|
|
 |
|
|
|
|
Glen Campbell: Wichita Lineman (1968)
Vaikka amerikkalainen Glen Campbell saikin vuosina 1962 - 1993 peräti 75 levyään maansa country & western -listoille, olisi aivan liian yksioikoista kutsua Campbellia pelkäksi lande- & länsi -musiikin esittäjäksi. Myös joissain alan tietoteoksissa käytetty nimitys "popkantrilaulaja" on sekin aivan liian kapea ilmaisu tätä monipuolista muusikkoa kuvaamaan.
Glen Campbell syntyi Delight-nimisessä kaupungissa, Arkansasissa vuonna 1936 kaksitoistalapsiseen farmarin perheeseen. Jokainen perheenjäsen harrasti tavalla tai toisella musiikkia, mikä oli ilmeisesti sukuvika, sillä Glen Campbellin ensimmäinen työpaikka oli hänen setänsä johtama western swing -yhtye. 1950-luvun loppupuolella Campbell perusti ensimmäisen oman yhtyeensä Glen Campbell & The Western Wranglers.
Seuraavan vuosikymmenen alussa hän soitti jonkin aikaa listaykköseksi nousseen Tequila-hitin tehneen The Champsin riveissä, ennen kuin aloitti soolouransa. Noihin aikoihin Campbell ansaitsi elantonsa kuitenkin ennen kaikkea studiomuusikkona. Ja töitä riitti, sillä tuottajat palkkasivat mielellään sessioihin miehen, joka soitti tarvittaessa niin kitaraa, mandoliinia, bassoa, viulua, huuliharppuja rumpuja. Pian Campbell sai esitellä osaamistaan niinkin kovien tähtien kuin Frank Sinatran ja Nat King Colen levytyksissä. Hänen varsinainen leipälajinsa oli 12-kielisen kitaran soittaminen, ja niitä taitoja saatiin kuulla paitsi monissa sessioissa, niin myös huonosti myyneellä, mutta musiikkialan ammattilaisten korkealle arvostamalla LP-levyllä The Astounding 12-String Guitar Of Glen Campbell.
1960-luvun puolivälissä täystyöllistetty Glen Campbell soitti mm. Ricky Nelsonin, Jan & Deanin, The Associationin ja Elvis Presleyn levytyksissä. Hän oli mukana myös monissa Beach Boys -sessioissa jättihitiksi nousseen Good Vibrationsin aikoihin, ja jonkin aikaa hän jopa tuurasi esiintymislavoilta vetäytynyttä Brian Wilsonia yhtyeen livekeikoilla. Vuonna 1967 Glen Campbell levytti John Hartfordin sittemmin niin paljon coveroidun laulun Gentle On My Mind, joka menestyikin kohtalaisesti. Varsinaiseksi menestysreseptiksi osoittautuivat kuitenkin hänen tulkintansa huippulahjakkaan lauluntekijän, Jimmy Webbin kappaleista. Niistä ensimmäinen, By The Time I Get The Phoenix menestyi jo melko hyvin, mutta varsinainen paukku oli loppuvuodesta 1968 julkaistu Wichita Lineman. Tämä kaunis ja melankolinen balladi, joka kiersi popmusiikin vakiosoinnutukset kaukaa, nousi Yhdysvalloissa listan kolmoseksi myyden kahdessa kuukaudessa yli 700 000 kappaletta. Lopulta siitä tuli miljoonamenestys, kuten sitä seuranneesta samannimisestä albumistakin, joka piti LP-listan ykköspaikkaa hallussaan viisi viikkoa.
Jos Wichita Lineman ei ollut rakenteeltaan tavanomainen pophitti, niin ei se ollut sitä sanoitukseltaankaan, jossa kuulijalle tarjottiin selkeän tarinan sijasta välähdyksenomaisia tuokiokuvia. "Paikka, jossa sain lauluuni idean, oli Oklahoman maaseutu", kertoi Jimmy Webb vuosia myöhemmin. "Se oli lähellä Kansasia, hyvin tasaista aluetta. Yksinäisiä valtateitä ja hitaasti äärettömyyteen häviäviä puhelinpylväitä."
Mutta Glen Campbell ei olisi ollut Glen Campbell, jollei hän olisi jättänyt levytykseen myös muusikon puumerkkiään. Kappaleen sooloa ei soitettu normaaliviritystä alemmaksi lasketun kitaran alimmilla kielillä, kuten usein luullaan, vaan Campbell soitti sen 6-kielisen basson yläkielillä.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
I only want to be with you ja You don't have to say you love me -hiteillä läpilyönyt Dusty Springfield oli sielultaan ennen kaikkea soul-laulaja. Tämä perimmäinen totuus tiivistyi hienoimmin vuonna 1969 ilmestyneellä Dusty In Memphis -albumilla.
Aretha Franklinin ja monien muiden kovimpien mustien soul-tähtien kanssa työskennellyt tuottaja Jerry Wexler rakasti Dustyn viileää sielukkuutta ja keksi yhdistää sen aitoon etelän soul-soittoon. Dusty itse oli kauhusta kankeana laulaessaan Memphisin soul-pyhätössä tehtyjen taustojen päälle. "Jos heillä on Aretha, niin miksi minä olen täällä" ajatus pyöri alemmuudentunnon kanssa painiskelleen laulajan mielessä.
Lopputulos paljastui napakympiksi. Son of a Preacher Man ja Breakfast In Bed -kappaleet olivat ilmihittejä ja koko albumi tihkui sielua ja eleganssia.
Yksi Dusty in Memphis -albumin pysäyttävimmistä raidoista on versio ranskalaisen elokuvasäveltäjä Michel Legrandin kappaleesta The Windmills of Your Mind. Cherbourgin Sateenvarjoilla säveltäjätähdeksi noussut Legrand oli saanut kappaleesta Oscarin vuonna 1968. Thomas Crown Affair -seikkalussa soinut teema oli vastustamattoman kaunis, mutta myös vaarallisen imelä, kuten sadat
muzak-versiot ovat osoittaneet.
Oikeassa käsittelyssä laulu nousee kuitenkin heittämällä kaikkien aikojen rakkausteemojen joukkoon. Tuskin kukaan on puristanut kappaleen surumielistä voimaa esiin yhtä tehokkaasti kuin Dusty Springfield. Viihteen ja soulin täydellinen kohtaaminen kuulostaa juuri tältä.
|
|
|
|
|
|
|
