Hae YLEstä:
YleQ
Etusivu
Ohjelmat a - ö
Ohjelmakaavio
Musiikki
Kuuntele
Lataa ohjelma
Toimitus
Tapahtumat
Pop-Uutiset
YLE Uutiset
YLE Radio
Syvä Ajatus
22.04.2009 YleQ päättyy Täydenkuun viikonloppuun 16.–17.9.2006
Dandy Livingston: Rudy A Message To You

Eräs 1960-luvun jamaikalaista musiikkia merkittävällä tavalla stimuloinut ilmiö oli ns rude boy-kulttuurin esiin nousu. Rude Boyt eli rudiet olivat Kingstonin ghettojen joutilaita nuoria miehiä, jotka kuluttivat aikaansa häiriköimällä ja pitämällä hauskaa kunnon kansalaisten kustannuksella.

Oman pukeutumistyylinsä ja puhetapansa kehittäneet rube boyt kokoontuivat mielellään suosittuihin soundsystem-ulkoilmadiskoihin tanssimaan ja hulinoimaan. Tiukkoihin puvunhousuihin ja kapealierisiin hattuihin sonnustautuneista ghettokoviksista tuli nopeasti yleisen paheksunnan ja samalla jonkin sortin ihailun kohde. Tiukasti ajassa kiinni eläneet musiikkituottajat
ja laulajat tarttuivat luonnollisesti rude boy-ilmiöön nopeasti ja 1960-luvun puolivälin paikkeilla ska-markkinoille ilmaantui suoranainen tulva rudie-aiheisia tanssikappaleita. Rude boy-kappaleissa yritettiin usein ojentaa pahennusta aiheuttavia huligaaneja, mutta mukana oli joskus myös urbaanin
pahis-tyylin viileyttä hehkuttavia piirteitä. Rude Boyt muodostivat merkittävän osan jamaikalaisessa kaupunkikulttuurissa ja heille kannatti laulaa. Yksi Rudie-laulujen suurimmista klassikoista on Dandy Livingstonin levyttämä Rudy A Message To You, joka oli esimerkki Rudy-ilmiön leviämisestä Jamaikan ulkopuolelle Englantiin.

Laulaja Dandy Livingston oli aloittanut ammattiuransa Jamaikalla 1960-luvun alussa, mutta asettui Englantiin asumaan jo teini-iässä. Hän levyjään myytiin myös kotisaarella mutta suurin suosio Dandylla oli britteihin asettuneen karibialaisväestön ja ska-rytmeihin hullaantuneen mod-nuorison parissa. Kovanaamoille osoitettu Message To You oli vuoden 1967 suurimpia jamaikalaishittejä. Legendaarisen vetopasunisti Rico Rodriguesin ryydittämä sovitus oli erinomaista tanssittavaa klubeihin ja villin elämän vaaroista varoittanut teksti upposi sekin nuoriin jamaikalaisiin ja idullaan olleeseen skinhead-kulttiin kuin häkä. Dandy Livingston saavutti muitakin hittejä 1960-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alussa, mutta Message To You-kappaleesta tuli hänen tunnuslaulunsa. Kappaleen klassikkostatus sinetöitiin 1970-luvun lopun ska-revivalin vuosina, kun suosittu The Specials-yhtye teki aiheesta alkuperäistä esitystä tiukasti kunnioittaneen version. Sitä kautta Dandy Livingstonin ska-hitti levisi myös Suomeen ja Pelle Miljoona levytti oman näkemyksensä aiheesta otsikolla Viesti koviksille.

Pekka Laine
103,7 Mhz
Tutustu YleQ:hun
» Klassikoita Kuusta
Punk & uusi aalto
Kulttiklassikot
Amerikkalaiset radioklassikot
Country & Western
Hämyklassikot
Jazz
Sixties girl groups
Classic fifties rock'n'roll
Viihde & Lattarit
Blues
Rockin ikiklassikot
Heja Sverige
Love records
Soulin kulta-aika
Valkokankaan pop-klassikko
Tukkametalli
Rytmiklassikot
Brittipop