|
|
 |
|
|
|
|
Howlin’ Wolf ”Three Hundred Pounds of Joy” (1963)
Käsitys bluesista on asiaan perehtymättömien mielessä turhan usein vääristynyt hampaattomiksi ukoiksi surkuttelemassa omaa huonoa jamaansa. Bluesmusiikki voi olla kuitenkin mieltä nostattavaa ja hauskaa, mistä hyvänä esimerkkinä tämänkertainen Howlin’ Wolfin esittämä klassikko.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Howlin’ Wolf, oikealta nimeltään Chester Burnett, oli eräs bluesin historian jännittävimmistä hahmoista. Hänen huomattavan kookas ja 130-kiloinen olemuksensa herättivät jo sinällään pelonsekaista kunnioitusta paitsi kanssamuusikoissa, myös yleisössä. Kun raamit vielä yhdistyivät bisneksen kaikkien aikojen tautisimpaan laulusoundiin, oli lopputuloksena pelottava paketti. Tämä jättiläinen oli omaksunut jo varhain taiteilijanimensä mukaisen ”ulvovan suden” roolin, jonka hän otti tosissaan. Wolf höysti lauluaan ulvonnalla ja muuttui keikoillaan eläimeksi, joka ryömi yleisön seassa ja nuuhki yhtä aikaa ihastuksesta ja kauhusta kirkuvia naisia. Hän panosti totaaliseen show’hun ja saattoi ajaa lavalle vaikka moottoripyörällä, jos siltä tuntui.
Howlin’ Wolf oli 1910 Mississippissä syntynyt ja kasvanut peltotyöläinen, joka sai kutsun musiikkiin jo varhain. Hän oppi hommansa suoraan alueensa bluesjättiläisiltä ja ajautui Memphisin kautta Chicagoon 50-luvun puolivälissä. Siellä hänestä tuli vakava haastaja kaupungin bluesmusiikin kuninkaalle Muddy Watersille ja nämä kaksi kilpailivat valta-asemasta aina Wolfin kuolemaan v. 1976 saakka. Wolf ja Waters liidasivat alan parhaita bändejä, joissa jokainen muusikko oli tähti. Muddy Watersin tavoin myös Howlin’ Wolf löysi mustan yleisön ohella uudenlaista kannatusta Euroopasta ja erityisesti Englannista 60-luvun alussa. Hänen ainoa Yhdysvaltain-televisioesiintymisensä tapahtui Rolling Stonesien kutsusta valkoisille nuorille suunnatussa Shindig-ohjelmassa. Wolfin ohjelmisto inspiroikin laajalti 60-luvun valkoisia nuorisobluesbändejä ja erityisen tärkeä solistinen rooli Wolfin yhtyeessä oli omaleimaisella kitaristilla Hubert Sumlinilla, joka toimi esikuvana mm. Eric Claptonille ja Stevie Ray Vaughanille. Silti kukaan valkoisista opetuslapsista ei tavoittanut itse Howlin’ Wolfin raakaa ja rämeää laulusoundia. Lähimmäs ovat päässet Captain Beefheart ja John Fogerty.
Three Hundred Pounds of Joy on Willie Dixonin Wolfille mittatilaustyönä kirjoittama ja lattarikompilla säestetty hupaelma, jossa Wolf tekee itseironisen tulkinnan frankensteinmaisen olemuksensa kustannuksella. Suden lemmenkutsussa ei kiloja häpeillä, vaan viesti on selvä: Arvon leidit, tässä olisi tarjolla 130 kiloa raavasta nuorukaista.
Esa Kuloniemi
|
|
|
|
|
|
|
