|
|
 |
|
|
|
|
Joe Walsh: Life’s Been Good (1978)
Joe Walshin vuonna 1978 radioaallot valloittanut Life’s Been Good on mestarillinen osoitus siitä kuinka, sikarikas rocktähti voi uskottavalla ja oivaltavalla tavalla tehdä pilaa sikarikkaan rocktähden elämästä.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Joe Walsh oli tuossa vaiheessa tiukasti amerikkalaisen rockin huipulla. Hän oli saanut maistaa ensimmäisen kerran menestyksen hunajaa jo 1970-luvun alussa The James Gang-yhtyeen kitaristina ja ensimmäinen soolohitti Rocky Mountain Way osui sekin kohdalle jo vuonna 1972. Vuonna 1976 Walsh liittyi Eaglesin riveihin ja oli mukana vinguttamassa Hotel California-albumia mielipuolisiin
myyntilukuihin. Jenkkirockin superyhtyeen ympärillä pyörinyt hullun mylly ei himmentänyt sitä tosiseikkaa, että Joe Walsh oli paitsi loistava kitaristi myös terävään itseironiaan kyennyt humoristi. Sen todisti But, Seriously Folk-albumi, joka ilmestyi vuonna 1978. Levyn päättänyt Life’s Been Good on napakymppikuvaus juuri siitä elämän piiristä, jota Eaglesin kaltainen miljoonan dollarin rock-pöhöily edusti.
Pilalle hemmotellun ja elämän faktoista täysin vieraantuneen rikkaan rock-porsaan muotokuva oli Joe Walshin suurin pophitti sooloartistina, muttei suinkaan viimeinen humoristinen täysosuma. Vuonna 1979 Joe Walsh käynnisti oman presidentinvaalikampanjan ja lupasi äänestäjille ilmaiset bensat, mikäli voittaisi. Ronald Reagan veti pitemmän korren ja Walsh jatkoi rock-hörhellystä
muun muassa Urban Cowboy-elokuvan soundtrackilla. Vuonna 1981 listoille noussut Life’s An Illusion oli miehen toistaiseksi viimeinen TOP 40-hitti, mutta siitä huolimatta Walsh on jatkanut soittamista sitkeästi näihin päiviin. Uudelleen kasatun Eaglesin riveissä Joe Walsh on saanut soittaa mammuttiyleisöille ja soolokiertuiellaan hieman pienemmälle fanijoukolle. Amerikkalaisen aikuisrockin karismaattisimpiin hahmoihin lukeutuvalla Walshilla on myös soolorepertuaaria mitä soittaa- kiitos Life’s been Goodin kaltaisten huippurallien.
|
|
|
|
|
|
|
