|
|
 |
|
|
|
|
Bill Haley & The Comets: Thirteen Women (1954)
Kun Rock Around The Clock valloitti Yhdysvaltojen levynmyyntilistat kesällä 1955, kappaleen esittäjä Bill Haley oli jo vanha kehäkettu. Vähäksi aikaa uuden nuorisomusiikin kuninkaaksi kohotettu Haley oli olemukseltaan hieman keski-ikäinen entinen country-laulaja ja mestarijodlaaja, joka oli soittanut yhtyeineen rock’n’rollia jo vuosia - tietämättään, että se oli rock'n'rollia.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Rock Around The Clock nousi Bill Haleyn tunnussävelmäksi onnellisen sattuman kautta. Kappaleen ei alun perin pitänyt olla edes singlen a-puoli, mutta se päätyi soimaan nuorisorikollisuutta kuvaavaan Blackboard Jungle -elokuvaan vuonna 1955 ja kohosi hetkessä menestykseksi.
Tänä päivänä kovin harmittomalta ja korrektilta kuulostavan esityksen kääntöpuolella soinut kappale Thirteen Women oli itse asiassa huomattavasti raflaavampi tapaus. Pinnalta letkeää swingiä muistuttanut laulu oli tekstisisällöltään suorastaan hillitön muistutus siitä, että rock'n'rollin alkuhistoria oli myös kylmän sodan ja atomiaseiden aikaa.
Kolmannen maailmansodan mahdollisuus ja joukkotuhoaseiden synnyttämä pelko ja varovaisuus olivat vahvasti läsnä sodan jälkeisessä Amerikassa. Epäluulon ja uusien ihmeaseiden tematiikka hiipi väistämättä myös populaarimusiikkiin 1940 - 50 -luvuilla. Uskonnolliset hillbilly-laulajat hoilottivat pommista jumalanpelon näkökulmasta ja viihteen puolella laulettiin rakkaudesta, joka iskee kuin atomipommi.
Pitkän linjan ammattikitaristi Dickie Thompson nappasi ilmassa pyörineen aiheen ja yhdisti sen rhythm and blues -musiikin klassiseen teemaan eli seksiin, josta 50-luvulla piti laulaa pehmentävän vihjailun kautta. Tuloksena oli vuonna 1954 säveltäjän itsensä levyttämä atomiajan eroottinen fantasia Thirteen Women and One Man. Kappaleen kertoja kuvaa edellisenä yönä näkemäänsä toiveunta, jossa vetypommin posahduksesta selviävät ainoastaan - ei joukko rottia - vaan päähenkilö ja kolmetoista naista. Kaupungin ainoa urho nauttii puoliväliin jääneen maailmanlopun jälkeisestä tilanteesta täysin siemauksin tavalla, josta Hugh Hefnerkin olisi ylpeä. Eli 13 naista on tietysti sitä yhtä miestä ja hänen mielihalujaan varten. Umpisovinistinen kuvaelma onkin tuulahdus ajalta, jolloin poliittisen korrektiuden ajatuksen keksijät juoksivat vielä polvihousuissa.
Kappaleen ankarasti vihjaileva teksti sai radioasemat varpailleen ja Thompsonin omaa versiota ei aalloilla juuri kuultu. Bill Haleyn manageri Milt Gabler äkkäsi kappaleen ja siistitytti sitä yhdellä pykälällä. Huhtikuussa 1954 levytetty cover-versio nousi Rock Around The Clockin kyljessä rock-nuorison suosikiksi ja Haleyn ohjelmiston peruskappaleeksi.
Vaikka Thirteen Women oli hengeltään tiukasti 1950-luvun maailmankuvaa heijastellut teos, se kaivettiin naftaliinista seuraavalla vuosikymmenellä. Suomessa huippusuosittu englantilaisbändi The Renegades levytti vuonna 1966 aiheesta oman räävittömillä särökitaroilla ryyditetyn version, joka kuulosti lähes punk-rockilta. Renegadesin Thirteen Women -singlestä muodostui myöhemmin 1980-luvulla autotallirockin himoittu kulttiklassikko ja keräilyharvinaisuus. Toisin sanoen, atomipommi-sovinismissa oli outoa voimaa. Ylivoimaisesti suosituin Thirteen Women oli kuitenkin tämä Bill Haley & The Comets -yhtyeen svengaava tulkinta vuodelta 1954.
|
|
|
|
|
|
|
