|
|
 |
|
|
|
|
The Hollies: Bus Stop (1966)
1960-luvun klassisen brittipopsoundin ajatonta viehätysvoimaa on mahdoton aukottomasti selittää musiikillisella analyysilla tai teknisillä termeillä. Kaksi asiaa nousee kuitenkin vääjäämättä esiin kun pengotaan aikakauden parhaita popbändilevytyksiä yhdistäviä tekijöitä.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
1960-luku oli hienojen melodioitten ja yhtälailla hienosti laulavien yhtyeiden aikaa. Beatlesin läpimurron ja massiivisen beat-hyökyaallon myötä stemmalaulusta tuli lähestulkoon pakollinen osa vakavasti otettavan popyhtyeen keinoarsenaalia ja heleät lauluharmoniat kuuluvat olennaisena elementtinä 1960-luvun klangiin. Jos aikakauden englantilaisen popin kovatasoisesta rintamasta pitäisi nosta esiin hienoimman laulusoundin synnyttäneet ryhmät, päätyisi tiukka seulonta kahteen ryhmään. Toinen stemmapopin kuningasjoukkio olisi tietysti The Beatles ja toinen aivan yhtä ehdottomasti manchesteriläisyhtye The Hollies. Holliesin musiikilliset juuret muistuttivat monella tapaa Liverpoolin veljien taustoja. Amerikkalaisduo The Everly Brothers oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen lapsesta asti yhdessä soittaneisiin Graham Nashiin ja Allan Clarkiin ja tuon laulutyylin kipinän kaksikko vei mukanaan vuonna 1963 ensilevytyksen tehneeseen
The Hollies-kokoonpanoon.
Vaikka Hollies tahkosi keikoillaan ja levyillään paljon rokkaavaakin materiaalia, se oli parhaimmillaan ennen muuta melodisten poplaulujen esittäjänä. Rhythm and bluesin saralla The Hollies jäi pahasti Stonesien ja Animalsien jalkoihin,mutta poppibändinä se oli pitelemätön ja jäi menestyksessä toiseksi ainoastaan The Beatlesille. 1960-luvun puolivälissä yhtye jyräsi
listoilla jatkuvasti ja ylsi liki parikymmentä kertaa TOP 20 sijoituksiin sellaisilla hiteillä kuten Yes I Will, Here I Go Again ja I’m Alive. Euroopassa Allan Clarkin ja Graham Nashin upeasti laulamat popit menivät kuumille kiville ja esimerkiksi Suomessa The Hollies oli todella kovaa valuuttaa.
Yhdysvaltojen markkinoille pääsy oli kuitenkin tahmeampaa ja manchesterin popparit saivat odottaa aina vuoteen 1966 ennen kuin osuivat kunnolla jenkkilän makuhermoon. Avuksi tuli kotipoika Manchesterista eli lauluntekijä Graham Gouldman, joka oli nuoresta iästään huolimatta erittäin kysytty hittinikkari. Sittemmin 10 CC yhtyeen johtajana myös omaa taiteilijauraa luonut Gouldman oli muun muassa kyhännyt Yardbirdsin läpimurtohitin For Your Love ja rustannut Herman’s Hermitsille suorastaan pirullisen tarttuvan No Milk Today-renkutuksen. The
Holliesille nuori kultasormi teki useitakin lauluja, joista suosituimmaksi nousi kappale Bus Stop. Hypnoottisen mollimelodian ympärillä pyörivä laulu murtautui myös Amerikoissa listan kärkikymmenikköön ja avasi ovet suureen länteen oikein kunnolla. The Hollies-kitaristi Graham Nashille Yhdysvalloista tuli erityisen tärkeä uusi työsarka. Psykedeliasta ja rohkeammasta
popilmaisusta innostunut perustaja-Hollie löysi erityisesti Kalifornian rockpiireistä monia hengenheimolaisia ja puhtopoppiin kyllästynyt Nash erosi Hollies-riveistä vuonna 1968. David Crosbyn ja Steven Stillsin kelkkaan hyppääminen ei kuitenkaan hajoittanut Holliesia, vaan bändi jatkoi kohti uusia voittoja ja He Ain’t Heavy His My Brother-laulun kaltaisia megahittejä. Bändin
varsinainen luomisvire tyrehtyi johonkin 1970-luvun loppuun, mutta senkin jälkeen Hollies on jatkanut vaihtuvalla miehityksellä vanhojen hittien veivaamista ja edelleen Bus Stopit ja muut kuolemattomat brittipopit löytävät yleisöä ympäri maailmaa järjestettävissä nostalgiakarkeloissa.
Pekka Laine
|
|
|
|
|
|
|
