|
|
 |
|
|
|
|
Slim Harpo: Baby Scratch My Back (1966)
Slim Harpo oli 50-ja 60-lukujen rämebluesin kaupallisesti menestynein artisti, joka jätti jälkensä myös pop-musiikin historiaan. Hänen luomansa tyyli innoitti rollareita, ja sen kaikuja voi kuulla edelleen vaikkapa Tony Joe Whiten, Fabulous Thunderbirdsin, tai John Fogertyn musiikissa.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
60-luvun puolivälin Britannian nuoret vihaiset miehet levittivät bluesin ilosanomaa poppareille kauaskantoisella tavalla. Yhtyeet kuten Rolling Stones, Pretty Things, Yardbirds, ja Them ammensivat ohjelmistoonsa materiaalia amerikkalaisilta mustilta artisteilta. Chuck Berryn, Muddy Watersin, Bo Diddleyn, Howlin’ Wolfin ja John Lee Hookerin ohella brittinuorukaisten keskeisiin mustiin vaikuttajiin lukeutui Slim Harpo.
Slim Harpo vastaa esimerkiksi Rollareiden alkuaikojen paheellisimman raidan, ”I’m a King Bee” –kappaleen alkuperäislevytyksestä. Sen pääosan esittäjä vertaa itseään kuningasmehiläiseen, joka häärää ja surisee naaraan pesän ympärillä. Kappaleen soolon kliimaksikohtakaan ei jätä arvailun varaa: Rytmikkäästi pumppaavan bassokuvion päälle lausutaan vihjaavia komentoja kuten ”surisehan vähän” ja ”tuikkaa nyt”, jotka myös havainnollistetaan kitaralla. Slim Harpo, bluesin pistävä mehiläinen oli siis mitä oivin esikuva Rollareille, kun heille alettiin leipoa uutta, pahojen poikien imagoa. Stones levytti myös Harpon vuoden 1966 levytyksen ”Shake Your Hips”, ja Harpon raukea, melkeinpä laiska laulutyyli oli eräs varhaisen Mick Jaggerin selkeistä esikuvista.
Slim Harpo kuului sodanjälkeisen Louisianan rämebluesin merkittävimpiin esittäjiin; maalaispoika, jonka toinen jalka oli kaupungissa ja toinen syvän etelän suonsilmäkkeessä. Harpo, oikealta nimeltään James Moore, syntyi 11. tammikuuta vuonna 1924 louisianalaisessa peräkylässä. Nuoruus oli tyypillisen kova, sillä James jäi varhain orvoksi ja joutui elättämään yksin neljää
nuorempaa sisarustaan. Vastapainon raadannalle tarjosi keikkailu soittojuottoloissa Harmonica Slim – nimisenä bluestaiteilijana, mikä johti Mooren omaan levytykseen vuonna 1957. Tuolloin hän teki mehiläisaiheisen esikoislevynsä ”I’m a King Bee”, jolla tuottaja kehotti kaveria laulamaan mahdollisimman paljon nenäänsä kantritähti Hank Williamsin tapaan. Kitaraa soittanut ja huuliharppua kaulaan sijoitetussa telineessä puhaltanut Moore sai myös uuden Slim Harpo–taiteilijanimen. Seurasi sarja suosittuja R&B-singlejä, sellaisia intiimin honottavaan, puheensekaiseen laulutyyliin ja rytmikkääseen poljentoon perustuvia klassikoita kuin ”Rainin’ In My Heart”, ”Tip On In”, ja ”Got Love If You Want It.”
Vuonna 1970 kuolleen Slim Harpon menestystä kesti noin kymmenen vuotta ja hän pystyi perustamaan levytyksistään saamillaan tuloilla oman kuljetusalan yrityksen. Harpon uran joutsenlaulu ja samalla suurin hitti oli tammikuussa 1966 Billboardin R&B-listan ykköseksi noussut ”Baby Scratch My Back.” Poplistankin sijalla 16 juhlinut, 60-luvun yksinkertaisimpiin lukeutunut blueslevytys löi laudalta hienostuneemmat, Motownin, Staxin ja Atlanticin tuotannot. Tämän se teki ilman muodikkaita puhallin- tai kosketinsoitintaustoja. Kappaleen viehätys piileekin alkukantaisemmissa arvoissa. Selänraaputuksen esileikkimäisiä mahdollisuuksia ylistävä teos
esitetään hypnoottisella, erinomaisesti tanssimiseen soveltuvalla groovella. Elämää suurempi blueskokonaisuus täydentyy paitsi osuvilla kitara- ja harppusooloilla, ennenkaikkea Slim Harpon luottamusta herättävällä, lähes suggestiivisella puhelaululla, joka tuntuu viestivän: ”Raaputa minua beibi, ja saat itse kohta jotain p-a-a-a-ljon parempaa.”
Esa Kuloniemi
|
|
|
|
|
|
|
