaan!

NAINEN:
Kravatin solmustako arvokkuus on kiinni?

KASIMIR:
Päästäkää irti!

NAINEN:
En!

KASIMIR:
Minun on kohta pakko lyödä teitä.

NAINEN:
No lyökää!

NAINEN:
Eikö kerrankin olisi ihanaa olla naisen narri? Juopua hänestä, unohtaa kaikki, antaa tunteiden tulla, vaistojen tulvia yli äyräittensä? Rakastua?

KASIMIR:
Minä en rakastu!

NAINEN:
Kyllä sekin vielä tapahtuu.

KASIMIR:
Ai? Että rupean juoksemaan tytönletukan perässä? Tulen hulluksi, itken, ulvon, nauran? Että minä nyt tässä lankean polvilleni, suutelen käsiänne, hameenne helmaa, kenkäänne ja lausun  
"Oi Aili, sä ihan impi;
on viehkeän vetreä käyntis
ja hoikka on vartalos vyö.
Sinä, Ailini, immeksi kasvoit
Ja onnea etsit ja hait –
Jopa keksit sä naisten voiman,
Näät tunteella yksin hän nautitsee,
Siin’ on hänen suloisuus,
Ja yksin hän hallitsee,
Siin’ on hänen salaisuus."
Joko riittää vai pistetäänkö lisää?

KASIMIR:
"Olet viisaampi luojaasi, Aili,
sinä naisista viisahin,
nyt soittelet duurit ja mollit sa-
kuka vois sua vastustaa?
Ja synnin jos paulahan eksytkin,
sua järkesi puolustaa."
Sillä lailla. Se oli minun runoni. Naiselle.

NAINEN:
Runoilijalla on runoja.

KASIMIR:
Sinisukan puheita! "Runoilijalla on runoja!" Hevosmieskö sen olla pitäisi? Joka ei osaa kuin hirnua ja hamuta turvallaan? Naisella pitää aina olla joku sortaja, joku jolla on ratsupiiska jo valmiina.

NAINEN:
Ei kannata yrittää lainapuheilla.

KASIMIR:
Minulla on naisen luokse mennessäni mukana Vähä Katekismus.

Nainen ottaa päällysvaatteensa, hattunsa ja hansikkaansa.

KASIMIR:
Mitä te nyt?

NAINEN:
Ajattelin että olisi viisainta lähteä.

KASIMIR:
Minä en ajanut teitä pois!

NAINEN:
Ette. Minä lähden aivan omasta halustani.

KASIMIR:
Te loukkaannuitte?

NAINEN:
En.

KASIMIR:
Vuosi vaihtuu vasta puolen tunnin kuluttua!

NAINEN:
Niin.

KASIMIR:
Te sanoitte… tänne tullessanne… että yksin on ikävä juhlia uutta vuotta.

NAINEN:
Niin sanoin.

KASIMIR:
Mutta ette tarkoittanut?

NAINEN:
Tarkoitin. Kiitos seurasta. Älkää muistelko pahalla. Ja kyselkää joskus veljeltännekin tunteeko hän tämän Ailin?

KASIMIR:
Älkää lähtekö!

NAINEN:
Ei ole enää hauskaa. Uudenvuoden yönä pitää olla hauskaa.

KASIMIR:
Millä lailla?

NAINEN:
Pelataan pelejä, pannaan esineitä kahvikuppien alle ja ennustetaan tulevaisuutta. Valetaan tinaa.

KASIMIR:
Pannaan tavaroita kuppien alle. – Tai ei ole kuppeja, pannaan viinilasien alle.

NAINEN:
Viinilasin alta tavara näkyy.

KASIMIR:
Tilataan kahvia. Tilataan kupit.

NAINEN:
Vuosi ehtii vaihtua, ennen kuin ne tulevat. Täällä ei ole nopea palvelu.

KASIMIR:
Minä olen teistä ikävä!

NAINEN:
Ei. Ei toki.

KASIMIR:
Kyllä! Minä olen ikävä. Minulla on ikävä äänikin.

NAINEN:
Minä lähden nyt.

KASIMIR:
Minä pidin teatterin avajaisissa puheen. "Pitkä kuin nälkävuosi, ilman intoa." Niin siellä kuiskailtiin. On minulla into, mutta miten se aina sammuu? Niin kuin tuhkaan puhaltaisi.

NAINEN:
Minä olen pahoillani, mutta on pakko lähteä.

KASIMIR:
Mistä te sen tiesitte tai näitte, ettei minulta nainen onnistu. Bordellin pimentoon pitää mennä Pariisissa tai Berliinissä ja ostaa vähällä rahalla vähän rakkautta. Parempi olisi ollut, jos senkin rahan olisi soppaan pannut. Ja mitä minä kirjoitan. Sentimentaalista sekulia. "Nuo silmäsi mustat ne lämmittää tulikuumalla säihkymisellä, vaan mieltäni myös ne peljättää niin synkällä syvyydellä." Lämmittää ja peljättää. Tää… tää.. mää.. mää. Määäää! (tekee määkimisestä oikein numeron). Niin kuin lampaan laulua. Sysikutrinen mustasilmä saa minun mieleni sekasortoon! "Sua suudella taas mun suo: Ihanaisinta mannaa maailman ovat huultesi ruusut nuo!" Eivätkä ne ole ensimmäisiä yrityksiä muusain parissa.

KASIMIR:
Onko teissä mitään vikaa? Heikkoutta?

NAINEN:
Mitä nainen muuta on kuin pelkkää heikkoutta?

KASIMIR:
Ette te tästä noin helpolla pääse!

KASIMIR:
Kunnon vikaa! Salaista pahetta. Kampurajalkaa, joka jää liehuvien helmojen alle. Hulluutta joka vaanii joka päivä. Ottakaa takki pois.

NAINEN:
Hulluus on syvemmällä kuin takin alla.

KASIMIR:
Minulla on hulluus joka päivä ovella. "Mene pois hulluus!" minä sanon sille. Ja useimmiten se menee. Hulluus on ovella ja kuolema.

Ratsastaa ohi joka päivä mustana ritarina. Kaviot vain läjähtelevät saveen. Se siitä. Mutta te. Kävelkää. Kävelkää siinä edestakaisin!

KASIMIR:
Tällä lailla ne esittelevät maailmalla luomuksiaan hienoille naisille. Täyttävät mekon nuorella jäntevällä lihalla. Ja rikkaat naiset, joiden kukoistus on jo kaukana takana, näkevät niissä volangeissa itsensä.
Minä tässä yritin esitellä teille sieluani, pientä heikkoutta.
Kohtuullista lahjattomuutta. Mitä teillä on panna peliin tässä uuden vuoden aaton leikissä?

KASIMIR:
Soikea naama, soikea vartalo ja siinä ahdas sielu. "Kuiva kuikkelo!" Niin kuin te sanoitte. "Sellaiseksi en halua tulla!" sanoi Eino veli. Miehellä pitää olla rotevat reidet, karvaa pinnassa ja pönköttävä kiinteä vatsakumpu. – No? Mikä teissä ei ole niin hallittua ja täydellistä?

NAINEN:
Tauti. Ruma tauti, rumasti hankittu.

KASIMIR:
Minä pyydän anteeksi. Ei minulla ollut oikeutta.

NAINEN:
Ehkä ei, mutta siinä se nyt on. Ja kaikki sen mukana.

KASIMIR:
Te sanoitte, ettei teillä ole lasta ja jos tulisi, te antaisitte ottaa heti pois.

NAINEN:
En antaisi. Enää en antaisi ottaa pois.

NAINEN:
Tunnetteko te eläinoppia?

KASIMIR:
Mitä sillä on tämän kanssa tekemistä?

NAINEN:
Te olette ollut Pariisissa. Te tiedätte mille simpukka haisee. Naiselle! Mutta tiesittekö että simpukka siittää ja synnyttää?
Kaksineuvoinen kampasimpukka. Osteri munii miljoonia munia, vain yksi jää eloon. Mitä siinä merkitsee muutama sikiönsurma. Mies heitti syrjään niin kuin pilaantuneen haisevan merenelävän. Hän teki siinä oikein. Pilaantunutta simpukkaa ei pidä syödä. Sairastuu. Jos syö tarpeeksi monta, voi tulla kuolema.

KASIMIR:
Kuka se oli?

NAINEN:
Mitä hyötyä siitä on, jos minä sanon nimen? Mitä te sillä tekisitte? Panisitte Päivälehteen.

KASIMIR:
En minä sitä tarkoittanut.

NAINEN:
Ette tietenkään. Te olette hyvä ihminen.

NAINEN:
Ei ollut kuin pikkuinen tilkka.

NAINEN:
Olisi pitänyt olla pullo vahvaa kirkasta viinaa. Olisin juonut itseni humalaan. Ei se kaunista ole kun nainen on humalassa. Naisen ruumis ei kestä, sanotaan. Minun kestää. Minulla on tämä iso, vahva ja roteva ruumis, jossa vyötärön paikalla on panssari. Viina menee minusta läpi kuin vesi hiekasta. Menee läpi ja pyyhkäisee mennessään pois pikkuisen siitä saastasta, minkä sisääni olen kerännyt. Itse. Kukaan ei ole pakottanut, kukaan ei ole pidellyt ja syöttänyt minuun saastaa niin kuin kauniissa Ranskanmaassa syötetään hanhia, että maksa paisuu, hanhenmaksa. Kurkku auki ja paksua lientä sisään. Minä olen liemeni itse keittänyt, itse niellyt.
Minä olen ollut tässä hotellissa. Kyllä. Hän toi minut tänne. Otettiin kaksi huonetta mutta vierekkäin. Siisteys, tämä ulkonainen, säilyi. Miten minä nyt näin puhun, itsellinen eurooppalainen nainen? Juuri siksi. Kun tällainen, kaikin puolin erimittaisista aineksista tehty nainen tulee hulluksi miehestä, hän räjähtää tai ratkeaa. Piti valmistaa hänelle yllätys täksi viimeiseksi illaksi. Sillä hän oli luvannut tulla – vielä kerran – jos sitten "jättäisin hänet rauhaan". Tässä!

NAINEN:
Kannattaa katsoa: myrkkypullo. Arkinen pikkuinen myrkkypullo. Kuolema ei olisi ollut kaunis eikä ruumis kaunis. En olisi ollut hänelle kohottava elämys. Minä olin viereisessä huoneessa, todella. Sieltä minut olisi löydetty. Mutta hän teki tämän viimeisen tempun, uuden vuoden kujeen, lähetti lapun, ettei nyt pääse. Velvollisuudet ja vaimo pidättivät. Viimeisiksi teoikseen teki naurettavaksi. Mitä se minua ilahduttaa, että tauti syö häntäkin, syö jo varmasti vaimoakin. Että jos syntyy se pikkuinen viimeinen, se ihana iltatähti hienon herrasväen perheeseen, se on taudin valmiiksi nakertama, niin kuin matoinen omena.

NAINEN:
Minä kiitän kärsivällisyydestä, Kasimir Leino, ystäväni ikuisessa ikävyydessä. Ehkä minun vielä pitäisi kertoa, miten tulin tähän huoneeseen.

KASIMIR:
Älkää kertoko.

NAINEN:
Jos olisin tiennyt enemmän, olisin tullut sittenkin. Olisin nimenomaan silloin tullut.

NAINEN:
Jos teillä on Jumala, kertokaa hänelle terveisiä.

KASIMIR:
Jumala? En tiedä. Emme ole kovin kiivaassa kanssakäymisessä.
Te ette usko Jumalaan?

NAINEN:
Ehkä minulla on Jumala jolle en löydä käyttöä. Eikö ole aika lystikästä?

NAINEN:
Suomalaisten Jumala on Kullervon Jumala! Hän leipoo kiven leipään.

KASIMIR:
Ilmarin emäntä sen siihen leipoi.

NAINEN:
Minä en ryhdy väittelemään. – Nyt on kaikki hyvin.

NAINEN:
Hyvää yötä, Kasimir Leino.

KASIMIR:
Hyvää yötä ….

NAINEN:
Anna.

KASIMIR:
Hyvää yötä, Anna.

KASIMIR:
Emme me tälläkään kertaa tilanneet. Tuli taas erehdys.

TARJOILIJA:
Kyllä se on tähän huoneeseen. Tämähän on huone 21.

KASIMIR:
Tämä on totta tosiaan huone 21.

TARJOILIJA:
Niin. Kaksikymmentäyksi.

KASIMIR:
Ajattelin, että jos vaikka numeroita olisi vaihdettu.

TARJOILIJA:
Kuka niitä, silla lailla, juhlailtana.

KASIMIR:
Uuden vuoden aattona tehdään yksi jos toinenkin kepponen. Oletteko tarkastanut ettei teillä roiku kala selkäpuolella.

NAINEN:
Herra Leino laskee leikkiä.

KASIMIR:
Oli mikä oli laskekaa te se viini siihen pöydälle. Minä maksan.

TARJOILIJA:
Se on samppanjaa.

KASIMIR:
Olkoon samppanjaa, minä maksan.

TARJOILIJA:
Ei tarvitse maksaa.

KASIMIR:
Miten niin "ei tarvitse maksaa"?

TARJOILIJA:
Kun se on jo maksettu.

NAINEN:
Ai. Talo tarjoaa.

TARJOILIJA:
Ei.. Ei…

NAINEN:
Siis talo tarjoaa. Uuden vuoden kunniaksi.

TARJOILIJA:
Siis .. .hotelli tarjoaa.

NAINEN:
Kantavieraille. On ollut tapana.

KASIMIR:
Siihen tapaan minä tutustun vasta nyt.

TARJOILIJA:
On … nyt otettu tavaksi. Tai ikään kuin tällä kertaa…

NAINEN:
Kun vuosisata vaihtuu.

TARJOILIJA:
Niin. Niinhän se. Kun vuosisata vaihtuu! Ei pysy mikään päässä, kun juoksee sinne ja tänne.

TARJOILIJA:
Kiitos. Kiitos tuhannesti.

TARJOILIJA:
Ei sitä saa avata ennen kuin kello lyö ensimmäisen lyönnin. Se oli toivomus.

Nainen on äkkiä riisunut vaatteet. Hän on alasti. Kaunis, kypsä, vaalea vartalo hohtaa hämärässä. Hän kulkee ja puhuu. Alastomuus ei häntä häiritse. Kasimir vetää sängystä päiväpeitteen ja kietoo sen naisen ympärille.

NAINEN:
Ei!

KASIMIR:
Te ette halua, että minä kosken teitä?

NAINEN:
Haluan.

KASIMIR:
Miksei sitten?

NAINEN:
Pitäisi teidän tietää.

KASIMIR:
Että tauti tarttuu. Niinkö?

NAINEN:
Vain pikkuinen haava ikenessä. Se riittää.

KASIMIR:
Nyt siinä on haava. Vieläkö pelottaa?

NAINEN:
Tulee kylmä.

KASIMIR:
Lähtekää kanssani Eurooppaan! Pariisiin, Italiaan, Kreikkaan, Unkariin, Puolaan. – Tai Berliiniin. Huhtikuussa, toukokuussa kun on kevät. Kun kaikki lehmukset kukkivat, kun kaikki linnut laulavat ja jokainen oksa on runoja täynnä. Koko maailma on vain suuri linnunlaulu, puisto ja taivas jumalien yrttitarha!

NAINEN:
Miksi te sinne menette?

KASIMIR:
Etsimään uusia näytelmiä. Katsomaan teatteria. Katsomaan miten näytellään.

KASIMIR:
Kun näytellään hyvin, näytellään luonnollisesti. Ei oteta asentoja, nosteta rintakehää ja kaiutella ääntä. Huonot ovat yhtä huonoja kuin täälläkin.

KASIMIR:
Kun tullaan takaisin tehdään Carmen!

KASIMIR:
Ikuinen haave ja nyt se toteutuu! Carmen vaikka Kuopioon!
Siinä on lavastus. Te olette Carmen!

NAINEN:
Mustalaisen?

KASIMIR:
Juuri. Mutta ei tätä makeaa oopperaa, vaan alkuperäisen. Mériméen. Petollisen, julman, riettaan, ahneen Carmenin! Minä dramatisoin. Minä ohjaan. Te näyttelette. Te olette rääsyläinen, te olette madonna. Kultakampa tukassa, kaikki vaatteet silkkiä, te tuoksutte ihanilta hajuvesiltä. Huoramadonna, tappajamadonna! Ja kun te petätte minut, minä tapan teidät ja hautaan hiekkaan.

NAINEN:
Ehkä en sittenkään ole sopiva tähän rooliin. -
Avataanko samppanjapullo? Kohta on uusi vuosi.

KASIMIR:
Eikö pitänyt odottaa?

NAINEN:
Kuka sen on määrännyt? Se joka pullon lähetti?

KASIMIR:
Te tiedätte kuka se oli.

NAINEN:
Sillä ei ole mitään merkitystä.

NAINEN:
Samppanjaa! Ei mitään saksalaista sektiä.

KASIMIR:
Pitäisi olla hanhenmaksaa, sitä kiduttamalla tuotettua! Ja kaviaaria!
Saitailivat, ne jotka lähettivät.

NAINEN:
Ehkä ei ollut rahaa enempään.

KASIMIR:
Niin että kiitos tästäkin. Niinhän suomalainen aina herroja kiittää.

NAINEN:
Avataanko vai eikö avata? Vai herrakaunaanko se kompastuu?

KASIMIR:
Hetki. Hetki. Ei herrakauna, vaan herraviha! Viha on sentään terve tunne. Kun vihaisivat kunnolla, nämä valtion virkamiessyöttiläät, meurmannit jotka vanhoissa lehdissä pamauttelevat hylkäystuomioita hyvästä maksusta. Ampuisivat kerralla nuolia täyteen kuin pyhän Sebastianin. Viha virkistää, tyly ja tyhmä iva myrkyttää. – Avataan.

KASIMIR:
No mitä nyt?

TARJOILIJA:
Ammuttiinko? Minä tuossa menin käytävällä ja kuulin että niin kuin olisi ammuttu.

KASIMIR:
Miksi täällä olisi ammuttu? Onko muissa huoneissa ammuttu? Onhan tämä levotonta aikaa.

TARJOILIJA:
Sain sellaisen käsityksen.

KASIMIR:
Kuka sen käsityksen teille käsitti?

TARJOILIJA:
Ei. Ei siis mitään.

KASIMIR:
Ei mitään.

KASIMIR:
Ehkä minä olen poliittisesti vaarallinen. Teidät on pantu vakoilemaan!

TARJOILIJA:
Ei. Ei. Minä en ymmärrä politiikasta mitään.

KASIMIR:
Joku oikein maksoi, että katsoisitte perääni. Antoivatko paljonkin?

NAINEN:
Antakaa olla. Ei saa kiusata viatonta.

KASIMIR:
Anteeksi. Teen uuden vuoden lupauksen.

TARJOILIJA:
Herra on niin hyvä

KASIMIR:
Anteeksi. Ottakaa, ottakaa! Ne on ansaittu arveluttavalla tavalla.

Tarjoilija on jo ojentamassa seteliä takaisin.

KASIMIR:
Ei. Ei varastamalla. Kirjoittamalla kalvenneita runokuvia.

NAINEN:
Juokaa nyt. Kuplat katoavat.

KASIMIR:
Te olette tavannut veljeni.

NAINEN:
Kyllä. Muutaman kerran.

KASIMIR:
Häneltä ei jää kaunis nainen huomaamatta. Saitteko runon?

NAINEN:
Pari somaa säettä servietin reunaan.

KASIMIR:
Ja jo te hellyitte.

NAINEN:
Oletteko te kateellinen?

KASIMIR:
En. En. En. Minulta se ei vain suju. Minä en enää runoile. Olen pettynyt sanaan. Mykkä.

KASIMIR:
Mutta minä teen teistä patsaan! Nuo jäsenet valettuina pronssiin, povi, hiukset ja kasvojen soikio. Ja tuonne, tuonne korkealle, mistä melkein näkyy Viron rannikko, sinne me sen sijoittaisimme. Hiukset hulmuten, pää komeasti kenolla, te katselisitte meren yli Eurooppaa. Suomalainen Ifigeneia!

NAINEN:
Ja lapset kukittaisivat keväällä? Niinkö?

KASIMIR:
Ja lapset kukittaisivat, ja ylioppilaat. Kuorot kerääntyisivät laulamaan Floran päivänä tälle Suomen kauneimmalle.

KASIMIR:
"Kun myrsky mylvii ja laine laulaa
Ja vasten louhia loiskuaa
Kun honka huojuu ja näre notkuu
Ja vahto pärskyen roiskuaa.
Mä silloin nautin ja riemurinnoin
Mä halki ilmojen kiitelen
Ja laulan luontoa, maailmoita
Ja elontaistoa ihmisten."

NAINEN:
Minä luulen, että minulle tulee aivan toisenlainen muistomerkki.

KASIMIR:
Ei teillä voi olla tautia! Lääkärit ovat erehtyneet.

NAINEN:
Valitettavasti eivät.

KASIMIR:
Ei tauti uskalla tulla tuollaiseen ruumiiseen. Noin puhtaaseen.

NAINEN:
Voi teitä viatonta!

KASIMIR:
Ihminen saa sen mitä ansaitsee. Te olette ansainnut Paratiisin.

NAINEN:
Minä luulen, että herrat jo odottavat minua helvetissä.

KASIMIR:
Älkää puhuko noin!

NAINEN:
Helvettiin minä haluankin ne kaikki! Tarjoan nyt niille rakkautta, rahan kanssa tai ilman. Tartutan, saastutan jo saastuneita. Niitäkin, jotka vielä ovat päässeet kuin koira veräjästä. Kuljen kuin kuolema kemuista kemuihin! Ehkä se olin minä, jonka te kuolemana unessanne näitte.

KASIMIR:
Ei se ollut uni. Se tulee joka ilta. Nytkin. Seison vain hetken ikkunan ääressä ja jo alkavat kaviot kuulua. Mutta mitä varten se kulkee suossa? Tulee kuin metsästä ja katoaa metsään?

KASIMIR:
Tulkaa katsomaan. Kohta te sen näette.

NAINEN:
Minä näen suomalaisia odottamassa, että kello löisi kaksitoista. Alkaisi uusi vuosisata. Herrat toikkaroivat ja rahvas hoilaa. Niin kuin aina uutena vuotena. Nyt ja ikuisesti.

KASIMIR:
Ehkä se sitten on houretta. Ehkä kaikki mitä olen tehnyt on houretta. Minä kuolen hourupäisenä. Surkutellaan, säälitellään, etten ikinä saanut järkeä toimimaan.

NAINEN:
Mitä varten sanotaan aina, että "paha, äkillinen kuolema". Mikä kuolema muka olisi parempi?

KASIMIR:
Ainakin silloin oppii mitä on "hetki kullan kallis".

KASIMIR:
Hieno vertauskuva. Kupla katoaa. Elämä päätyy hedelmättömään estetismiin ja jäiseen intellektualismiin.

NAINEN:
Ei älyä tule hävetä.

KASIMIR:
Kyllä Suomessa tulee!

NAINEN:
Aika pahasti sanottu.

KASIMIR:
Suomalaiselle älyttömyydelle.

NAINEN:
Sille minä en suostu juomaan.

KASIMIR:
Pakko sille on juoda niin kauan kuin sivistys on pelkkä löysä sana. Typerä on sellainen mies, joka Suomessa sivistystä yrittää niin kuin Eino-veli ja minä.

NAINEN:
Juomme siis kahdelle sivistyneelle miehelle ja sivistymättömälle Suomelle!

KASIMIR:
Sanonko, mihin meiltä lehti kuoli? Isänmaalliseen itsekylläisyyteen. Kaikki helppo uppoaa täällä intelligentsiaankin.
Ja mitä on tämä intelligentsia? Yksi arvostelee taidetta aikakauslehdessä, toinen politikoi, kolmas luovii teatterikulissien välissä. Nakertajat! Henkisesti he elävät siitä mitä he nakertavat, aineellisesti siitä, mitä he muille purettavat! Heitä sinun on vältettävä, ystäväni.

NAINEN:
Nyt sinä sinuttelit.

KASIMIR:
Enkös sinutellutkin! Ja nyt minä suutelen!

KASIMIR:
Mikä suudelma tuo oli? Minä en sellaiseen tyydy. Minä en vain tyydy.

KASIMIR:
No niin? Vieläkö pelottaa?

NAINEN:
Aina.

KASIMIR:
Minua ei pelota! Maailma aukenee nyt! Minä otan paikkani tässä maailmassa. Minä otan paikkani sinun elämässäsi, sinä hirveä vaalea Carmen. Ota ja käytä, pistä lopuksi vaikka puukolla. Minä suutelen sinua koko tämän yön!

KASIMIR:
Tekisi mieli nauraa ja hyppiä. Koikkelehtia kuin kurki suolla. Riekkua siellä nokka ravassa. Antaa mennä vaan. Teenkö minä teille kurkitanssin? Taiteellinen, liikunnallisen esitys tästä vielä puuttuikin!

KASIMIR:
Tässä on Kassi kurkena!

NAINEN:
Lopettakaa! Lopeta!

KASIMIR:
Mikä tuli?

NAINEN:
Lakatkaa leikkimästä!

KASIMIR:
En!

NAINEN:
Kuka tahansa toinen olisi arvannut, mikä minä olen!

KASIMIR:
En usko. Ja entä sitten?

NAINEN:
Soitetaanko paikalle todistajat?

NAINEN:
Tällainen nainen on kallis. Maailmaa nähnyt, tapoja tunteva.

KASIMIR:
Minä maksan!

NAINEN:
Ei sinulla ole tarpeeksi rahaa!

KASIMIR:
Jollei riitä, maksan loput osissa!!

NAINEN:
Ei tarvitse. Minut on maksettu etukäteen. Minut, illallinen ja samppanja!

KASIMIR:
Ja nyt pitää saada hyvä omatunto. Tunnustaa petetylle pila ja huijaus. Sinä olet halpa ihminen, oli sinun hintasi mikä tahansa!

NAINEN:
Hyvä ja rehellinen huora hyvästä hinnasta!

KASIMIR:
Yhtään ei hävetä. Minä, Kasimir Agathon Lönnbohm lyön naista enkä yhtään häpeä. Minut äiti varhain vierotti. Eino sai imeä rintaa isona poikana. Seisoi mamman jalkojen välissä ja imi. Suuttui niin pirusti kun anti loppui.

KASIMIR:
Mene!! Mene siitä! Siellä jo odotetaan kertomaan tyhmän miehen tyhjästä tunnista. Ulos!!

8.. ( .2)
NAISELLE NOSTETAAN MALJOJA
INT. HOTELLI/ALAKERTA, YÖ
NAINEN, MIES, TARJOILIJA, SEURUE

9.. ( 1)
NAINEN PALAA HUONEESEEN
INT. HOTELLI/SVIITTI. YÖ
KASIMIR, NAINEN

Tulee täysin hiljaista. Omituinen, ulkoavaruudellinen hiljaisuus. Kasimir varjona huoneessa. Samassa ovi aukeaa ja nainen astuu huoneeseen ja jää seisomaan ovelle.