|
 |
 |
|
 |
Svenne & Lotta: Sandy
Kun ruotsalainen popduo Svenne och Lotta nousi ruotsalaisten suosikiksi 1970-luvun alussa, olivat kaksikon molemmat osapuolet suurelle yleisölle jo entuudestaan tuttuja.
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
 |
Svenne Hedlund oli saavuttanut kuuluisuutta 1960-luvun menestyneimmässä ruotsalaisyhtyeessä Hep Starsissa, jonka urkurina toimi tuleva Abba-tähti Benny Andersson. Lotta eli Charlotte Walker oli puolestaan kuulunut philadelphialaiseen The Sherrys –tyttöyhtyeeseen, joka tuli kiertelemään länsinaapurimme folkparkeneita vuonna 1965. Turneen päätyttyä The Sherrys sai kiinnityksen Tukholman Hamburger Börsiin, ja eräänä iltana sinne saapasteli Svenne Hedlund. Myös Amor oli paikalla eikä ammattiampujan nuolien osumistarkkuudessa ollut tälläkään kertaa valittamista.
Keväällä 1968 Charlotta Walker liittyi Hep Starsiin, mutta pestistä ei tullut pitkää, sillä yhtye hajosi jo seuraavana vuonna. Samantien toimintansa aloittanut Svenne och Lotta –duo julkaisi ensilevynään singlen, jonka a-puolella oli Benny Anderssonin ja Björn Ulvauksen kirjoittama laulu Peter Pan. Siitä ei kuitenkaan tullut hittiä ja mutta syksyllä 1969 Svenne Hedlund ja Charlotta Walker saivat tutustua henkilökohtaisesti varsinaiseen kestohittiin eli Mendelssonin Häämarssiin.
Vastavihitty pariskunta sai maistaa menestystä ensimmäisen kerran vasta vuonna 1973 kun heidän esittämänsä Dionin vanha hitti Sandy nousi Ruotsin Tio i topp –listan ykköseksi. Se edusti tyypillistä 70-lukulaista rock and roll –kierrätystä, joka oli saanut alkunsa mm. elokuvista Let The Good Times Roll ja American Graffity sekä Sha Na Na –tyyppisten yhtyeiden revival-rockista. Sandy ei kenties soinut tuhkatiheään Tukholman katuja kruisalevien ruotsalaisraggreiden dollarihymyissä, mutta suureen yleisöön se upposi kuin veitsi voihin. Samaa linjaa edustivat Svennen ja Lottan seuraavatkin hitit kuten Bobby Freemanin Do You Wanna Dance, Neil Sedakan The Dreamer ja Bobby Veen Take Good Care Of My Baby. 1970-luvun loppupuolella Svenne ja Lotta katsoivat svensktoppeneista, mutta Tanskassa myöhemmin comebackia yrittänyt parivaljakko oli suosittu vielä pitkään.
Jake Nyman
|
 |
 |
 |
 |
|
|